27# Kärsitkö piikkikammosta?

”Siihen mennään mahalleen, vedetään housut alas ja sitten se tunkee sen sun perseeseen!” Jotenkin näin ala-asteen neljännelle luokalla kerrottiin edessä olevasta rokotuksesta. Kymmenvuotiaina olimme päässeet siihen pisteeseen, että oli tullut ajankohtaiseksi Tetanus-rokotteen eli jäykkäkouristuksen saaminen. Vaikka rokotuksia ei laiteta per rectum, voi Tetanuksen saanut muistaa sen hieman rajuna rokotuksen muotona. Tetanus annetaan i.m. eli lihaskudokseen. En tiedä, ovatko käytännöt muuttuneet mutta tähän asti se on tarkoittanut pakaraan. Jännittävän rokotteen saamisen jälkeen, on ollut helppo suurennelle tapahtumaa ja parin päivän ajan kahden nelosluokan oppilaat olivat aiheesta vähintäänkin täpinöissään. Terveydenhoitajilta palaavien mukana huhut aina kasvoivat kasvamistaan. Näytettiin vähintäänkin hyvänkokoisen hauen mittaista neulaa käsivarsia levittämällä. Samoin neulan paksuutta kuvattiin milloin lyijykynällä, milloin milläkin sormella. Tämän keskellä ei ollut helppoa olla sukunimensä perusteella vihoviimeinen kaikista. Kauhukuvat ja tarinat ehtivät kasvaa monumentaalisiin mittoihin. Raskain askelin raahauduin vuorollani pois englannin tunnilta. Ei ollut kyynel kaukana.

Näin ammattilaiset sanovat:

”Piikkikammo aiheuttaa fysiologisia oireita kymmenelle prosentille suomalaisista. Useimmat pelkäävät piikistä johtuvaa kipua, mutta toisia kuvottaa ajatus, että neulalla joko viedään jotain kehosta pois tai kehoon laitetaan vierasta ainetta. Oireet vaihtelevat sydämen tykytyksestä oksentamiseen ja pyörtymiseen. Piikkikammon taustalla on usein kokemus huonosti menneestä näytteenotosta.” (Terveystalo)

Piikkikammolle ei voi itse mitään. Siitä ei siis tarvitse kokea syyllisyyttä. Parasta on, sanoa piikille jouduttaessa, jos kärsii piikkikammosta. Todennäköisesti hoitaja voi silloin keskittyä erityisellä tavalla, ottaa vähän hitaammin ja selittää rauhallisesti mitä tapahtuu. Onnistuneet tapahtumat voivat vähentää ja kenties jopa poistaa piikkikammon.

Isänä sanoisin, että vanhempien rooli lasten piikkeihin suhtautumisessa on suuri. Samoin on tietenkin hammaslääkäreiden, hissien, hämähäkkien ja kaikkien asioiden suhteen. Piikkien suhteen asia on tietenkin sillä tavalla tärkeä, että ilman piikkejä ei monia terveysasioita voi kerta kaikkiaan hoitaa. 

Yksi lapsemme joutui tällaiseen jännittävään paikkaan, kun häneltä otettiin mittava verinäyte kyynärtaipeesta. Vanhempina emme kauhistelleet tätä etukäteen. Mutta emme myöskään kieltäneet lasta olemasta pelokkaan huolestunut, silloin kun sitä oli. Annoimme tietoa, lupasimme turvaa ja jo vakiintuneen tavan mukaan suunnittelimme kotimatkalle munkin ostoa. Paikan päällä hoitajat ymmärsivät hyvin pienen potilaan erityistarpeen. Vauhti oli aavistuksen hitaampi kuin omilla, aikuisten, käynneilläni. Hoitaja selitti lapselle mitä tehdään, näytti millä tehdään ja miksi ei tarvitse pelätä. Ohimennen sovimme aikuisten kesken, miten toimitaan. Usean lapsen ja lukuisten neuvolakertojen isänä lupasin meidän pärjäävän ilman kolmatta hoitajaa. Yksi ylimääräinen paikalle kuitenkin hienosti hiipi ja kertoi mitä tekee tässä operaatiossa. Työnjakona oli, että minä pidin kiinni vartalosta, niin ettei lapsi missään tapauksessa päässyt liikkeelle. Tällä kertaa potilas oli urhea. Joskus tämä kiinnipitäminen vaatii kovaakin  kanttia, koska lapsi kerta kaikkiaan voi haluta pois. Vanhemmalta kysytään aikuisuutta, kun lapsi joskus kiljuu, itkee ja yrittää kaikkensa. Toinen hoitaja piti samalla määrätietoisella hellyydellä kiinni näytteenottokädestä ja toinen hoiti pistämisen ja näytteiden ottamisen. Hän johti alusta loppuun asti tapahtumia ja selitti tilannetta myös näyteputkien täyttyessä. Potilas oli hienosti kuunnellut ja tiesi itsekin, mikä oli viimeinen putki. Mukavaa ei ollut mutta kammoa tuskin jäi.

Ei ole jäänyt itsellenikään. Aiempien opintojeni alussa hakeuduin tutustumaan verenluovutukseen. Vaikka taukojakin on tullut, on kyynärvarteen napsunut reikiä aina joskus. Ei tunnu pahalta saada piikistä tai nähdä veren lähtevän letkua pitkin pussiin. Tavallista kovempaan piikkiralliin pääsin viime vuonna, kun lähdin harjoittelemaan hetkeksi professorin elämää päiväntasaajalle. Hankalaa näissä kesälomakaudella otetuissa piikeissä oli lähinnä lomalla olevien lasten mukaan ottaminen ja kipeytyvät käsivarret.

Sairaanhoitajien koulutetaan alusta alkaen turvalliseen piikkien käsittelyyn. Tämä turvallisuus alkaa hygieniasta ja potilaan tietojen varmistamisesta. Ohjeiden seuraaminen auttaa niin, ettei kukaan saa väärää piikkiä itseensä. Jo ensimmäisen vuoden hoitajaopiskelijat alkavat harjoittelemaan piikittämistä. Myös opiskelijatoverit pääsevät harjoitusten kohteeksi. Voit uskoa, että tämä käytäntö motivoi opettelemaan rauhallista ja tarkkaa toimintaa.

Piikkien käsittelyyn on olemassa ohjeet ja niitä myös harjoitellaan. Osassa piikeissä on ns. turvaominaisuus. Käytön jälkeen neulan päähän asettuu muovinen suojakappale. Tällöin riski likaisesta neulasta saadusta pistosta häviää tyystin. Käytetyille neuloille on aina asetettu poistoastia ojennetun käsivarren mitan päähän. Piikkien kanssa ei kuljeskella. Riski piikkien kanssa tapahtuvaan vahinkoon on pieni. Paljon toki jää hoitajan ohjeiden mukaisen toiminnan vastuulle. Myös piikin toisella puolella voi vaikuttaa asiaan. Jos olet piikitettävänä, sano rohkeasti, jos hirvittää tai on aiempia ikäviä kokemuksia. On molempien etu, ettet makaa yllättäen lattialla tai tempoile piikitettävää paikkaa. Hyvin se menee!

Hirvittääkö tämä kuva? Käytettyjen neulojen astia terveydenhoitajan luona. Reikä on niin pieni, ettei käden pitäisi mahtua sisälle. Erityisen pienillä käsillä varustettu hoitaja voi toki joutua vaaraan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *