32# Nappaamattoman päivän aamuna

Kaksi viikkoa sitten luokkamme jännitti lääkelaskennan koetta. Tai kenties monella alkoi jännittäminen vasta kokeen jälkeen. Käytävillä alkoi välittömästi kokeen analysointi ja vastausten vertailu. Moni harmitteli. Itselleni tuli siinä vaiheessa niin sanottu facepalm-hetki. Ymmärsin laskeneeni kokeen viimeisen tehtävän syöttämällä väärät arvot vääriin paikkoihin. Onneksi oli hyppytunti ja pääsi kotiin murisemaan, syömään ja vähän treenaamaan. Piti siis päästä purkamaan harmistusta! Virhe kokeessa ei nyt ole mikään suuren harmin arvoinen. Kuitenkin olin tästä erityisen harmissani, koska tiesin laskeneeni kaikki muut laskut oikein. Tiesin myös laskeneeni tämän viimeisen laskun syöttämilläni arvoilla oikein. Olin vielä kirjoittanut tehtävään liittyvän lääkkeen valmistusohjeenkin oikein. Paitsi etten tietenkään ollut, koska alussa asettamani arvot olivat väärät. Mutta tämä viimeinenkin lasku meni teknisen laskemisen, kaavojen muistamisen ja ohjeen kirjoittamisen osalta oikein. Tämän kaiken pystyin jo kokeen jälkeen tietämään ja nyt paperisen kokeen äärellä näin olleeni oikein kokeen analyysissa. Ei mitään muita virheitä! Siksi tällainen oma moka harmitti enemmän kuin pelkkä tietämättömyys, jota kokeissa kyllä muulloin joskus ilmenee. 

Olin toivonut pääseväni kokeen kerralla läpi. Olin nimittäin hieman epävarman anatomian kokeen läpäisystä. Ajatus kahden kokeen siirtymisestä uusintaan tuntui ikävältä. Lohdutukseksi pieleen menneestä laskennan kokeesta, saimme kuitenkin pian anatomian kokeet takaisin ja pääsinkin sen läpi ja jopa yli odotusten nousseilla pisteillä. Eli lopulta odotettu työmäärä ei onneksi noussut.

Nyt molemmat kokeet nähneenä, olen jopa tyytyväinen lääkelaskennan päätymisestä uusintaan. Mieluummin laskenta, kuin anatomia. Anatomiassa asiat ovat laajempia ja siksi vievät enemmän aikaa opetella. Laskennassa osattavia asioita on lopulta aika vähän. Ne kaikki on opetettu meille kuuden kaksoistunnin aikana. Ei siis kovin paljoa! Enkä koe olleeni mitenkään vaikeuksissa näiden kanssa. Paperille laskemisen taidot sain kerrattua ennen pääsykokeita. Ainakin riittävästi. Kaavoja ja muita tietoja tietenkin on pitänyt oppia tunti kerrallaan. Vielä harjoituskokeessakin tuli vastaan uusi asia, jota en ollut oikeastaan huomannut. Kuitenkin nyt kokeessa tämä lukujen virheellinen asettelu oli jo aiemmin huomattu riski. Tehtävissä ja harjoituskokeessakin olin huomannut, että tehtävien tiedot voivat välillä mennä itselläni sekaisin. Kun vai laskee, eikä oikein tiedä, mitä se sitten oikeassa maailmassa tarkoittaa, saattaa laskua alkaa miettimään väärin. Tai ainakin liikaa. Aina ei ole itselleni ihan selvää, mikä avainsana määrää lukujen paikat tai sen mitä kysytään. Sitten tehtävää saattaa käännellä ja järkeillä vääriin asemiin. Joku toinen varmasti nauraisi, jos kuulisi pääni sisällä käytävät keskustelut. 

Kokeessa olin laskenut jo kaiken. Ensin suttupaperiin ja sitten olin jo merkinnyt kaikki tarvittavat vaiheet koepaperiin. (Laskennan kokeita ei saa pitää itsellään, eikä mitään kokeen materiaalia saa julkaista. Siksi en nyt kuvaa itse tehtävää enempää.)  Sitten jokin ajatus varoitti päässä tuon viimeisen laskun kanssa. Hetkinen! Luulin ymmärtäväni jotain tuloillaan olevasta virheestä. Pitäisikö kuitenkin laskea arvot toisinpäin? Käsi jo kävi ja kumi pyyhki koko tehtävän pois paperista. Silmäkulma kävi kellolla. Kymmenessä minuutissa olisi ehtinyt helposti laskea tehtävän toisin. Sitten kuitenkin pysähdyin miettimään. Ehkä omassa mielessäsikin joskus taistelee kaksi eri ajatusta. Vastakkain olivat tuo äkkiä herännyt ajatus – intuitio, ja jo kerran laskussa käytetty ensivaikutelma. Siinäpä sitten yrittää miettiä, onko nyt vain panikoimassa vai ymmärtämässä oikein. No jälkiviisaus tietenkin olisi ollut lähteä tuolla vaistolla, joka varoitti. Mutta liian vaikealta tuntui luopua tuosta ensilukemalta tehdystä päätöksestä. Väärällä mentiin ja uusinta odottaa.

Tämä ei kuitenkaan ole tämän päivän nappaamattomuuden syy. Tai ehkä välillisesti. Maanantai alkoi kello kahdeksan lääkelaskennan kertauksella. Jos olisin päässyt läpi, en olisi vaivautunut tietenkään paikalle. Nyt raahauduin luokkaan, koska aina koululla oleminen hyödyttää enemmän kuin saman asian yrittäminen kotona. Koska koe odottaa, on sama yrittää laskeskella vähän. (Ja välillä kirjoittaa vähän tätä päivitystä.)

Takana on reipas viikonloppu. Perjantaina vietimme jaetulla luokalla mukavan päivän ensiaputaitoja opetellen. Se oli juuri sopivan käytännöllinen kokonaisuus perjantaille. Toimelias päivä toimi myös hauskana ryhmäyttäjänä. Oli mukava tehdä oman luokan kanssa. Kuitenkin päivä oli pitkä. Kahdeksan tuntia aktiivista tekemistä tuntui kyllä viikonloppuun lähtiessä.

Lauantaina kello soi 6.00. Juna vei työasioissa Helsinkiin. Pitkä päivä, suuri määrä työkavereita ja muita kirkkomme työstä tuttuja aktiiveja ja kotimatkalla juna maltillisesti myöhässä. Hieno mutta pitkä päivä. Vanhin lapsi oli yrittänyt valvoa isän tuloon asti mutta menettänyt toivonsa yli tunnin liian aikaisin. Sunnuntaina kello soi 6.15. Päätin levätä tuon varttitunnin verran ylimääräistä. Mutta reippaan kouluviikon jäljiltä oli vielä jotain tehtävää aamullekin. Päivän aikana matka vei pohjoiseen. Marraskuinen, vesisateisen pimeä, tie luovutti matkaajan kotiin lasten hammaspesujen aikana. Oli toki ehditty nähdä aamulla, menty yhdessä jumalanpalvelukseen, vietetty hetki kirkon pihan lumisodassa suuren, muista perheistä koostuvan, lapsilauman kanssa mutta hyvin pikaisen lounaan jälkeen isä lähti. Olivat iloisia, kun näkivät illalla. Vaimon sitkeistä herättelyistä huolimatta nukahdin Netflixin ääreen. Ei riittänyt uuden tuotantokauden päättyneen odotuksen jännitys pitämään hereillä. Jossain vaiheessa kyllästyin kyynärpään jatkuviin herättelyihin ja lähdin nukkumaan.

Maanantaina kello herätti 6.30. Ei aivan napannut. Mitä tehdä silloin kun ei nappaa? No silloin ei ainakaan kannata jäädä odottamaan sitä, että alkaa napata. Parempi on vain mennä ja alkaa tekemään. Täällä AMK:ssa kontaktiopetus kannustaa tähän. Lääkelaskennassa läsnäoloja ei ole kyselty. Olisi kotiin siis voinut jäädä. Se olisi kuitenkin ollut huono tapa aloittaa viikkoa. Paljon paremmin viikko alkaa käynnistyä, kun pääsi kuuntelemaan luokkalaisten kuhinaa, kirjoittelemaan muutaman päivityksen Murseen ja laskemaan pari laskua. Ja tänään päivä onneksi loppuu niin aikaisin, että ennen töitä ehtii vähän aikaa olla. Jos ei muuta niin ainakin lasten kanssa. 

Mutta tässä tuli listattua omat lääkkeeni nappaamattomuuteen. Kun ei kiinnosta, ei kannata jäädä kiinnostusta odottamaan. Paljon parempi on vain mennä, tehdä, alkaa ja niin edelleen. Kyllä hiljalleen toimet alkavat imeä mukaansa. Tietenkin jos kiinnostuksen puute alkaa olla vakituinen tila, on hyvä miettiä asiaa laajemminkin. Mutta tällaisissa lyhytaikaisten olosuhteiden ja vireystilojen viidakossa toimeen käyminen, ylös nouseminen ja lähteminen, on hyvä ensiapu. Omassa tapauksessani tämä ensiapu auttoi tänään myös toisen avun äärellä. On mukava nähdä luokan elämää, vaihtaa pari ajatusta siitä ja tästä. Massan imu vie. Laukusta löytyi vähän kahvia ja elämä paranee koko ajan. Lisäksi auttaa, kun katsoo vähän eteenpäin ja huomaa kohta helpottavan. Tulevalla viikolla saan nukkua monena aamuna lasten aikataulun mukaan 7.15 asti. Lauantaina odottaa harvinainen vapaapäivä sekä koulusta, että töistä.  

Ja nyt 928 sanan jälkeen on pakko sanoa, että Murse.fi on itselleni hyvä apu suodattaa ja vuodattaa monia tähän syksyyn liittyviä ajatuksia. Kiitos kun olet mukana matkalla. Toivottavasti olet löytänyt välillä myös jotain mielenkiintoista tai hyödyllistä. Jatketaan matkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *