11# Miehenä hoitoalalla – osa 2

Viikkoja on kulunut jo monta. Eri oppiaineita on aloitettu, kokeita jännätty ja ryhmätöistäkin ensimmäinen on jo palautettu.  Aiemmin mainitsemaani ryhmäjaossa tehtyä poikkeusta lukuunottamatta sukupuolikysymykset eivät ole olleet mitenkään esillä. Valmistuvan kurssin hoitovaatteita odotellessa ollaan vähän jännitetty sieltä löytyviä miesten kokoja. Aika vähän on kuitenkaan tarvinnut muistaa olevansa nimenomaan mies. Vessan ovista sen kuitenkin olen muistanut tarkistaa ettei kenenkään toisen pitäisi sisällä huomautella. Ihan on ollut sellainen olo että miehenä pärjää hoitoalallakin.

Mutta sitten se iski. Täydellinen epätietoisuus. Opettaja puhui hoitotyön turvallisuudesta ja tajusin jotain siitä miltä aivohalvaus voisi ehkä tuntua. Käsityskyky ei kyennyt seuraamaan todellisuutta. Korviini kantautui sarja lauseita joiden sanat ymmärsin mutta sisällöstä suurin osa jäi täysin hämärän peittoon. En ymmärtänyt. Odotin hetken. Turhaan. Ei mitään selitys, ei tulkkausta. Ei selkokielistä versiota miehille tai muuten vain sivistymättömille. Ei mitään. Yritin hakea katseellani muita ryhmän miehiä mutta moderneina nuorukaisina heistä paistoi vain täydellistä itsevarmuutta. Laskin hartiani. Tätä on olla mies. Mutta sitten henkäisin jo syvään. Jotain kävi jo huulilla mutta kysymys jäi lausumatta ääneen: Niin mitä niille kynsinauhoille pitää tehdä? Ensimmäistä kertaa koulun syksyssä mies pelkäsi ja oli hiljaa.

Lapsena nilkassani oli jokin pyöreä kuivettuma. Sitä äiti ja isä rasvasivat aina saunan jälkeen. Välillä varmaan muutenkin. Mieleen on vain jäänyt miten hauskasti olohuoneen matto kutitti paljasta pyllyä siinä rasvatessa. Jossakin vaiheessa se sitten hävisi. Siihen loppui myös rasvaaminen. Rasvaaminen on sittemmin liittynyt lähinnä aurinkoon ja sen vaikutusten välttelyyn. Valurautapannu pitää kuulema rasvata käyttöön. En muista käyttäneeni koskaan itsenäisesti edes huulirasvaa. Rasvaprosentin sain joskus tutkimuksissa kuulla. En muista.

Nyttemmin olen rasvan maailmaan vähän tutustunut. Tarkoilla ohjeilla varustettuna olen ostanut sellaisia kaupasta ja apteekista ihan itse. Lapsia on myös välillä rasvailtu. Onneksi eivät ole kovin kuivakoita hekään. En ole selvästikään kovin valmistautunut hoitoalan haasteisiin näiltä osin. Kynsien leikkaamisen vielä ymmärsin. Kuitenkin juuri kehotus käsien rasvaamiseen ja kunnossa pitämiseen meni jonnekin mitä tajunta ei voinut selittää sanoiksi. Mitä pitää siis tehdä? Pekonin rasva ei taida kelvata.

Vielä vieraammalle vyöhykkeelle mentiin kun opettaja jatkoi kynsinauhoista. Ne pitäisi pitää hyvässä kunnossa ja siisteinä. Selvä. Otan ne tästä lähtien aina mukaani treenaamaan ja lupaan pestä ne sen jälkeen. Kuitenkin epäilen että jotain muuta nyt tarkoitettiin. Ymmärsin ja ymmärrän sen että käsissä ja sormissa ei saa olla haavoja kun ollaan fyysisessä kontaktissa potilaaseen. Jotenkin ymmärrän rasvaamisen olevan väline kuivaa ja (ehkä) halkeilevaa käsien ihoa vastaan. Kynsinauhoihin voi siis tulla myös haavoja. Mutta niiden hoito… Olisi pitänyt olla mies aikanaan niin ei tämäkään olisi jäänyt askarruttamaan. Muistaakseni meidän luokalla on kosmetologi. Voi kun muistaisi kuka. Onneksi on myös Google.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *