16# Murse in action!

– ”Lastenpäivystys, sairaanhoitaja”. Näin avautui kontakti melkein kuin kollegan kanssa.

Viime perjantaille oli luvattu hyviä revontulia. Oli pitkä viikonloppu. Töistäkin vapaata. Kyläpaikkaan asetuttu. Aika hyvä alku viikonlopulle. Revontulia ei kyllä taivaalta löytynyt. Kuitenkin maaseudun pimeydessä tähtitaivas oli vaikuttava koko perheen mielestä. Pienin ei uskaltanut pitkäksi aikaa pimeään jäädä, vaan palasi sisälle jatkamaan iltatoimia. Mutta vanhempien pienten kanssa jatkettiin niskat kenossa katselua. Puhuttiin tähtien määrästä, avaruuden koosta ja niistä kaikista tähdistä jotka näkyvät vain vaaleampien alueiden osina pimeydessä. Oli hyvä hetki. Tällaisia irtiottoja tarvitaan ennen hammaspesua. 

Kuulin nimeäni huudettavan ovelta. D-vitamiini oli pienimmän nenässä. Mitähh!? Suomen syksyssä ja talvessa meillä on ollut tapana antaa lapsille 20µg päivässä luuston vahvistusta.Sellainen hedelmäinen purutabletti. Halkaisija 7mm – näin mittasin sitten puhelun aikana Leathermanin viilan laidalla. Tällainen oli jotenkin päätetty työntää nenään. Tällaista ei ole meillä käynyt vaikka monta vuotta on vitamiineja syötetty. Ei ollut kuulema tällaista hoitajallekaan sattunut – meni kysymään neuvoa kokeneemmalta. Joltakin kai joka on nähnyt nenissä legot, herneet ja kaiken muun. Ehdin ihmetellä, miten hyviä tyyppejä näihin lastenpäivystyksiin valikoituu. Koskaan en ole hoitajia joutunut kauhistelemaan. Mutta nyt taas puhelin oli täynnä lämpöä ja huolenpitoa. Täsmällisiä ja lyhyitä kysymyksiä. Selvästi kyky kuulla vastauksia. Joku joka ansaitsi täysin palkkansa. Näin vaikka joutuikin kysymään neuvoa toiselta. Ammattitaidon ja rohkeuden merkki sekin. 

– ”Oletteko varma että se on siellä nenässä, oli ollut ensimmäinen kysymys”. Kyllä. Otsalampun valossa se näkyi jossakin siellä mihin ei uskoisi nenän ulottuvan. Sormet syyhyten harkitsin jo, kumpia EA-laukun pinseteistä tässä voisi käyttää. Pohdin vielä hetken omaa kompetenssiani ja itkuisen lapsen tempoilevaa päätä. Päätettiin siis sittenkin soittaa asiantuntijalle.

– ”Kyllä se sinne varmasti sulaa mutta kysyn vielä kirurgiselta hoitajalta, olisi kurja jos joutuisitte turhan takia tänne lähtemään”.  Niinpä. Tähdet näkyvät hyvin maaseudulla. Maaseudulta vain on yli tunnin matka perjantai-iltana päivystävään ensiapuun. Mielessä ehti käydä etuoikeutettu olo arjesta joka meilläkin normaalisti pyörii keskussairaalan naapurissa. Sukulaisiaan ei vain voi valita. Ei varsinkaan heidän asuinpaikkojaan. Tänä perjantaina matka olisi pitkä. Miten lapsille tapahtuukaan aina reissussa jos tapahtuu? Lopulta tulimme kuitenkin tulokseen että seuraavan vuorokauden puolelle kestävää matkaa ei tarvinnut aloittaa. Vakuututtuaan hengitysoireiden puuttumisesta ja pienen nenäänvetäjän rauhallisesta olosta, hoitaja antoi muutamia ohjeita tulevaa yötä varten. Kyseli vielä tiedot ylös siltä varalta että soittaisimme uudestaan, tilanteen ehkä muuttuessa. Lempeät hyvän yön toivotukset seurasivat. Kiitos!

Kumpaa olisit itse käyttänyt?

D-vitamiini nenässä ei ole erityisen kammottava tilanne. Kuitenkin kuvaavaa on, miten tämäkin tapahtui. Ei sitä odotettu eikä ennakoitu. Elämässä voi yrittää varoa ja varoittaa. Lapsia täytyy usein kontrolloida kun eivät vielä tiedä. Voi koittaa itse ennakoida ja varautua. Siksi niitä pinsettejäkin mukana oli. Täytyy yrittää vähentää riskejä ja vahinkoja. Mutta joskus vain tapahtuu. Vahinko tulee usein täysin varoittamatta ja uskomatta että niin voisi käydä. Ei se kysele lupaa tai parempaa aikaa. Sen jälkeen voi yrittää hallita ja useimmiten vain selviytyä.

Nyt selvittiin vähällä. Luokkalaiset kyselivät sopivasti whatsappissa illan meininkejä. Sain lähettää raportin ja toivottavasti naurattaa osaa. Juuri keskiviikkona oli tutustuttu nenän rakenteeseen. Sitä en puhelimeen kehdannut mainita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *