20# Murse in action – osa 2

Heräsin tässä eräänä yönä. Huomasin että oli kuuma. Se oli hämmentävää. Makuuhuoneen patteri on meillä säädetty noin kahdeksaantoista asteeseen. Olemme joko ekologisia tai säästäväisiä. Viileässä myös nukkuu mukavasti. Nukkujat tietenkin lämmittävät hieman lisää. Kuitenkin yleensä saa nukkua rauhassa peitto ylös vedettynä. Se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Talvimyrskyjen aikaan ikkunan pielestä joskus tuulee sisään. Kuuma ei siis yleensä tule. Miksi siis nyt yllättäen oli niin kuuma?

Näitä mietin siinä pimeydessä hetken. Sängyn keskelle oli ilmestynyt yksi musupalleroistammekin. Mutta ei kuumuus johtunut hänestäkään. Ei ollut tunkenut saman peiton alle. Syngyn toisella puolella oli toimittu viisaasti ja annettu tulokkaalle jostain tuo kolmas peitto. Sitten huomasin jotain. Samalla sairaanhoitajaopiskelijan vaistot heräsivät salamana toimimaan. Pulssi oli selvästi koholla. Se tuntui niin voimakkaana että sen tunsi kehossaan ilman tavanomaisia mittaustoimia. Valtimothan ovat venyvää kudosta ja niin tasaavat verenpainetta elimistössä. Näin on koulussa opetettu. Siksi pulssi tuntuu – se on valtimoiden venymistä sydämen lyöntien tahdissa. Ilman tuota venymistä verenpaineen hetkelliset vaihtelut olisivat vaarallisen rajuja. Tuossa yöllisessä hetkessä tasaustoiminto todella tuntui. Lisäksi rytmi oli koholla. Vähän aikaa sitten olin samaisella anatomian tunnilla tarkkaillut kiinnostuneen omaa pulssiani. Sydämen ja verenkierron toimintaa opiskellessa totesin pariin kertaan että opiskelupulssini istualtaan oli noin 60 lyöntiä minuutissa.

Mutta tuona yönä oltiinkin ihan eri lukemissa. En alkanut siinä asiaa laskemalla toteamaan mutta opiskelupulssi ylittyi varmasti makaavasta asennosta huolimatta. Huomasin lisäksi miten kovasti janotti. Nestevajaus, huusi opiskelijan vaisto ja huomautti että taas oli jalkatreeni tehty liian myöhään illalla. Vierailin lattian viileydessä olevalla vesipullolla parikin kertaa. Samalla jatkoin olon tunnustelua. Aloin kyllä arvata, mistä voisi olla kyse. Pulloa tavoitellessa käsivartta kylmäsi. Ei meidän lattia sentään niin kylmä ole vaikka laminaattia onkin. Kaikilla lapsilla oli juuri ollut lyhyt, parin päivän, kuume. Jokainen oli vuorollaan hetken poissa omista arjen menoistaan. Yhteensä viikko siinä kaikkiaan ringin läpikäynnissä meni. Tämä viikonloppuyön lämmön tunne ei tullut siis ihan puskista. 

Kun nousin vuoteesta, iski voimakkaana tuo kuumeesta kielivä vilunväre. Koko kehoa puistatti oikein kunnolla. Värisin lääkekaapille etsimään kuumemittaria. Oikea mittari tietenkin oli yhä lasten tutkimisen jäljiltä jossakin omilla matkoillaan. Keskellä yötä ei huvittanut ajatus sen etsimisen ja värinän yhdistämisestä. Kuitenkin jo tarpeettomaksi käyneellä vauvojen infrapunamittarilla sain riittävät lukemat. Tasan 37. Onneksi tähän oli varauduttu. Olin viikolla käynyt apteekissa ja samalla muistanut mahdollisuuden aikuisten tulevasta kuumeesta. Yleensä samassa taloudessa kaikki tulee näin lasten jälkijunassa. Ensimmäistä kertaa olin päättänyt kokeilla C-vitaminoitua Ibuprofeenia. Ostin ja nyt yöllä otin. 

Maistui aika pahalle. En nimittäin osaa niellä pillereitä. Ehkä aavistuksen nolo juttu näin hoitoalalla. Mutta minkäs sille voi? Puolison allergialääkkeillä olen joskus aikuisenakin yrittänyt taitoa harjoitella. Ei siitä tullut oikein mitään. Lapsena lääkkeitä yritettiin piilottaa milloin mihinkin. Ei siitäkään oikein mitään tullut. On pitänyt vain pärjäillä. Antibioottikuuri lukioiässä otti koville mutta muuten tilanteeseen on tullut totuttua. Niin nytkin.

Lääkittynä ja nesteytettynä menin takaisin nukkumaan. Sängyn toisella puolella pyörähdettiin sen verran että ilmoitin asioiden tilasta. Heräsi raukka miehensä kuumeiseen vapinaan. Sainkin sitten aamulla nukkua yli lasten aamutoimien. Teki ihan hyvää! Kävin omien aamuhommien jälkeen, ja uuden pillerin voimin, äkkiä koululla tekemässä hieman ryhmätyötä. Ei paras mahdollinen aloitus sairastelulle. Itse olin kuitenkin ehdottanut tuota aikaa. Eikä alamäkeen pyöräilyn jälkeen pieni työskentely tuntunut missään. Tunnin kuluttua palasin kotiin lepäilemään. Suunnitelmassa oli tietenkin virhe. Kotiin mennessä on nimittäin aina ylämäki. Kotiin tullessa tuli puhalleltua tavallista enemmän. Onneksi oli aikaa levätä. Lapsetkaan eivät olleet vielä kotona. Useammista päiväunista huolimatta oli olo illalla vähintäänkin hutera. Seuraavana aamuna olin nuutunut. Aamulla kiirehdin kokeeseen ja toivoin että kuume ei tulisi ennen kotiin pääsemistä. Ei tullut. Ymmärsi pysyä poissa koko päivän. Hyppytunnit otin kuitenkin varman päälle ja kävin tekemässä verkko-opintoja makuuhuoneessa. Samanlainen pikakuume joka lapsilla oli ollut. Mistä näitä tuleekaan? Onneksi ei tule kovin usein. Edellisen viikonlopun sukulaisissa käynti ja automatka saattavat liittyä asiaan jotenkin. Vielä en osaa antaa asiantuntijan mielipidettä tästä. Nyt kuitenkin kaiketi odotellaan, milloin sängyn toisellakin laidalla lämpö nousee. 

Tuskin voin nopeasta helpotuksesta mainittua purupilleriä kiittää. Kuitenkin oli mukavaa löytää sitä kotoa nyt kun tarve käväisi. Ehkä se uutena tuttavuutena toimi blasebona. Vielä kun oppisi nielemään mokomat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *