21# Teoriasta käytäntöön – osaatko sinä pestä kädet?

Kädet ja suojavarusteet. Näin opettajamme ilmoitti alkavan tunnin sisällön. Oli vielä raahannut paikalle suuren määrän laatikoita. Esiin alkoi purkautua tavaraa, joka oli tuttua lähinnä Ebolaa käsittelevistä tv-uutisista. Nyt ei oltu enää teorian äärellä

Peruskoulua yhdeksän vuotta, lukiota kolme vuotta ja yliopistoa kuusi vuotta. Yli puolet elämästä on tullut vietettyä erilaisen oppimisen ympärillä. Kuitenkaan en ole koskaan opiskellut varsinaisesti mihinkään ammattiin. Ryhmätyön lomassa puhuimme hiljattain yliopisto-opiskeluista. Minulta pyydettiin kokemuksia siltä osastolta. Kerroin siinä, että oma koulutukseni on aikanaan tähdännyt enemmän tutkijan tai tiedemiehen taitoihin. Tietenkin kirkon töihin kelpaavaan koulutukseen oli täytynyt sisällyttää vähän käytännön opintoja. Vähän! Ja kuukauden harjoittelujakso. Siis vähemmän kuin sh-opintojen ensimmäisenä vuotena. Uskon etten ole ainoa, joka on aikanaan kipuillut siirtyessään yliopistolta seurakuntatyöhön.  Ilman koko opiskeluvuosien aikaista osallistumista seurakunnan elämään, siirtymän olisi ollut mahdoton. Viikoittainen osallistuminen jumalanpalvelukseen opetti Jumalan lasten tavan elää seurakunnassa, katekeesi, eli katekismuksen opetus, neuvoi arkisen elämän kysymyksissä ja kokeneiden pastoreiden kanssa keskusteleminen antoi pienen tajun tuosta vastuun maailmasta. Kuitenkin hankalaa oli oppia olemaan asiantuntijan koulutuksella käytännön töissä.

                      Sairaanhoitajakoulutus on erilaista. Tähtäämme jatkuvasti kohti selkeää ammattia ja sen vaatimien taitojen hallintaa. Tähän osaamiseen kuuluu tietenkin myös riittävä teoreettinen ymmärrys alasta.  Syksyn aikana olemme tutustuneet sosiaali- ja terveyspolitiikan teemoja, tutkineet kansanterveyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä ja opiskelleet laajasti ravitsemuksen sekä anatomian asioita. Lukujärjestyksen äärellä on kuitenkin selvää, että tämä teoria tullaan soveltamaan vahvasti käytäntöön. Käytännöllisyys alkoi hahmottua, opettajan vetäessä sinisiä hansikkaita räpsäyttäen käteen.

Lyhyellä käytöllä saattoi aavistaa, miten epämukavat nämä ovat pitemmässä käytössä. Nuuhkiminen poistaessa ei ole suositeltavaa.

                      Tiedätkö missä sairaalabakteerit asuvat? Meille annetun oppimateriaalin mukaan hoitohenkilökunnan nenät ovat varsin yleinen paikka noiden pikku petojen piilotella. Sieltä sitten sieraimesta nuo mokomat päätyvät käsien kautta potilaan haavoihin. Edessä on kallis ja mahdollisesti vaarallinen kierre. Ja mieti, kuinka helposti sitä nenää tulee vähän pyyhkäistyä. tai hiuksia, tai korvaa. Tätä meille on puhuttu jo ennekin. Sairaanhoitajan käsien on oltava turvalliset. Samoin hoitajan työmoraalia on teroitettu mieliimme. ”Vaikka kukaan ei huomaisi, teidän pitää itse tietää, jos instrumentti tai kädet kontaminoituvat.”

                      Tätä kävimme melkein kädestä pitäen opettelemaan. Opettaja esitteli suojavälineitä: hansikkaita, kasvo- ja vartalosuojuksia. Näytti seikkaperäisesti niiden pukemisen ja riisumisen. Outbreak elokuva tuli niistä vahvasti mieleeni. Jokainen harjoittelimme tehdaspuhtailla hansikkailla niiden pukemista ja riisumista. Käsidesipullot jaettiin ja oikeaa aineen hierontatekniikkaa toisteltiin perässä. Meidän käsistämme eivät potilaat pöpöjä saisi. Sitten tehtiin jono altaalla. Vesi virtasi, saippuaa kului ja sähkötoiminen paperinannostelija surisi. Jono siirtyi käsideseille ja jännittyneet käsien hierojat muodostivat vielä yhden jonon. Koulun kätköistä oli löytynyt käyttöömme UV-kaappi. Sen valon kerrottiin paljastavan desinfiointiaineeseen lisätyn merkkiaineen avulla, missä oli puhdasta ja missä ei. Pienen kaapin äärellä opettaja tulkitsi tuloksia ja antoi tarpeen mukaan ohjeita tulevia puhdistautumisia varten. Pientä jännitystä jonossa oli havaittavissa ja moni otti extra-annoksen käsidesiä pyöriteltäväksi.

                      Heti mönjän kuivuttua havaitsin omat käteni levottomiksi. Mieli teki tarttua johonkin. Miten luontevaa olisi ollut pyyhkäistä vähän jostain tuota jonottamisen jännitystä kanavoidakseen. Miten helppo olisi ollut, jostain niitä tappavia tyyppejä mukaan kauhaista. Luokassa käsien liika liike olisi tietenkin antanut vain huonon tuloksen kaapin valossa. Sairaalaympäristössä mukaan voi aina tarttua mitä tahansa. Itse huomasin, että joudun varmasti vielä monet kerrat keskittymään, etten korjailisi silmälasien asentoa. Aniharvoin niitä oikeasti pitää asetella. Kuitenkin sellainen pieni nosto tai painallus on monissa tilanteissa rituaalinen tapahtuma, siirtymä tai reaktio. Pitäisi ehkä harkita piilolinssejä.

Näiden pinnalla ei ole elämää. Steriilit hansikkaat muovipakkauksesta purkamisen ja paperikääreen avaamisen jälkeen. Siis pukemisvalmiina. Ystävällisesti koko ja käsi on merkattu näkyville. Hanska on pakattu kuvan esittämällä tavalla osittain kaksinkerroin. Näin pukija voi tarrata paljaalla kädellä kiinni siitä mikä jää lopulta ihoa vasten.

                      Valokaapin jälkeen puimme ja riisuimme vielä steriilejä hansikkaita. Siinäkin oli omat konstinsa. Rapiseva paperi hanskojen ympäriltä pyrki avauduttuaan menemään kiinni. ”Nyt pitäisi ottaa uudet”, huuto kuului välillä opettajan suusta.  Tärkeä oli hahmottaa, mikä milloinkin on steriiliä ja mikä ei – mihin sai milläkin koskettaa. Kuulemma hoitoalalla saavutettaisiin huomattavat säästöt, vältettäisiin paljon inhimillistä kärsimystä ja pelastettaisiin suorastaan ihmishenkiä, jos aina meille ohjeistetut toimenpiteet suoritettaisiin oikein. Opettaja lupasi meidän jatkavan rutiinin etsimistä taitopajoissa. 

                      Niin – osasinko itse pestä kädet? Huonommin kuin luulin.  Tässä videoksi tehty ohje kaksivaiheisesta pesusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *