41# Välillä nollat taulussa.

”Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä. He valvovat öitä teidän vuoksenne, koska joutuvat kerran tekemään teistä jokaisesta tiliä. Saakoot he tehdä työnsä iloiten, ei huokaillen, sillä se olisi teille paha asia.” (Hepr. 13:17)

Aina joskus elokuvissa pilli viheltää. Silloin tehtaalla vaihtuu vuoro. Toisilta loppuu työt ja toisilla päivän urakka vasta alkaa. Pillin soidessa kädet päästävät irti, tavarat lasketaan ja mieli siirtyy kehon mukana kotiin. Entä sitten kun työkaluna on mieli? Entä jos työaikana on itsensä ympäri lakkaamatta kulkeva kello? Aina joskus puhelin soi silloin kuin sitä ei haluaisi. Ovikellon ääneen liittyy kaiken keskeyttävä sävy, joka voi kutsua ainakin hetkeksi terassille. Sähköisen tiedonvälityksen ajan antamat välineet seuraavat meitä kaikkialle ja niiden mukana monet työt ovat helposti käsissä – aivan koko ajan. Silloinkin kun mitään todellista ja oikeaa ei ole, voi mieli nostaa työstettäväksi monenlaista. Ainakin silloin kuin tuo mieli on kuormittunut ja monen ajatuksen täyttämä. Ajatustyöläinen saattaa joskus löytää itsensä hajamielisen professorin paikalta – muistamatta mitään. Joskus oivalsin, etteivät nämä hauskat karikatyyrit unohtele koska heidän päänsä on tyhjä. He unohtelevat koska pää on täysi. Miksikö tämän opin? Koska huomasin olevani sellainen. 

Valvottuja öitä ei muista. Ei niitä ainakaan halua muistella. Mutta sen tunteen voi muistaa. Se on epämiellyttävä. Tuohon valvomiseen liittyy voimattomuuden tunne. Usein mielessä oleville asioille ei siinä hetkessä voi mitään. Ja jos voisikin jotakin valmiiksi miettiä, vie aavistus seuraavan päivän voimattomuudesta kaiken halun käyttää aikansa järkevästi. Yössä kaikki kiertää kehää, eikä mistään saa kiinni. Aamulla lepäämätön mieli katsoo tuota kaikkea samaa samanlaisella epäselvyydellä. Helpoista asioista tulee vaikeita. Aika sekä hidastuu että nopeutuu. Kun yrittää tarttua johonkin, aika ei vain kulu tai etene. Ja sitten päivä on mennyt eikä mitään ole tehty. Edessä on seuraava yö ja seuraava päivä…

Näyttelijät ravistelevat roolihahmon itsestään, niin ainakin lukion näytelmäkerhossa ohjattiin. Palomiehet menevät saunaan jättämään onnettomuudet ja niiden uhrit löylyihin, niin sammutustyönkurssilla kehuttiin. Joku menee lenkille. Yksi maalaa tai soittaa. Moni suomalainen juo. Jollakin tavalla pitää yrittää irtautua ja hetkeksi unohtaa. Muuten mieli väsyy. Kerryttää itseensä kuormitusta, josta eroon pääseminen on myöhemmin hankalaa. 

Mielen ensiavun kurssilla puhuimme tästä. Myös päätimme tunnit rentoutukseen tai irtautumiseen. Välillä kun käsiteltiin epämiellyttävämpiäkin aiheita. Puhuimme mielen levosta. Pohdimme omaa tapaamme käsitellä asioita ja lepuuttaa mieltä. Opettaja viisaasti kertoi, että on hyviä ja on huonoja tapoja irtautua arjesta. Huono irtautuminen lisää kuormitusta. 

Tänä syksynä olen saanut olla säännöllisesti nollat taulussa. Sanonta lienee syntynyt jollain ampumaradalla vähemmän ihailtavan suorituksen jälkeen. Kenties siinä on huomattu, ettei ampuja ole keskittynyt vaan on tyhjentänyt mielensä vähän liiankin hyvin. Tai kenties tyhjentänyt mielensä väärästä asiasta – siitä mitä oli tekemässä. 

Pelkkä joutenolo ei ole aina hyvä keinoa nollautua ja palautua. Sitäkin tietenkin tarvitaan. Erityisesti jos väsymys on fyysistä. Ajatustyöläinen ja siis myös opiskelija tarvitsee tekemistä. Jotain sellaista tekemistä, joka ei liity arkitekemiseen. Jos tekeminen on mielekästä ja sopivan haastava, se irrottaa mielen kaikesta muusta. Tänä syksynä olen yhden päässyt isä-lapsi kokoonpanolla harjoittelemaan tätä paikallisen ampumaseuran kanssa. 

En ole koskaan saanut opetusta ammunnasta. Katsomalla lasieni linssejä on helppo ymmärtää, ettei näillä silmillä ole katseltu puolustusvoimien ampumaratoja. Vuosien varrella laukauksia on kertynyt. On joskus osunutkin. Kuitenkin syksylle bongattu tilaisuus osallistua ilma-aseilla toteutetulle kurssille houkutteli. Kurssilla jokainen osallistuja sai yksilöllistä ohjausta. Juniorit selvästi enemmän kuin me aikuiset. Ilma-aseilla ammuttaessa pauke puuttuu ja on aikaa keskittyä tekniikan hioskeluun. Tutuksi tulivat ampuma-asennot, tähtääminen, hengittäminen, katseen tarkennus ja sormen liipaisu. Tällaisessa tilanteessa toteutuu erinomaisella tavalla paljon puhuttu mindfulness. Siinä ilta toisensa jälkeen oltiin miettimässä asentoa, rantaan lukittumista, hengityksen tasoja ja sormen pinnan solukkoa. Kymmenhenkinen kurssi laukoi kaiken aikaa vierellä mutta kuitenkin paikalla olin vain minä ja käteni jatkeet, jotka lähettivät välillä matkaan pienen murusen lyijyä. 

Niin ja olihan siellä se lapsi. Monta kertaa oli isä keskittyminen kovilla, kun jälkikasvu hinasi taulua lähemmäksi ja riemuitsi osumista. Ja miksipä ei olisi riemuinnut. Joka ilta voitti isänsä reippaalla marginaalilla. Toki junioreiden säännöt sallivat vähän enemmän apuvälineitä kuin aikuisten.

Oli hienoa seurata, miten pienemmän vilkas mieli jaksoi pysähtyä, keskittyä, yrittää ja yrittää uudestaan. Jokainen ikä on hyvä ikä opetella vartalon hallintaa, käden ja silmän yhteistyötä sekä tuota niin tärkeää hetkessä olemista. Hyviä taitoja elämässä. Näin varmasti myös hoito-opiskelijan tulevissa toimissa. Tulevana vuonna luokkakaverit saavat kiittää tätä kurssia vakaana kädestäni sojottavasta neulasta. 

Opetusta en ole koskaan ennen saanut. En kuitenkaan ollut tässäkään ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Kurssin kivääri-iltoina sain käyttää tätä saksalaista ystävää. Kymmenen vuotiaana hiippailin oman isäni kanssa kotikaupungissa vastaavalle radalle. Silloin juniori ei jaksanut kuin yhden talven mutta seniori innostui niin että yhä kesäisin rei’ittää taulua tällä. Nyt tuo reilu kaksikymppinen ase-vanhus on meillä talvihoidossa.

En tiedä tuoko kurssi lisää osumia ensi vuonna. Mutta ainakin joka ainoana iltana kello kävi liiankin nopeasti. Viimeisten laukausten jälkeen olo oli kuin vasta heränneellä. Vasta hitaasti mieleen alkoi nousta käytännöllisiä asioita kotiinpaluusta ja iltatoimien vaatimuksista. Menemme kuulemma vielä uudestaankin. Taisimme molemmat olla tyytyväisiä. Pituusjärjestyksessä seuraavakin on ilmoittanut haluavansa kurssille heti kun ikä sallii. Irtautumiskokemuksia on siis tiedossa tulevaisuudessakin.    

Niin ja tuo alun taulu. Juniorin näyte pistoolilla. 93/100. Yritäppä tuollaisen kanssa kilpailla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *