53# Tyhjät luokat vai tyhjä pää?

Joskus hävettää mennä kouluun. Tai ei ehkä mennä mutta olla. Tuo häpeä ei tule itsestä tai omasta tekemisestä. Se tule päätä käännellessä ja luokan tyhjiä paikkoja katsellessa. Se on häpeää, joka nousee opettajan kysellessä, että onkohan kaikki tässä. Uskaltaisiko siinä sanoa sen minkä kaikki aavistavat: ”Eivät ne tule. Ei niitä kiinnosta.” Tällaisia tunteja aina välillä on. Maanantai aamuisin, torstaina aamupäivällä ja perjantaina iltapäivällä tätä häpeää voi kokea. Noihin aikoihin luokasta saattaa puuttua huomattava osa. En tiedä ottavatko opettajat siitä itseensä. Itse olisin hyvin turhautunut, kun puolet luokasta puuttuisi. Näin kuitenkin välillä käy. Vast’ikään kokoonnuimme poikkeuksellisen pieneen luokkaan. Paikkoja oli kenties kaksikymmentäviisi. Aika vähän neljänkymmenen opiskelijan luokalle. Kuitenkin tyhjiä paikkoja jäi jäljelle. Tilavarausten palapelistä vastaava oli aavistanut tarpeen merkillisellä tavalla oikein. Urheasti opettaja tämänkin tunnin piti.

Ainoastaan taitopajojen tunneilla on läsnäolopakko. Se on ehdoton. Jos oman pienryhmän kanssa ei pääse paikalle, on vaihdettava toisen ryhmän opiskelijan kanssa. Nimenomaan on vaihdettava. Ryhmäkokojen täytyy pysyä pieninä, jotta ohjaus onnistuu. Hätätilanteessa voi kolkutella nöyrästi myös monimuotoryhmän tai nursing-ryhmän ovia. Samanlainen ehdoton läsnäolopakko on koulun ulkopuolisten opettajien pitämillä tunneilla. Tosin heidän suhteensa leviää nopeasti tietoisuus siitä, vaaditaanko tätä läsnäoloa käytännössä. Opiskelijat kyllä taipuvat noiden edellä mainittujen ajankohtienkin opetukseen, jos nimilistan tiedetään kiertävän. Juuri muilla kuin taitopajojen ja kielten tunneilla listat eivät kierrä. Silloin ollaankin paikalla. Kielten tunneilla läsnäolopakko on kahdeksankymmentä prosenttinen. Lisäksi vaatimuksena on ilmoittaa poissaolosta etukäteen. Selväksi on tehty, ettei poissaoloja voi korvata lisätehtävillä. Se altistaisi opettajat loputtomaan tehtäväralliin. Poikkeuksellisissa tapauksissa on luvattu kyllä olla poikkeuksellisen armollisia. Kenenkään opintojen ei pitäisi siis kaatua yllättävään sairastumiseen tai vastaavaan.

Yksi suurimmista näiden opintojen tuomista muutoksista itselleni on pakko olla läsnä. Siis pakko olla jossakin johonkin aikaan. Tietenkin olen joutunut olemaan työelämässäkin läsnä. Kuitenkin viikon kalenteri on ollut pitkälti itseni soviteltavissa. Jokainen viikko on pitänyt sisällään 2-3 itsestäni riippumatonta aikaa ja paikkaa. Kaikki muu on ollut sovittavissa. Onneksi perheen kanssa on joutunut opettelemaan enemmänkin.

Huomaan olevani kuitenkin aika usein koulussa. Oikeastaan aina. Aina silloin kun lukujärjestys kertoo opetuksesta. Viiteen kuukauteen mahtuu muutamia poikkeusia, mutta yleisesti olen juuri siellä, missä kodin jääkaapin oveen kiinnitetty printti väittääkin minun olevan. 

Jos lähtisin tai jäisin kotiin, ei luvassa olisi vapaapäivää. Vaikka hetken voisi ottaa rennosti, vaatisivat pienet ja keskikokoiset muruset pian osansa. tai ainakin heidän pudottamansa muruset lattialla ja muu sen kaltainen. Kotona olisi vaikea lojua, tarttumatta johonkin siellä odottavaan askareeseen tai tehtävään. Jos pienet olisivat omissa seikkailuissaan, kokisin tarvetta hoitaa asioita, että ehtisin olla läsnä heidän palattuaan. Jos yrittäisi lojua, se isoin murunen saattaisi pian ilmoittaa tyytymättömyyttään. Kouluun nyt on menty, joten koulussa oleminen ja siellä käyminen on reilua. Niin myös työnantajan ja työllisyysrahaston suuntaan. Siksikään ei tulisi edes mieleen laahustaa lojumaan jonnekin kodin ja koulun välimaastoon. 

Toki tunneilla käsiteltyjä asioita oppisi itsenäisestikin. Usein niitä joutuu opettelemaan tai ainakin kertaamaan itsenäisesti. Kuitenkin uskon oppivani parhaiten olemalla läsnä. Sillä kotona harvoin ehtisi, jaksaisi tai viitsisi sitä samaa yhtään katsoa.

Tietenkään en koko ajan kilju sisäisesti riemusta. Valitettavasti tähänkin opetussuunnitelmaan on livahtanut sisältöjä, jotka eivät ole niitä lemppareita. Mutta niitäpä viitsisi opiskella kotona vielä vähemmän. Siksi menen ihan samalla tavalla inhokkeihin ja suosikkeihin. Jonkin asian tuntuminen tylsältä ei ole mikään hyvä veruke olla poissa. Ei ainakaan kovin hyvä veruke. 

Joskus sukulaisissa kuuntelin kauhulla televisiokanavan mainoslausetta: ”Ei koskaan tylsää hetkeä.” Lapsille suunnattua ohjelmaa oli tarjolla. Voi sitä lasta, joka ei tylsää hetkeä ole oppinut kestämään. Voi sitä vanhempaa, joka ei ole oppinut lapselta tai itseltään tylsyyden sietoa vaatimaan. Jo aikaa sitten meilläkin törmättiin siihen, että monet asiat ovat yksinkertaisesti tylsiä. Ainakin tylsempiä kuin monet tarjolla olevat leikit ja puuhat. Näin on usein vaikkapa hammaspesun suhteen. Usein nukkumaan meneminen tai syömään tuleminen katkaisee tylsästi leikin. Sunnuntaiaamuna on tylsää lopettaa ulkoleikit ja lähteä jumalanpalvelukseen. Elämä on tylsää. usein. Kovin mielellään aikuinenkin makaisi jossakin Youtuben tai Netflixin äärellä. Olisi niin mukavaa olla tekemättä mitään, huolehtimatta mistään tai kenestäkään. 

Valitettavasti elämän täytyy olla välillä tylsää. Tylsyys kurkottaa jonnekin kauemmaksi. Näin on perusteltu pesut, pisut, syömiset, nukkumiset ja ne sunnuntaiset kirkkomatkat. Kaiken ei tarvitse olla mukavaa. Sillä tavalla yritän perustella itselleni niitä tunteja, joita ei oikein jaksaisi. Niihin raahautuessani, huomaan että samaa asennetta on muillakin luokkamme ikä-opiskelijoilla. Viikon houkuttelevimpiin lintsausaikoihin pidetyillä tunneilla luokan keski-ikä on tavallista korkeampi. Saatamme kyllä huokailla mutta yleensä olemme siellä. Tylsyyttä on opittu kestämään. 

Pakko myöntää, että läsnä ollessani en ole aina läsnä. Olen koittanut ajatella, että huonollakin keskittymisellä opin enemmän kuin olemalla poissa. Yritän herätä dian vaihtuessa. Jos ryhmä- tai parikeskusteluja annetaan, osallistun. Mutta välillä saatan lojua ajatuksissa, sanomalehtien sivuilla tai vähintään sähköpostissa. Uusin löytöni on https://ulkopolitist.fi. Tai voihan sitä aina aloittaa uuden päivityksen Murseen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *