159# Harjoittelu päivystyksessä

Tänä syksynä olen saanut tehdä aikamatkaa. Aloitin akuuttihoidon harjoittelun paikallisessa päivystyksessä. Ja tietenkin sen ympärillä mieli siirtyi lapsuuden torstai-iltoihin. Silloin katsoimme veljen kanssa naamat ruudussa kiinni Teho-osastoa. Tietäjät tietävät mistä on kyse. Ehkä moni tietää senkin, että jostakin syystä kääntäjät päättivät sarjan saavan olla suomennettuna juuri teho-osasto. Oikeampi käännös olisi ilman muuta viitannut päivystykseen.

Se oli yksi viikon kohokohdista. Siihen aikaan antennitalouksissa taisi näkyä vain kolme kanavaa ja internet löytyi vain osasta koulun tietokoneista. Koukuttavimpienkin sarjojen seuraavaa jaksoa piti odottaa aina viikko. Viikosta toiseen seurasimme Chicagolaisen sairaalan henkilökunnan seikkailuja, usein varsin nopeatempoisissa ja seikkailullisissa tilanteissa. Suuressa kaupungissa vaikeita vammapotilaita ja monipotilastilanteita riitti ja usein katsojat johdateltiin kiireiseen tahtiin leikkaussaliin saakka. Traumoja hoidettiin vauhdikkaasti katsojan haukkoessa henkeään lääkäreiden käskyjen tahtiin. Toiminnan keskellä sarjan tähtiä olivat tietenkin päätöksiä tekevät ja kädentaidoillaan loistaneet lääkärit. Mukana seikkailee myös nuoruuden päiviä viettänyt George Clooney lastenlääkärinä. 

Samalla kuvattiin kuitenkin laajasti päivystyksen jokapäiväisempää eloa. Vaikeasti diagnosoitavat potilaat, ikäihmiset, sosiaalisista ongelmista kärsivät ja kaikki ne, joille suurkaupungin kasvottomuudessa terveydenhuolta tarjoaa paikan tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Tässä vähemmän toiminnan täyttämässä kerronnassa, kuten muissakin kevyemmät sävyin sivellyissä kohdissa pääsevät esiin yksikön sairaanhoitajat ja muu henkilöstö. Tarkkaavainen katsoja huomaa, että lääkärien vaihtuessa monet hoitajat pysyvät ja muodostavat paikan sielun.

Pienen maaseutukaupungin sairaalassa ei samanlaista toimintaa voi odottaa. Ei edes kaikki television vaatima draama pois suodatettuna. Kuitenkin ensimmäiseen harjoittelupäivään saapuessa jotain samanlaista hengähti kasvoille. Valvontahuoneen seinustalla avautuivat ovet hoitohuoneeseen. Sinne missä television tähdet tekisivät näyttävimmät temppunsa. Tutustumispäivän aamuna huone hoitopaikkoineen kiilsi puhtautta ja tyhjyyttä. Sellaisena siitä kuulemma pidetään. Se kuitenkin kertoo siitä, että päivystyksessä tunnelma voi muuttua nopeasti ja joskus ambulanssin saapuessa askeleet ovat luultavasti ripeitä. Usein elämä on kuulemma kuitenkin melko arkista. 

Aiemmin syksyllä meille käytiin esittelemässä paikkakunnan päivystystä. Kuukausittain sen läpi kulkevat potilaat lasketaan useammissa tuhansissa. Yksikköä mainostettiin paikkana oppia paljon ja nähdä vaihtelevia potilastapauksia. Luvattiin, että opiskelija tulee oppimaan potilaiden haastattelua. Sitähän sairaanhoitaja päivystyksessä tekee: haastattelee, tarkkailee ja hoitaa tarpeessa. Lääkäri sitten tutkii ja määrää hoidot. Potilasaineen monipuolisuus kuulemma auttaa oppimaan nopeasti, mitä asioita millaiseltakin potilaalta kannattaa kysellä, mihin kiinnittää huomiota ja niin edelleen. Samoin tutuksi tulee varmasti eri tyyppisiin potilaisiin liittyvät tarpeet laboratoriotilauksista ja muista sen kaltaisista. Kaikki nämä, kun pyritään tekemään valmiiksi ennen, kun lääkäri edes katsoo potilaan papereita. Näin juna pysyy liikkeellä ja potilasvirta ei pysähdy. 

Täytyy myöntää, että itseäni viehättää ajatus yksiköstä, jossa potilaat viettävät aikaa melko vähän. Luultavasti yhdessäkään vuorossa ei ole paikalla edellisessä työvuorossa tavattua potilasta. Ainakaan samalla käynnillä. Luultavasti aika näyttää, että myös täällä päivystys toimii tietynlaisena sosiaalityön yksikkönä johon tietyt potilaat tulevat tiuhaan. Samoin kokeilemisen arvoiselta tuntuu osastotyölle tutun vuorokausirytmin puute. Töitä tehdään potilas kerrallaan (tai tietyt potilaat limittäin) asiat hoitaen. Kello ei kerro mitä tapahtuu ja näin kuulemma on myös potilasmäärien suhteen. Vaikka tiettyjä trendejä voidaan ennustaa ja se kuulemma näkyy myös työvuorojen suunnittelussa, ei potilasmääristä voi koskaan mennä takuuseen. Arkinen aamupäivä voi olla yhtä kiireinen kuin viikonloppuyö jos niin sattuu olemaan. 

Haastattelun ja muun lääkärille valmistamisen lisäksi päivystyksessä opitaan potilaan tarkkailua. Potilaspaikkojen ääreen viritetyt tarkkailumonitorit kertoivat uudellekin tulijalle, että täällä potilasta ei unohdeta pitkäksi aikaa. Hoitohuoneessa valvontaa todennäköisesti tehdään usein ihan vierestä. Kertausta tulee mitä todennäköisemmin sekä monitorin tarkkailu ekg:stä että myöskin ihan kunnon filmin ottamisesta. Jatkohoitoa varten potilaita todennäköisesti kanyloidaan ja katetroidaan. Luultavasti opiskelija pääsee myös tutustumaan moniin kuvantamistutkimuksiin joissa päivystyspotilaita käytetään. Päivystyksen yhteydestä löytyvät myös ommelhuone, korvahuone (jossa hoidetaan myös nenään liittyvät asiat), eristyshuoneita sekä kipsisali. Näissä pääsee todennäköisesti seurailemaan ja ehkä myös avustamaan. 

Tutustumispäivän jälkeen pystyin helposti samaistumaan joihinkin lapsuuden ystäviini televisiosta. Monipuolisesti toimiva yksikkö voi vaikuttaa ensin sekavalta. Monipuolisista tiloista ja toiminnoista johtuen niin oli myös pienen kaupungin rauhallisessa arkipäivässä. Mutta sehän on kaikki opittavissa. Yhtä hyvin, tai kenties selkeämminkin, ensivaikutelmansa antoi toinen televisiosta tuttu asia: henki. Harjoitteluissa on ehtinyt tulla vastaan monta paikkaa. Kaikissa on ollut hyvä olla. Kuitenkin päivystyksessä jokin vakuutti edellisiä enemmän opiskelijan olevan tervetullut. Aika näyttää oliko se vain valheellista ensivaikutelmaa vai olisiko siinä perää. Varmaa on, että tulevat viikot näyttävät paljon muutakin.

158# Päivämme ensihoitajina

Huh huh. Takana on syksyn ruuhkaviikot. Viikko sitten ryhmämme aloitti taas yhden harjoittelujakson. Siitä on melko monta päivitystä vielä tulossa. Ennen harjoitteluviikkoa opettajat olivat päättäneet ottaa luokasta mehut pois. Tai ehkä tarkoitus oli saada välttämättömät hommat hoidettua ennen taukoa opetuksessa. Kuitenkin kun monta opettajaa haluaa hoitaa usean kurssin asiat kuntoon lyhyessä ajassa, näyttäytyy se opiskelijoille melkoisena seikkailuna. Luultavasti harva opettaja muisti, että muidenkin kurssien opettajat saattavat olla samoilla asioilla. Harjoittelua edeltävällä viikolla suoritimme kolme lääkelaskennan koetta, yhden verkkokokeen anestesiologiasta, taitopajan VGI- ja ID-pistoksista sekä koko päivän kestäneen workshop työskentelyn ensihoidon kokonaisuudesta. Tästä viimeisestä nyt hieman lisää.

Olen hyvin kiinnostunut nyt meneillään olevasta akuuttihoidon kurssista. Vanhana palokuntalaisena jokin sisimmässä kohtaa sen kanssa. Ensimmäisen vuoden opintokäynneillä tunsin oloni kovin kotoisaksi ambulanssihallin hajussa.  Nyt syksyllä motivaatiota ei ainakaan ole vähentänyt hyvin nopeasti alkava akuuttihoidon harjoittelu. Vuoden ensimmäiseen harjoitteluun kun mennään kovin puutteellisin tiedoin, joten vähistä tunneista on saatava kaikki irti. 

Tosin tunteja ei juuri ole ollut. Useampi akuuttihoidon jaksolle lähtevä on pitkin syksyä tuskaillut runsaita tunteja lasten- ja naisten hoitotyöstä ja kalenterin täyttäviä mielenterveystyön tunteja. Ennen tuota pitkää workshop hetkeä akuutin puolelta meillä oli ollut vain ensihoidon ja päivystyksen esittelytuokioita työelämän edustajilta. Hieman ohuelta tuntui osaaminen, kun vaativaksi tiedettyihin ensihoidon tehtäviin lähdettiin vain verkkomateriaaleja opiskelleina. Niitä tosin olikin ollut aika paljon.

Tunnetko aakkoset? Ensihoidossa ne menevät seuraavalla tavalla DrcABCDE. Miksi? Koska ensihoito on vaativaa työtä. Näin meille on kerrottu. AMK-tason ensihoitajat ovat kovia ammattilaisia, jotka joutuvat tekemään monimutkaista työtä verrattain itsenäisesti ja usein haastavissa ympäristöissä. Meillä tulevakin osaaminen on aiheesta hieman suppeampaa. Kuitenkaan hekään, kuten muutkaan ammattilaiset hoitoalalla, eivät ole mestareita valmiiksi. Meidän työpajamme tarkoitus oli sisäistää ja oppia käyttämään tuota aakkosten ketjua luontevasti. Tällaiset litaniat ja protokollat kun ovat usein se osaamisen perusta, jonka kautta sitten opitaan hiljalleen soveltamaan tilanteen mukaan. 

Workshopissa meitä oli paikalla koko luokka ja molemmat kurssin opettajat. Tarkoitus oli vetää kiertävissä pisteissä yhteensä kuusi ensihoitotilannetta. Luokka jaettiin kuuteen ryhmään niin, että kaksi ryhmää aina kulki yhdessä. Toinen ryhmä suoritti ja toinen ryhmä tarkkaili. Yksi suorituspaikka oli niin sanottu kylmärasti, jossa opettajat eivät olleet paikalla. 

Luokan kerääntyessä paikalle, oli pientä jännitystä aistittavissa. Kännykät kävivät ja joku selaili alan teoksia. Piti koittaa vielä vähän varmistella milloin myrkytyspotilaalle ei saanutkaan antaa lääkehiiltä tai mitkä vaiheet kuuluivatkaan karkeaan neurologisen tilan arvioon. Valitettavasti lataus vähän alkoi haihtua, kun kitkan laki astui kehiin. Ison ryhmän kokoontuessa tulee monenlaista hämminkiä ja opettajat päättivät ystävällisesti kerrata ennen aloitusta vielä tärkeimpiä asioita ja käydä lävitse harvemmin käytettyjen välineiden käyttöä. Ihan hyvä mutta suuressa ryhmässä siihen meni kovin paljon aikaa. Se valitettavasti kostautui sitten workshopin lopussa, kun jouduttiin vähän tiivistämään. 

Tiivistämisen tarvetta ennakoiden päätin ilmoittautua ensimmäisen suorituspaikan johtavaksi ensihoitajaksi. Se oli hyvä veto, sillä pitkästä päivästä huolimatta kaikki eivät päässeet ollenkaan suorittavaan rooliin. Tosin ei niihin ollut niin kauheaa hinkuakaan. Itse halusin kuitenkin toteuttaa periaatetta, että tehdessään oppii parhaiten. Myös niistä virheistä. 

Mitkä sitten ovat ne aakkoset? 

Danger. Tarkoittaa saapuessa tapahtuvaa tilannepaikan uhka-arvioita. Sähkö, eläimet, liikenne tai joku muu vastaava voi muodostaa vaaran potilaalle ja auttajille. Havaittu vaara poistetaan, potilas hätäsiirretään tai pahimmassa tapauksessa jäädään odottamaan, että joku muu tekee kohteen turvalliseksi.

response. Jos autettava vastaa tervehdykseen, voidaan tietää jo paljon tilanteen vakavuudesta. Lähestyttäessä tehtävä esitutkimus auttaa seuraavissa kohdissa.

circulation. Tämä on niin sanottu pikku-c ja samaan asiaan palataan uudestaan. Tässä kohtaa havainnoidaan suuret ulkoiset verenvuodot. Sellaiset, jotka uhkaavat välittömästi henkeä. 

Airways. Hengitystiet siis. Jos potilas on vastannut terveydykseen, on tämä ok ja auki. 

Breathing. Hengitystie voi olla auki mutta hengitys ei silti välttämättä ole riittävää.

Circulation. Tunnistetaan verenkierron tila ja mahdolliset ongelmat.

Disability. Tajunnan tason havainnointi. 

Exposure. Tai tuttavallisemmin Extra. kaikki mitä voidaan havainnoida potilaan ulkoisesta olemuksesta. Esim. mustelmat ja turvotukset.

Näitä veivasimme. Aakkosia käytettiin sekä nopeaan ensiarvioon että täsmällisempään arvioon tarvittavine hoitotoimineen. Lopulta veivattiin vain neljän tapauksen verran. Sitten aika loppui. Osa tilanteista oli kiireisempiä ja osa rauhallisempia. Kuten oikeassakin elämässä. Protokollaa käytettiin ja luulen sen uponneen jokaisen mieleen. Suurempia ongelmia oli kaikenlaisissa muissa aiheeseen liittyvissä toiminnoissa. Ei oikein osattu ottaa huomioon, miten toimia paikalla olevien sivullisten kanssa tai mitä tehdä, jos radiopuhelimen kanssa roolitetaan asiantuntijaksi, johon suorittavat opiskelijat voivat olla yhteydessä. Samoin harjoiteltavaa jäi suorittajien keskinäiseen kommunikointiin.

Pitkän päivän jälkeen osa luultavasti totesi, ettei tämä ollut heidän juttunsa. Mutta monen kasvoilla loisti pieni innostus. Käytännön harjoitteet ovat kuitenkin oppituntien parhaasta päästä.  

Hoitajien taskut ovat aina täynnä kaikenlaisia apuvälineitä. Ensihoidon päivää varten askartelin tästä mallista itselleni oman taskulätkäni. Oli käytössä itsellä ja välillä lainassa muilla ryhmäläisillä. Oli hyvä apu.

157# VGI ja ID -pistokset

Hyvään taitopajaan kuuluu vähän jännitystä, hieman verta ja oikea määrä kiljumista. Kaikkea tätä saimme kokea tämän viikon avauksessa. Vuorossa oli VGI- ja I.D. pistokset.

Ihmiseen voidaan pistellä paljon ja erilaisiin paikkoihin. Riippuen annettavasta aineesta, aineen määrästä tai halutusta vasteen nopeudesta valitaan sopiva paikka. Näitä lyhenteitä on nyt kolmanteen vuoteen mennessä pyöritelty niin paljon, että jokainen alkaa ne muistaa. Samoin jonkinlainen ajatus on tarvittavista tekniikoista ja välineitä. Riippuen harjoittelupaikoista tai ihan yksittäisten ohjaajien taidoista jokainen on päässyt treenaamaan koulun ulkopuolella pistämistä erilaisia määriä. Vaikka yksi tekniikka ei suoraan hyödytä, on myös risteäviä hyötyjä olemassa. Pakkausten aukaiseminen, neulan ja ruiskun liitäminen, irrottaminen ja käsittely muutenkin ovat asioita, jotka nyt käydään aika nopeasti lävitse. Ne kuitenkin on käytävä joka pajassa, koska opettajat vastaavat siitä, ettei kukaan joudu pistetyksi likaisella neulalla. Tuskin kukaan mitään tulehduksia kaipaakaan. Tuttuun tapaan oikeaan työskentelyyn motivoitiin sillä, että jokainen opiskelija valmisteli itseensä pistettävät annokset. 

Arvaatko mihin paikkaan kumpainenkin pistettiin? Neulojen koko antaa vihjeen.

Olemme tähän mennessä harjoitelleet pistämisen suoneen sekä verinäytettä halutessa, että I.V yhteyttä kanyloiden avaten. Samoin on tutuksi tullut S.C pistos ihon alaiseen kudokseen eli rasvaan. Myös I.M pistos lihakseen on tullut tutuksi. Pajan yhteydessä kävi ilmi, että selviä eroja on muodostunut siinä, kuka on kanyloinut paljon ja kuka vain vähän kokeillut. Samoin suuria eroja oli I.M pistoksien määrissä ja verinäytteiden otoissa. Kaikki tuntuvat pistäneen melko tasaisesti jonkun vatsamakkaroihin. Sinne insuliini yleensä menee palveluasumisen yksiköissä ja myös osastoilla. 

Ehkä sinua on joskus pistetty pakaraan. Monet rokotukset perinteisesti on laitettu sinne. Nykyään pakarasta koitetaan päästä eroon pistopaikkana. Se yleensä jännittyy helposti pistämisen yhteydessä ja se aiheuttaa tiettyä epämukavuutta. Istumalihaksessa kulkee myös verisuonia ja hermoja. Pahimmillaan joku on saanut neulan iskiashermoon. Se on kyllä tuntunut. kehitys kehittyy ja pistopaikat muuttuvat. Istumalihasten sijaan nykyään suositaan reittä ja olkaa. Kotihoidon harjoittelussa pistin itsekin todella paljon olkavarteen. Uudempana pistopaikkana on hyvin yllättävä vatsanpuoleinen pakaralihas. Tiesitko sellaista olevan olemassa? Himotreenaajat kuulemma pystyvät tämän lihaksen aktivoimaan ja paikantamaan mutta meillä muilla se on hieman passiivisempi. Se ei jännity, sisällä suuria verisuonia tai hermoja. Pistäminen on miellyttävää, jos paikantaminen onnistuu. 

Olikin aika vetää housut nilkkoihin. Tai ei ehkä nilkkoihin mutta kenellekään ei jäänyt huomaamatta millaiset alushousut omalla parilla oli. En tiedä onko meidät luokan vähäiset miehet järjestetty samaan taitopajaryhmään juuri tämän pajan vuoksi. Pääsimme tutkimaan ja siirtelemään toistemme boksereita. Kukaan ei ollut onneksi ilman. Kuulemma tätä pistopaikkaa käytetään työelämässä melko harvoin. Opettajat arvelivat sen johtuvan suomalaisesta vastahakoisuudesta välttää toistemme koskettamista. Näin hoitoalallakin. Oikean pistopaikan löytäminen kyllä vaatikin verrattain ronskeja otteita. Paikkaa ei voinut vain mittailla ulkoisista merkeistä vaan luihin asti piti painella.

Oli jännittävää. Nimittäin se, ettei pistäminen tähän etupakaraan todellakaan sattunut. Ihon läpäisy tuntui ja sitten neulan tunne katosi. Näissä harjoitteissa pistämme aina pienehkön määrän keittosuolaliuosta. Se tuntui kylmältä ja hieman inhottavalta kudoksessa. Mutta kolmen ryhmässä toimiessamme ihmettelimme kukin vuorollaan homman helppoutta maalihenkilön näkökulmasta. Jokainen luuli edellisen jotenkin vähättelevät.

Kahvitauon jälkeen siirryimme kirkumisen ja I.D. pistoksen pariin. Kyseessä on siis pistotekniikka ihon sisään. Käytetään joissakin rokotuksissa ja esimerkiksi synnytyskipujen lievitykseen. Opettajat vertasivat tätä siihen, jos joku on pienempänä työntänyt nuppineulaa sormenpään ihon läpi niin, että neula on jäänyt ohuen ihokerroksen alle jumiin ollen molemmista päistä ilmassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna hieman ällöttävää sekin. Nyt tarkoituksena on saada ihoon pieni kupla ruiskutettavalla aineella.

Pari iloista vapaaehtoista pääsi opettajan neuvoessa esittelemään tekniikan koko ryhmälle. Ensin opettaja tietenkin näytti vähän suojaliinaan. Melko intensiivinen tapahtuma siitä tulikin, kun kymmenkunta ihmistä kerääntyi tiiviiksi piiriksi pistäjän ja pistettävän ympärille. Siinä mukava tehdä jotakin ensimmäistä kertaa. Tämä I.D. sitten sattuu. Ainakin mahdollisesti. Iho antaa kovan vastuksen ruiskun männälle ja sitä saa olla painamassa ihan tosissaan. Silloin toisaalta on vaarana ruiskuttaa haluttua enemmän tai nopeammin, jolloin iho alkaa kyllä äkkiä kiristää. Myöskin poikkeuksellisen loiva kulma aiheutti monille vaikeuksia ja silloinhan alkaa nopeasti sattua, jos neula eteneekin jo ihon alla. Tämä yhdistettynä tiiviin piirin luomaan jännitykseen ja saimmehan me sitä kirkumistakin. Siitä sitten jokainen omiin pistopaikkoihinsa ja toistamaan. Opettajat tietenkin kiersivät neuvomassa ja antamassa lupaa pistää. Ei kaikkein mukavin pistos.

Iho pidetään kireällä, hyvin loiva pistokulma, neulaa työnnetään nostellen, peukalolla tuki kuitenkaan syvemmälle painamatta ja pitäisi alkaa kuplaa muodostumaan.

Hauskaa ja vähän haikeaa. Tämä oli viimeinen taitopaja, jossa pääsemme pistämään toisiamme. Akuuttihoidon simulaatioissa ehkä tutustutaan vielä I.O:hon eli luuhun tehtävään injektioon. Sitä käytetään varakeinona, jos suoniyhteyttä ei saada muodostettua kiireellisessä tilanteessa. Mutta sitä poraamista emme kyllä koulussa onneksi koe. Viimeisten pistämisten myötä täytyy varmaan uskoa, että opinnot ovat edenneet. Tosin toinenkin merkki oli pajassa havaittavissa. Vähän jokaisen kädet ovat kutakuinkin lakanneet tärisemästä näitä hommia tehdessä. Hienoa!

156# pettymys lasten pajassa

Mikä on lapsen normaali syketaajuus? Kysymys ei olekaan ihan helppo. Se riippuu lapsesta. Vastasyntyneen normaalisyke, kun on aivan erilainen kuin vuoden vanhan ja vuosien lisääntyessä ihannearvot muuttuvat tietenkin taas. Lasten hoitotyössä pitääkin olla tietoinen kunkin lapsen iän mukaisista erityispiirteistä. Kun muuttuvien lukujen sarjassa on myös hengitystaajuus ja verenpaine, oli lasten tutkimusten taitopajaan valmistautuminen melkoista tankkaamista ja muistilappujen valmistamista.

Opinnoissahan on kahdenlaisia käytännön harjoituksia. Taitopajoissa asioita tehdään rauhallisesti miettien ja opettajan ohjauksessa. Näihinkin on hyvä valmistautua mutta etukäteen ei tarvitse olla peloissaan, jos aikaa tai voimaa ei ole ollut. Toista on simulaatioissa. Siellä simuloidaan todellisia tilanteita ja opiskelijan täytyy pärjätä niillä tiedoilla mitä päästä tai hoitopaidan taskusta löytyy. Osaamattomuus tulee siellä heti näkyviin. Joten taitopajaan ei tullut ihan kaikkia taulukoita opeteltua.

Viimeistään lastenhoitotyön harjoittelussa pitää tällaisia tietoja löytyä vähintään taskusta. Käytäntöä ja myös koetta ajatellen ehkä päälinjoissa myös päästä.

Kuitenkin taitopaja oli aivan pettymys. Opettaja pahoitteli kovasti sitä, ettei pyynnöistä huolimatta koululta ollut löytynyt rahoitusta lasten hoitotyön simulaatioiden järjestämiseen. Reagoiva, liikkuva ja muutenkin elävähkö nukke ohjelmistoineen maksaisi kuulemma 40 000 euroa. Toistaiseksi koululla on vain yksi aikuistyyppinen tällainen. Odotellaan lisärahoitusta koulutukseen. Kun simulaatiota ei voitu järjestää, muuttui taitopajakin melkein normaaliksi luennoinniksi.

Koska lukujärjestyksessä luki kuitenkin taitopaja, olimme taitopajaluokassa ja tunnollisimmilla oli jopa hoitovaatteet päällä. Pääsimme sentään noutamaan hyllyiltä jo aikaisemmin tutuiksi tulleet nukkevauvat. Niillä harjoittelimme erilaisia tutkimusasentoja, niissä pitämistä ja vauvan ollessa kyseessä, tukemista. Hyvään harjoitukseen olisi vaadittu myös taapero tai jopa koululaisnuket. Vauvat kun olivat liian pieniä monien asentojen harjoittelemiseen. Hieman oli sellainen olo, että tämän pajan taidot olen päässyt hankkimaan käyttämällä omia supersimulaattoreitani milloin missäkin. Viimeksi kesällä pääsimme yliopistosairaalaan asti, kun paikallinen poliklinikka oli kesälomien takia kiinni. Pito-otteita tuli harjoiteltua samalla kun näytön kautta pääsin kurkistamaan syvälle nenän ja vähän nielunkin onteloihin. Pienille lapsille tyypillisesti etsittiin sieraimeen eksynyttä vierasesinettä. Tuttavallisemmin hamahelmeä. 

Ilmeisesti olen harjoitellut näitä aika hyvin. Taitopajassa opettaja nimittäin kertoi, että yleisenä käytäntönä on, että vanhempi ei yritä pitää lasta minkään tutkimuksen saatikka toimenpiteen aikana. Sen takia me tulevina sairaanhoitajina näitä opettelimme. Vanhempaan ei lähtökohtaisesti kannata luottaa, koska otteen kirpoaminen väärässä kohtaa tekee kaikille haittaa. Siinä muistelin, että näinhän nenän tähystyksessäkin oli lääkärin kaverina sairaanhoitaja. Luultavasti juuri valmiina avustamaan lapsesta kiinni pitämällä. Pienen potilaan pitäminen vaatii tiettyä ammatillisuutta tai amatööripohjalla kykyä olla imeytymättä lapsen pelkoon ja kauhuun. Toimenpiteitä tehtäessä vanhemmat lähtökohtaisesti ajetaan oven ulkopuolelle ja hoitajat varmistavat, ettei potilas vaaranne itseään liikehtimällä väärällä tavalla. Neulojen ja muiden mahdollisesti haitallisten asioiden kanssa toimittaessa tämä potilaan näkökulmasta ikävä asia on välttämätön tapa varmistaa potilasturvallisuus. 

Yrittääpä siinä opetella kiinnipitämistä kun vauva vetää ihan omaa juttuaan.

Otteiden lisäksi kuulimme myös paljon lapsipotilaan valmistamisesta tutkimuksiin ja toimenpiteisiin. Puhuimme siitä mitä minkäkin ikäinen potilas ehkä ymmärtää, ja mitä voisi ottaa huomioon asioita tälle selittäessä. Joku kommentoi siihen rehellisyyden merkityksestä. Ilmeisesti joskus oli kerrottu rokotteen sattuvan vain kuin hyönteisen piston. Sellaisen jälkeen voi olla aika katkeraa mennä seuraavan kerran pistettäväksi. Ilmeisesti hyttysen pisto on jotenkin yleisesti käytetty sillä tiesipä joku tapauksen, jossa pieni pistettävä oli mennyt aivan paniikkiin kuultuaan hyttysten jotenkin liittyvän asiaan. oli ilmeisesti kauhu kaikenlaisia ötököitä kohtaan.

Siispä rehellisesti ja vertauksia käyttämättä. Niin lapselle tulee kertoa asioista. Ja sitten palkitaan. Palkitaan hyvin menneillä kerroilla ja palkitaan vaikka pienestä suusta tulisi hirviömäistä karjuntaa kolmen hoitajan ja vielä lääkintävahtimestarinkin pidellessä hikisin otsin kiinni joka raajasta. Onhan meilläkin vielä kesäinen lisko tallessa. Ja voi kauhea, jos sisarukset erehtyvät siihen koskemaan. On se jonkinlainen voitonmerkki.

Pissapussi. Voi sitä joka joutuu repimään liimapinnat irti lapsesta. Hän ei ole enää koskaan kyseisen lapsen ystävä. Me mies opiskelijat poistimme vähän ihokarvoitusta. Koska pitihän kokeilla.

Raotettiinpa tunnilla vielä vähän lastenosaston arkea. Osastoilla hyvin yleisenä käytäntönä on määrätä niin sanottu rinkihoitaja jokaiselle lapselle. Tämä hoitaja pyrkii tekemään päivän aikana kaikki tarvittavat toimet lapselle ja muutenkin huolehtimaan tästä, jos vanhemmilla ei ole mahdollisuutta viettää aikaa osastolla. Aikaa vievää hommaa. Sen takia lastenosastoilla ilmeisesti on verrattain paljon hoitajia. Hyvin tyypillinen opiskelijan toimi on virtsanäytteen kerääminen. Pieneltä potilaalta siihen tarkoitukseen tarkoitetusta vaipasta. Tällainen erikoisvaippa saa olla lapsen päällä vain tunnin. Sen jälkeen mahdollinen näyte ei ole enää puhdas. Aika todennäköisesti tulevassa harjoittelussa on luvassa paljon pesemistä, vaipattamista, juottamista, kirjan lukemista ja pissaamaan houkuttelemista. Taas koen olevani taidoissa edellä monia parikymppisiä. 

Vaikka taitopaja oli pettymys, sai se osaltaan odottamaan entistä suuremmalla jännityksellä marraskuun harjoitteluhakua. Kovasti haluaisin lastenosastolle. Hyvän mainoslauseen mukaisesti paikkoja on vain rajoitetusti. Saa nähdä.

Onko hieman pienempi katetri?

155# Liian vanha tähän?

Tänä syksynä ylitin ikävuosissa merkkipaalun. Pääsin yli ikäluokkani miesten keskimääräisen eliniänodotteen puolenvälin. Tilastollisesti alamäki on alkanut. Toinen jalka alkaa haalautua hitaasti kohti hautaa? 

Hieman olisin taipuvainen ajattelemaan, että kuulun siihen ryhmään joka elintavoillaan voi jonkin verran keskiarvoa päästä huijaamaan. Tai siis lisävuosia keräilemään. Ravinto, liikunta, älyllinen stimulaatio ja liikojen päihteiden välttely ovat niitä asioita, joita yleensä nostetaan esiin elinvuosien ja myös ikääntyvän elämänlaadun lisäämisessä. Näihin opintoihin liittyvät asiat eivät ainakaan ole vähentäneet mahdollisuuksia ja motivaatiota kohtuullisen terveelliseen elämiseen. Välittömiä hyötyjä lienee aika vähän. Kun on aika vaikea verrata itseään siihen vaihtoehtoon, joka eläisi aivan toisella tavalla. Aivan kammottavan kaukana eivät ole ne ajat, jolloin vaivannäön hedelmät näkyvät. Ehkä niitä voi jo nyt vähän aavistaa.

Näitä juttuja tutkittiin ensimmäisen vuoden opinnoissa. Vasemmalla miehet ja oikealla naiset. https://findikaattori.fi/fi/table/46

Tänä syksynä meillä alkoivat MiePä opinnot. Mielenterveys-, päihde- ja kriisityön kurssi. Suhtaudun kurssiin vähän kaksijakoisesti. Toisaalta on ihan mielekästä huomata, että monet asiat ovat tuttuja. Samalla turhauttaa saada nimiä ja malleja asioille, joita on joutunut itsekseen aiemmin huomaamaan ja päättelemään. Vastakohtana somaattiselle hoitotyölle MiePässä mietitään ja keskustellaan aika paljon. Ensimmäisellä tunnilla kerättiin suurelta pöydältä päivän tuntoja kuvaava valokuva. Siitä piti sitten pienryhmässä vähän keskustella. Valitsin linja-auton käytävältä otetun kuvan. Siinä mentiin eteenpäin. Sellainen olo tästä elämästä nyt on. 

Takana alkavat olla ne vuodet, jolloin elämä tuntui sakkaavan kiireen, valvomisen ja jatkuvan hoivaamisen edessä. Sen jälkeen on otettu suuria askeleita. Ensimmäinen vaikuttava havainto oli huomata jo vähän aikaa sitten kuuden vuoden yhtämittaisen vaippa-ajan yhtäkkiä päättyneen. Senkin jälkeen on otettu askeleita. Lapset pukevat, käyvät vessassa, syövät, tekevät välipalaa ja peseytyvät ihan itsekseen. Ruokaa ja leluja leviää paljon vähemmän ympäri taloa. Vanhimmat voivat mennä ja myös tulla tarvittaessa itsekseen ja melkein aina muistavat sammuttaa valotkin lähtiessään. Vaikka kasvavien pienten avartuva maailma ja kasvavat kyvyt tuovat uusia haasteita ja aikataulua, vapauttaa se myös paljon aikuisten aikaa. Eikä pidä väheksyä kokonaisina nukuttujen öiden merkitystä. On tilaa ja voimaa liikkua, levätä ja vähän harrastaakin. Se auttaa jaksamaan ja jatkamaan eteenpäin menevää liikettä. 

Jo Opintojen alkaessa mietin hieman, josko olen liian vanha tähän. Osa luokkalaisista aloitti ensimmäisen syksyn vielä viimeisillä teinivuosillaan. Ehkä pelkäsin tiettyä ulkopuolisuutta, koulun ja läksynteon rytmiin pääsemistä itsenäisesti järjestettyihin aikatauluihin tottumisen jälkeen. Ajatus vuorotyöstä harjoitteluyksiköissä pelotti myös. Ylipäätään haaste valtavasta määrästä täysin uudesta maailmasta opeteltavia asioita. Sillä vanha koirahan tunnetusti on vaikeuksissa uusien temppujen kanssa.

Turhaan! Ehkä en ole tempautunut koko sielullani mukaan kaikkiin luokan rientoihin mutta en ole myöskään kokenut ulkopuolisuutta enempää kuin olen halunnutkaan. Olen sopeutuvainen, toverillinen ja auttavainen. Sillä tavalla tulee myös pidetyksi. Ketään ei haittaa, vaikka vanhus ensimmäisenä syksynä naurahtaen torjui ne muutamat bilekutsut vetoamalla lapsiperheen vastuisiin. Ehkä siinäkin ennakko-oletus vähän vaikutti ikäarvioon. Vähän olen kokenut iän tuomaa itsetietoista huvittuneisuutta kuunnellessani monia juttuja ja hihityksiä. Mutta sehän kuuluu parikymppisten elämään. Se heille sallittakoon. Luulen, että ikä ja kokemus on tuonut koulurytmiin ja tehtävien tekoon tiettyä rentoutta ja tehokkuutta. Vuorotyö on ollut helppoa. Vaikka koko perheen kannalta se tietenkin on tuonut haasteita, eivät yövuoroistakaan ole muodostunut ylipääsemätöntä vaikeutta. Parikymppisten luokkalaisten pilkkiviä kasvoja katsellessani olen osaston yössä miettinyt, että tähänkin elämä on saanut opettaa. Tuskin moni nuoremmista ja lapsettomista opiskelijoista on tottunut siihen ajatukseen, että valvoa voi muutenkin kuin viihdekäyttäytymisen ohella. Keskikokoisen perheen isälle ihan tuttua valvoa silloinkin kun ei huvita ja vielä suorittaa jotakin samaan aikaan. Harjoitteluyksiköissä iästä on myös suurta hyötyä. Kukaan ei viitsi simputtaa varhaiskeski-ikäistä. Tietenkin asiallisen kohtelun saamisen mahdollisuutta lisää myös aiemmin opitun työelämän taidot ja asenteet. Silloin kitkaa ja tyytymättömyyttä jää paljon syntymättä. Valitettavasti myös pelkkä sukupuoli taitaa vaikuttaa asiaan. Ehkä kuitenkin väitän, että iän kertyessä on ollut paljon mahdollisuuksia kerätä taitoja joita työpaikoilla arvostetaan. 

Ikä on hassu juttu. Mieli ei ymmärrä, missä kohtaa ruumis menee. Helposti sitä ajattelee itsensä edelleen lukiolaiseksi tai korkeintaan yliopistoa aloittelevaksi. Sitten kun näkee vanhoista valokuvista kavereita, alkaa naurattaa miten he ovat vanhentuneet. Itsehän tietenkään en. Samaa kertovat eri tilanteissa tavatut seniorit. Mieli ei usko, että ikää tulee. Kuitenkin tänä syksynä iski ensimmäistä kertaa ajatus, että olen ihan liian vanha tähän. Se tosin ei tullut koulussa. Se tuli nuorempien, taitavampien ja isompien kanssa vääntäessä. Järki yrittää sanoa että syy oli taidossa ja koossa. Pelko sanoo, että se oli iässä. Siitä ehkä lisää myöhemmin… 

6.1.20 vs. 23.9.21. Kyllähän mies näyttää eriltä kun valoa vaihtaa, heittää lasit pois ja peittää löysimmät kohdat nykyisen muodin mukaisilla välineillä. 21 kuukauden aikana ei ikää ole tullut ihan kauheasti lisää. Eteenpäin mennään.

154# Miehenä hoitoalalla – osa 3

– Muistakaa, että naisten hoitotyö on usein koko perheen hoitotyötä. Varsinkin jos se liittyy jotenkin raskauteen. Näin opettaja meitä koitti muistutella. 

Itselläni on aika huonoja kokemuksia tästä. Jonkinlaisena traumana on jäänyt mieleen pari neuvolakertaa, jolloin isältä ei kysytty mitään. Ehkä siinä vaiheessa lapsiperheen elo vei sen verran mehuja, ettei siinä mukana istua nököttänyt mies näyttänyt hirvittävän keskustelevaiselta. Väitän kuitenkin, että silloin juuri voisi olla viisautta koittaa houkutella miestä mukaan. Osallisuuden tunne siitä olisi kasvanut tai ainakin olisi jäänyt ikävät muistot syntymättä. 

Kyllä usein neuvolassa olen tullut huomioiduksikin. Varsinkin kun olen useamman kerran hoitanut lasten kasvaessa käyntejä ihan ainoana aikuisena. Silloin on vähän vaikeampikin jättää keskustelu aloittamatta. Pientä ylpeyttä ja suurta iloa tämä osallistuminen on antanut palkinnoksi. On tuntunut hyvältä olla perillä oman lapsen asioista ja osallistua monipuolisilla tavoilla kaikkeen. Joskus olen ehkä kirjoittanut, tai ainakin ajatellut, etten halua olla sellainen isä joka on poissa tai joka osallistuu vain kivoihin asioihin. Kotini perintönä olen yrittänyt osallistua monipuolisesti kaikkeen arkeen. Nyt se niin sanotusti kantaa hedelmää myös opinnoissa.

Raskaus, kuukautiset, hedelmällisyys ja gynekologiset tutkimukset. Naisten hoitotyön teemoja ja sanastoa. Tuttua juttua. Hauskasti ensimmäisellä aiheen tunnilla luokassa kiersi kädestä käteen opas raskauden vaiheista ja sikiön kehityksestä. Samanlaisia vihkosia tuli selailtua aktiivisesti esikoista odotellessa. Silloin luimme juhlallisesti joka viikko jostakin vihosta selostuksen kulloisenkin raskausviikon tapahtumista, mitä kehityksiä lapsessa on tapahtumassa ja millaista elämää kohdun sisällä vietetään. Joka viikko oli mukana myös oletuskuva pienestä ihmisestä. Se oli jotenkin juhlallista ja salaperäistä. Myöhemmin odotusajat ovat menneet arkisemmin ja myös paljon paljon nopeammin. Suuria tunteita on kuljettu läpi moneen eri suuntaan.

Naisen hoitotyö on paljon muutakin kuin raskautta ja siihen liittyvää. Kuitenkin se kuulemma on osa-alue joka tulee useimmiten vastaan sairaanhoitajan työkentällä. Raskaus tai sen mahdollisuus vaikuttaa hoidon ja erityisesti lääkehoidon toteutukseen ja siksi asia pitää osata ottaa huomioon sielläkin missä hoitoon ei olla tultu sen takia. Poikkeamat voivat aiheuttaa vakavia ja yllättäviä tilanteita, joita voi olla vaikea tunnistaa gynekologiseksi tilanteeksi. Tulevaa akuuttihoidon osuutta varten jäi tästä aiheesta mieleen maininta kohdunulkoisesta raskaudesta. Huomaamattomana edetessään se voi aiheuttaa vakavan verenvuodon joka. Akuutit vatsakivut ovat haastavia tilanteita mahdollisten syiden moninaisuuden vuoksi. Syyn löytämisessä tärkeä osa onkin eri mahdollisuuksien poissulkemisella. Ohjeen mukaan synnytysikäisiltä naisilta tulisi kuulema aina sulkea pois raskauden mahdollisuus. Pistetään korvan taakse. Tilanne tajuton hoitaja tietenkin kysyy asiaa kaikilta. Varmuuden vuoksi myös miehiltä näyttäviltä. 

Naisten hoitotyössä otetaan puheeksi ja kysellään. Liikutaan hyvin intiimeissä asioissa ja myös intiimeillä alueilla. Tämä vaatii hoitajilta herkkyyttä mutta myös rohkeutta. Useat naistentauteihin liittyvät kohtaamiset tapahtuvat poliklinikkakäynteinä ja luottamuksellista potilassuhdetta ei ehditä rakentaa päiviä eikä edes tunteja. Asiat on osattava ja uskallettava ottaa nopeasti puheeksi oikeilla nimillä mutta kuitenkin niin, ettei potilas moisesta pelästy. Samalla lempeällä tehokkuudella on tehtävä, valmisteltava tai avustetta tutkimuksia.  Itse olen vielä sen verran opiskelija, että ainakin kirurgialla nuorempien naispotilaiden pukeutumisessa avustaminen vaati tiettyä sisäistä terästäytymistä. Luultavasti potilaan näkökulmasta meni kuitenkin ihan täydestä. Kovin montaa viikkoa tuskin tarvitsisi olla jollakin polilla töissä niin tähänkin tottuisi. 

Tottumista vaativat myös monet muut naistentautien asiat. Vaikka raskauteen liittyvät asiat ovat suhteellisen tuttuja on kurssin edetessä tullut eteen kummallisuuksiakin. Kun opiskelemme teoriassa naisen elämään liittyviä fysiologisia muutoksia, kuukautiskierron vaiheista ja vaikutuksista tai gynekologisista tutkimuksista ja siihen liittyvistä välineistä, tuntuu vähän siltä että tässä kohtaa tieto saattaa jäädäkin hieman enemmän teoreettiseksi omalla kohdallani. Jotakin täytyy muistiin jäädä naisten syövistä koska niitäkin tulee tavalla tai toisella vastaan varmaan melkein kaikkialla.

Kurssilla ei ole taitopajaa, josa välineitä päästäisiin kokeilemaan. Kuitenkin niitä vähän täytyy tutkia.

Kurssin aikana tullaan myös keskustelemaan hoitotyön hankalista eettisistä kysymyksistä: raskauden keskeytyksistä, raiskauksen uhrin hoitotyöstä, syntymättömän sikiön oikeusturvasta, sikiöseulonnasta ja uskonnollisten tekijöiden kunnioittamisesta suhteessa hoitokäytänteisiin. Herkkyyttä tullaan tarvitsemaan tavalla tai toisella. 

Mitenkään tulevaisuuden työmahdollisuuksia arvailematta, luulen ettei tämän kurssin sisältä tule kovin läheiseksi käytännössä koskaan tulemaan. Mutta ei taida haitata saada vähän lisää ymmärrystä naisten monimutkaisesta elämästä. Ja jos päädyn johonkin työyksikköön, muistan huomioida sitten sitä mahdollisesti mukaan tullutta miestä. Sen lupaan yrittää kovasti muistaa tehdä. Voimme sitten tuntea yhdessä itsemme vähän outolalaisiksi.

153# Vauvojen hyllyllä

Syksyn ensimmäisessä taitopajassa nousivat mieleeni kauheat muistot. Toinen oli yliopistovuosilta. Olin mukana opiskelijajärjestössä ja jossakin vaiheessa pääsimme käymään palkatun työntekijän kotona jossakin palaverissa. Kodissa yhtenä oli alle puolivuotias vauva. Jotenkin vauva lähti kiertämään pientä porukkaamme ja jossakin vaiheessa pieni päätyi myös minulle. Varmaan vanhempia mahtoi naurattaa. Sen verran jäykkä olo oli siinä pudottamista pelätessä. Onneksi joku opiskelijaneito kohta otti vauvan itselleen ihmeteltäväksi. 

Vuosia sen jälkeen olin edellisten töiden merkeissä ensimmäistä kertaa kastekodissa. Siinä valmistavan keskustelun aikana kohdehenkilö heräili kätköistään ja ylpeät vanhemmat halusivat tietenkin päästää pastorin tutustumaan uusimpaan seurakuntalaiseen. Taas oli suhteellisen jäykkää. Sanoja oli vaikea muodostaa viikon ikäinen pienokainen jalkojen päällä köllötellessä. Onneksi ei lähtenyt siitä suuremmin kuperkeikoin karkuun. Olisin saanut jonkinlaisen halvauksen.

Taitopajassa nämä muistot nousivat mieleen ja meinasivat jo nyt hymyilyttää. Lapsi- ja perhetyön kurssilla pääsimme harjoittelemaan vauvan perushoitoa. Ne perheelliset, jotka katsoivat asian hallitsevansa, saivat opettajan kanssa puhuttua itsensä vapaaksi näistä tunneista. Itse en pitänyt aikaani niin kalliina. Yleensä tuttujenkin asioiden äärellä tulee oivalluksia tai jotakin erilaista hoitotyön näkökulmaa.

Olisiko joku vauvaa vailla?

Kesän aikana taitopajaluokka oli uudistettu ja vauvat löytyivät kauniisti parilta hyllyltä meitä odottamassa. Ettei homma olisi mennyt aivan pelleilyksi, opasti opettaja meitä ensin perusteista ja motivoi kohtelemaan ukkeja kuin oikeita vauvoja. Onneksi vauvatehdas oli tehnyt asian suhteellisen helpoksi. Ensimmäiset nukkeja hakevat opiskelijat kauhistelivat ääneen vauvojemme painoa. Myös iho, hiukset ja silmät erosivat perus baby bornista. Kuitenkin hieman kankealta kuulosti ryhmän ääntely yrittäessämme muistaa opettajan neuvon vauvalle juttelusta. 

Kovin usein sairaanhoitaja ei joudu vauvojen kanssa tekemisiin. Kuitenkin vauvoja voi olla potilaana lastenosastolla, mukana koko perheen ollessa hoitotyön kohteena tai jos sairaanhoitaja tekee sijaisuutta synnärillä. Tietenkin akuuttipuolella vauvoja voi löytyä mitä yllättävimmistä tilanteista. Kuitenkin koko taitopajasta jäi hieman sellainen olo, että heräteltiin itse kunkin halua jatkaa kätilö- tai terveydenhoitajaopintoihin. 

Harjoitteina olivat erilaiset nostot, pito ja kantoasennot. Hieman kanssaoppijoista paistoi se, että kaikki meni kovin nopeasti ja hankalasti. Lihasmuistia ei välttämättä ehtinyt syntyä. Itsekin olin aivan pihalla yrittäessäni seurata opettajan käsistä, sanallisista ohjeista ja näytölle heijastetuista kuvista, mitä missäkin siirrossa olisi pitänyt omilla raajoilla tehdä. Tästä tuskastuneena annoin mennä vain ja ryhdyin siirtelemään vauvaani, kuten milloinkin itsestäni sopivalta tuntui. Painavan pään vartena olevaa niskaa muistin kyllä tukea, eikä opettaja ainakaan katsonut tarpeelliseksi puuttua pystypainiini missään vaiheessa. Ei, vaikka oli aika aktiivisesti antamassa neuvoa itse kullekin. Yhtään kops-ääntä ei missään vaiheessa kuulunut lattian ja vaivojen kohdatessa, joten ilmeisesti olimme kaikki ihan päteviä oman pienokaisemme kanssa. Vähän jäi kuitenkin sellainen olo, että jos joku ei aihetta ole opetellut, jää se opeteltavaksi johonkin toiseen hetkeen. Ehkä jokaisen mieleen jäi opettajan eniten toistamat lauseet: nosta ja laske aina kyljen kautta (silloin vauvan pää ei roiku perässä ja niskan alue säästyy jännitystiloilta) ja mene aina itse lähelle (koska suorin käsin kaukana omasta vartalosta oleva lapsi on kovin epävakaalla alustalla ja kokee lisäksi itsensä yksinäiseksi).

Pienen käsittelyn jälkeen jatkoimme haastavammista toimista. Vaatteiden riisunta, vaipan kanssa operointi ja kylvetys näkymättömällä vedellä tuli kokeiltua. Sen jälkeen jatkettiin hyvinkin tyypillisillä neuvolaharjoitteilla. Pääsimme ensin arvuuttelemaan oman vauvamme painoa ja sitten toteamaan sen puntarilla. Vauvat olivat kaikki eri painoisia hieman yli kahdesta kilosta lähes neljään. Punnitseminen nuken kanssa oli melko helppoa verrattuna oikeaan vauvaan. Punnittava kun oli verrattain rauhallinen. Kuulemma vaaka reagoi melko helposti asiakkaan liikkeeseen ja todellisessa tilanteessa painon saaminen gramman tarkkuudella voi olla aika vaikeaa. Mutta jos punnitseminen oli nyt helpompaa, oli mittaaminen sitäkin vaikeampaa. Toki nytkin mitattava oli paljon paljon rauhallisempi kuin oikeat vastineensa. Kuitenkin oikeaoppinen mittaaminen ei millään onnistunut. Polvi kun olisi pitänyt saada suoraksi. Ei suoristunut. Ei sitten millään. Lopuksi testattiin ympyrämitalla pään ympärys ja siirryttiin kirjaamiseen.

Neuvolassa asioineet tietävät, miten tärkeitä käyrät ovat. Kasvukäyrien avulla seurataan lapsen kasvua ja käyrältä näkyy selvästi poikkeamat. Tavoitteena on mahdollisimman tasaisesti etenevä kasvu. Poikkeamiin käyrällä puututaan yleensä aika nopeasti. Sitä meidän ei tarvitse nykyisen koulutuksen perusteella tehdä mutta ilmeisesti siitä pitää jopa tietää. 

Meidän vauvamme olivat siinä mielessä huonoja, etteivät he missään tilanteessa reagoineet lelujen heilutteluun.

Syksyn ensimmäinen taitopaja oli rauhallinen. Mitään tarkkoja kättentaitoja ei tarvittu, eikä pitänyt ottaa vastaan pistoja tai niitä toimittaakaan. Kuitenkin vauvoja hyllylle palauttaessa saattoi aavistaa taas jotain siitä, ettei tässä opittava ihan heti lopu. Nähtäväksi vielä jää, aiheuttavatko nämä taitopajat opettajien aina silloin tällöin muistuttelemaa ilmiötä. Lasten hoitotyön jälkeen kun yleensä joku kuulemma jää äitiyslomalle. Saa nähdä. no, en minä ainakaan.

152# Sairaanhoitajan 3. vuoden opinnot

Tykkäätkö lapsista, äideistä, mielenterveyspotilaista, päihteiden käyttäjistä tai loistatko nopeita mutta varmoja päätöksiä vaativissa tilanteissa. Oletko kotonasi ongelmaratkaisujen äärellä tai salapoliisia leikkiessäsi? Tervetuloa sairaanhoitajan opintojen kolmanteen vuoteen.

Nykyisessä sairaanhoitajan tutkinnossa ei opintojen aikana varsinaisesti erikoistuta mihinkään erityisalaan. Vanhaan aikaan valmistuneet saattoivat olla kirurgisia sairaanhoitajia tai jotakin vastaavia. Nykyään kaikki valmistuvat ovat tasaisesti yleispäteviä. Erikoistumisopintoja on valmistumisen jälkeen tarjolla 30 opintopisteen paketeissa. Toki opintojen aikaisissa harjoitteluissa pientä erikoistumista voi itselleen kerätä sen mukaan, missä paikoissa on opiskelemassa. Kolmantena vuonna kurkistetaan syvemmälle erityisaloihin, joissa vaaditaan ehkä hieman erityisosaamista. Jokaisen kurssin avauksissa on korostettu, miten aiempien vuosien oppien tulee olla hallussa. Aika pelottavaa. 

Jälleen kerran vuosi alkaa ja tulee myös päättymään melko pitkien kurssien kanssa. Kuitenkin niitä on sisäisesti paloiteltu hieman lyhyempiin pätkiin niin että kokonaisuuksista tulee jotenkuten hahmotettavia. Tämä selkeä paloittelu vaikuttaa jo nyt tervetulleelta verrattuna edelliseen vuoteen. Kuitenkin pisteitä ja arvosanoja tippuu palkinnoksi vasta ennen kesälomia. 

Lapsen ja perheen hoitotyö on iso osa vuotta. Edellisvuoden sisätautien ja kirurgian taitoja tullaan soveltamaan ja syventämään lapsen ja nuoren kohdalla. Tutustutaan vastasyntyneeseen, raskausaikaan ja opetellaan alkeet kasvunseurannasta. Nimensä mukaisesti kurssilla syvennytään myös perheen elämän tukemiseen, kartoittamiseen ja myös havaittuihin ongelmatilanteisiin puuttumiseen. Samaan aikaan perehdytään myös yleisimpiin naistentauteihin. Näyttää ainakin etukäteen siltä, että Ilmeisesti miehiä käsiteltiin tarpeeksi hyvin viime vuonna. Nyt he ovat lähinnä lastensuojeluilmoituksen kuvitteellinen aihe. Jossakin vaiheessa tutustutaan kansalliseen rokotusohjelmaan ja rokottamisesta tulee olemaan koe. Taitopajoissa opetellaan vauvan perushoito, lapsen tutkimuksissa avustamista ja ainakin lapsen elvytyksen erityispiirteitä. Harjoitteluihin varataan paikkoja lastenosastolta, vastasyntyneiden valvontaosasto (saliin ei pääse), naistentaudeissa tai joltakin vastaavalta poliklinikalta. Vähemmän kliinisiä harjoittelupaikkoja voi löytää turvakodeista tai vaikka päiväkodista. Tutuksi tulee uuden elämän ilo mutta myös monet perheistä löytyvät syvät kuilut. 

Syviä kuiluja liittyy myös mielenterveys-, päihde- ja kriisityön kurssiin. Tulemme tutustumaan ihmiseen syvänä kokonaisuutena. Samalla joudumme tunnistamaan, että kaikki sairaudet altistavat ihmisiä mielenterveyden haasteille ja toisaalta mielenterveysongelmista kärsivät sairastavat enemmän somaattisia sairauksia kuin väestö keskimäärin. Näin on myös päihteiden ja päihteiden käyttäjien suhteen. Tulemme opiskelemaan toimenpiteitä sekä akuutin kriisin että pitkäaikaisen sairauden kohtaamisessa. Tärkeänä osana on sairaan oman osallistumisen tukeminen ja koko perheen huomioiminen sairauden sattuessa. Sairaanhoitajina tutkimme tietenkin myös käytössä olevaa lääkehoidon keinovalikoimaa. Myös hankalien potilaiden kohtaamiset ja pakkokeinojen käyttäminen on mukana sisällöissä. Johdantoluennon perusteella merkittävä osa kurssia on avoimen ja avaran asenteen istuttaminen meihin tulevina hoitoalan ammattilaisina. Sama koskee suhtautumista päihteiden käyttäjiin ja heidän ongelmiinsa. Kurssin aikana opettelemme päihteidenkäytön ehkäisytyötä ja puheeksi ottamista. Opetuksessa on mukana paljon potilastapauksia ja simulaatioissa esimerkiksi haastattelutilanteiden harjoittelemista. Harjoittelut on mahdollista suorittaa mielenterveyden yksiköissä avo-, nuorten- tai lasten puolella. Päihdepuolelle paikkoina voivat olla selviämisasemat, vieroitusyksiköt tai erilaiset tukipalveluiden paikat. Todennäköisesti harjoitteluissa kliinisiä taitoja tarvitaan tavallista vähemmän mutta puhe- ja ehkä muutakin judoa saattaa päästä harrastamaan.

Akuuttihoitotyö tulee pitämään sisällään kiirettä. Tämä ei ole vain opiskelin näkökulma kaikkiin tehtäviin vaan se on mukana myös toiminnan luonteessa. Luultavasti tällä kurssilla korostuu sairaanhoitajan tehtävässä muutenkin tarpeellinen taito tehdä päätöksiä. Opintojaksoon sisältyy Ensihoitotyötä, päivystystyöskentelyä ja tehohoitotyötä. Kurssin lopuksi perehdytään myös leikkaussalitoimintaan. Kurssilla on paljon ulkopuolisia asiantuntijoita esittelemässä menetelmiä ja toimintatapoja oikeasta maailmasta. Jossakin vaiheessa luokkamme pääsee myös osallistumaan suuronnettomuusharjoitukseen potilaiden näkökulmasta. Taitopajoissa harjoitellaan akuuttitilanteita sekä ainakin injektiot ihonsisäisesti ja pakaralihakseen. Harjoittelupaikkoina tulevat olemaan erilaiset poliklinikat, päivystys- ja diagnostiikkaosastot sekä ambulanssi. Myös vähän vauhdikkaammat osastot, kuten sydänosasto on mahdollinen harjoittelupaikka. Tässä harjoittelussa on mahdollista päästä kokeilemaan myös kirurgian ja anestesiologian puolta.

Jossakin vaiheessa vuotta suoritettavaksi tulevat Johtaminen hoitotyössä ja Hyvinvointiyrittäjyyden perusteet. Nämä kurssit ovat varsin pieniä ja niiden tarkoitus on ilmeisesti kurkottaa hieman kauemmaksi työelämään. Kuitenkin tutuksi tulevat ainakin tiimitaidot, jos niin ei ole vielä päässyt käymään. 

Ja tietenkin tämän vuoden aikana opinnäytetyö pyörii tavalla tai toisella jokaisen mielessä.

Johdantoluentojen äärellä mielen valtaa helposti synkkyys. Tehtäviä, kokeita ja kaikenlaisia verkkosuorituksia löytyy joka aineesta pitkät listat. Kuitenkin vanhalla kokemuksella kolmannen vuoden opiskelija tietää, että kurssit jatkuvat aivan kevääseen asti. Tehtäville on aikaa ja niitä täytyy vain alkaa rytmikkäästi etenemään syksyn alusta alkaen. Opintojen lähestyessä jo tietyllä tavallaan loppuaan, tämän vuoden harjoittelupaikoista mietitään jo ihan tosissaan mahdollisia työpaikkoja. Se lisää jännittävää kutinaa itse kullekin.

Tästä se taas lähtee. Kun lapsia täytyy kuitenkin kuskailla, voi yhteisen matkan jutella mutta toinen suunta kannattaa käyttää verkko-opintojen kuunteluun.

151# Analyysi 2. opiskeluvuodesta

Kaivoin tänään hoitotyön paidan esiin kaapista. Siis sen, jota käytetään simulaatioissa ja taitopajoissa. Ei se suorastaan kuolemalta haissut mutta olisi ehkä voinut herkemmän tappaa. Keväällä koulu lopetettiin suoraan etäopetuksesta eikä minkään tunnin lopussa edes todettu tämän olleen nyt tässä. Viimeiset tehtävät tehtiin vielä täysin ilman opetusta ja henkisesti homma jäi vähän päättämättä. tai ainakin jotenkin niin voisin perustella pesemättä jäänyttä koulupaitaa. Mutta nyt vanhoissa tuoksuissa on osuvaa katsoa vähän taaksepäin. Miten voisi kuvata opintojen toista vuotta? 

Se oli kiinnostava. Mutta oli se myös vähän rankka. Kuten vuoden alussa luvattiin, keskityttiin toisena lukuvuonna ammatillisiin opintoihin. Takana oli ensimmäisen vuoden perusopintojen uutuus ja nyt oletettiin toistuvasti, että halussa on taitoja, joita suurin osa ihmisistä ei koskaan voisi kuvitella suorittavansa. Sama koski tietenkin myös tietoja. Vuosi koostui pääasiassa syksystä kevääseen kirurgian ja sisätautien kursseista. Ne olivat valtavan laajoja kun läpikäytävänä oli melkoinen sairauksien kirjo.

Tämä pahuksen koe uhkasi siirtää osan suorituksista kolmanteen vuoteen. Kaikki muut nettikokeet olen onnistunut suorittamaan kerralla mutta sisätaudit eivät menneet läpi ennen kuin neljännellä yrittämällä.

Toisena vuotena ja sen harjoitteluissa saimme käsitystä siitä, millaista sairaanhoitajan työ todellisuudessa voisi olla. Tässä auttoi tietenkin myös se, että vuoteen ehti mahtua 15 viikkoa harjoitteluita. Harjoitteluissa ehkä tutustuttiin hieman lähihoitajankin työnkuvaan yksikössä mutta ainakin itselläni se jäi jo vähän enemmän pintaraapaisuksi. Työyksiköissä alkaa entistä enemmän hahmottumaan eri osaajien roolit. Toki sairaanhoitajan täytyy osata lähihoitajan tehtäviä ja usein hän niitä tekeekin. Mutta selvää oli, että me opiskelemme jo asioita joihin lähihoitaja ei saa puuttua. Lääkehuoneessa vietettiin aikaa ja moni pääsi avustamaan lääkäriä erilaisissa tutkimuksissa. 

Samalla tuli myös selväksi, ettei tämän tutkinnon aikana ehdi tutustua kaikkea eikä oppia kaikkea. Ensimmäisen vuoden perushoidon harjoittelu suoritettiin aika lailla samankaltaisissa yksiköissä ja tehtiin hyvin samanlaisia tehtäviä koko luokan kesken. Nyt saman harjoittelukokonaisuuden sisälle saattoi mahtua monta erilaista osastoa tai päivätyön haluisille myös poliklinikkaa. Niissä kohdattavat potilaat, sairaudet ja tehtäväkuvat vaihtelivat paljon. Kotihoitoonkin moni oli löytänyt hyvin poikkeavaa arkea. Totuus selvästikin on, että lopullinen oppiminen alkaa vasta työyksiköissä.

Paljon oli kuitenkin tarjolla kokemuksia. Itse olin ensimmäistä kertaa leikkaussalissa, osallistuin pahoinpidellyn tai kolaripotilaan hoitoon. Näin hyvin läheltä mitä tuhoja syöpä tekee opin jotakin siitä, miten kukin ihminen tai perhe yrittää selvitä pahimmista uutisista. Välillä suoritin kuolevan ja myös vainajan hoitotyötä ja kohtasin ensimmäistä kertaa omanikäisiä ja itseäni nuorempia potilaita. Potilastiedoissa tuli ensimmäistä kertaa vastaan määritelmä perusterve. Samoin ensimmäistä kertaa olin käyttämässä lääkärin määräämiä pakko- tai rajoituskeinoja potilaalle. Vaikka hoitotyössä tarvitaan herkkyyttä ja lempeyttä, tarvitaan välillä myös harkinnallista kovuutta. Muuten asiat jäävät tekemättä. Pääsin myös näkemään ihmisten sisään monenlaisten kuvantamisten ja tähystysten kautta. Vuoden aikana oli ihmeteltävää. 

Itselläni vuoden pelottavin kokemus oli lääkärin avustaminen toisella osastoharjoitteluistani. Oli potilas, jolle oli määrätty nestehoitoa ja suonensisäistä lääkitystä. Useampi sairaanhoitaja oli yrittänyt kanyloida häntä tuloksetta. Suonet olivat muistaakseni huonot ja hoitoa vaativa tilanne aiheutti jo huomattavaa levottomuutta potilaassa. Apuun kutsuttiin siis anestesialääkäri. Jotenkin siinä kävi niin, että monta asiaa oli menossa yhtä aikaa ja ohjaajan kanssa päätimme, että minä menen yksin avustamaan lääkäriä. Yhdistelmä oli hieman ongelmallinen. Itse olin tuossa vaiheessa pari kertaa nähnyt kanyloitavan ihan oikeaa potilasta ja en kertaakaan edes katsonut tuohon huoneeseen tullutta välinekärryä. Ei ollut aivan selvää mitä, mistä ja milloin. Lisäksi kävi niin, että lääkäri puhui suomea hieman murtaen ja välillä muutenkin taitamattoman oli vaikea ymmärtää puolesta sanasta, mitä hän kulloinkin halusi.

Pakko kuitenkin kehua, että onnistuimme. Lääkäri totesi tilanteen jo etukäteen niin hankalaksi, että hän päätyi tunkeutumaan suoneen potilaan jalasta. Vaikka olin ehkä huono muistamaan silloin, mitä tavaraa tarvitsee milloinkin ojentaa, saatikka mistä kärryn hyllyltä se löytyy, olin kuitenkin erinomainen pitämään potilaan jalkaa paikallaan. Sillä se todella oli heiluvainen jalka. Tämän lääkäri selvästi tunnisti ja kaiken valmiiksi saatuaan kiitti kauniisti avusta. Niin, tiimityö ja improvisointi tarvittaessa. Siitä sairaanhoitajat on tehty. Ja vahvoista käsistä ja nilkkojen ympärille määrätietoisen hellästi puristuvista sormista. 

Luulen, että jollakin tavalla toteutui opettajien lupaus syksyltä. Hehän lupasivat meidän kasvavan toisena vuotena nimenomaan sairaanhoitajana.

Ehkä sairaanhoitajaksi kasvava muistaisi pestä paitansa ennen seuraavaa käyttöä.

150# Yksinhuoltajan kesä

Eilen se alkoi taas. Laukku piti pakata ja kotoa piti lähteä ihan aikataulun kanssa. Syksyn ensimmäinen koulupäivä. Sen myötä julistan myös Mursen kesätauon päättyneeksi.

Kesätaukoa en varsinaisesti julistanut. Kuitenkin kesäkuussa sellaiselle jäin ikään kuin itsestään. Nuorimmainen lopetti päiväkodissa kesäkuussa. Muut olivat jääneet kotiin jo vähän aikaisemmin. Oli alkamassa kaikkien aikojen kesäloma. Olimme alkuvuodesta päättäneet, etten hae kesäksi mitään töitä. Totesimme, että töitä maailmassa ehtii vielä tehdä mutta yhtä vapaita kesiä tuskin koskaan enää tulee. Taloudellisesti tuo tuntui haasteelta mutta toisin kuin aikaa, maailmassa on aina jokin keino saada lisää rahaa. 

Kuitenkin kävi niin, että perheen toinen aikuinen soitettiin jo keväällä töihin. Vaikka yhteisestä lomasta luopuminen oli aavistuksen katkeraa, on tuollaisiin kotoa soittoihin hyvä vastata. Mahdollisuuksia ei liikaa tule. 

Niinpä kesästä tulikin (puolikkaan) yksinhuoltajan kesä. Kesäisten päiväkotiviikkojen päätyttyä istuin muuan päivä koneen ääreen kirjoittaakseni yhteenvedon toisen vuoden opinnoista. Siinä itse kunkin hyrrätessä ympärillä päätin lopulta sulkea koneen kannen ja palata asiaan myöhemmin. Oli aika perheelle.

Pitkä kesäloma. Mikä ihana ajatus. Kovin montaa viikkoa ei tarvinnut kulua, kun aloin haaveilla jo syksystä ja lasten arkisten toimien aktivoitumisesta. Keskikokoisen perheen arjen pyörittäminen oli melkoinen työ. Väitän, että en ole ollut täysin tietämätön ja osaamaton tästä arjesta ennekään. Kuitenkin menneen talven etäopiskelujen aikana totuimme tehokkaasta siihen, että kotona on suunnilleen aina saatavilla kaksi aikuista. Pitkän kesän kuluessa oli selvää se, ettei kaikkia toisen aikuisemme yleensä hoitamia kodin asioita voinut jättää odottamaan tai sälyttämään työn raskauttaman yksin hoidettavaksi. Niinpä sain aktivoitua useammankin kodin asian suhteen. Kun siihen vielä lisää ne monet tehtävät, joita juuri kesäisin on kodin ympäristössä tehtävä, oli melkoinen monitaituruuden kesä hahmottumassa.

Näin aktiivisesti en olekaan pessyt pyykkiä yliopistovuosien jälkeen. Piti välillä katsella googlesta neuvoa koska eihän mies vaimolta kysy.

Piti viihdyttää, pelata, leikkiä, retkeillä ja uittaa. Samaan aikaan piti varmistaa, että jokainen syö aikanaan ja ruokaa on valmiina myös seuraavaan kokkailuun. Kovin suurta kaaosta tai pyykkivuorta ei uskaltanut jättää töistä palaavan vaivoiksi. Jossakin välissä piti vielä leikata ruohoa, hoitaa kukkia, maalata ja kaivaa. Joinakin päivinä meni paremmin. Aina ei niin hyvin. Onneksi perusasiat meillä jo hoituvat: ketään ei pidä syöttää, lattialla ei ole kovin usein ruokaa, vessassa käydään ihan itse ja varsinkin isommat saattavat välillä huoltaa itseään ja auttaa vaikka lakanoiden vetämisessä.

Rutiini auttoi paljon. Ja säät suosivat. Yleensä aamupalan jälkeen lähdettiin jonnekin ulos ennen keskipäivän kuuminta porotusta. Siletä palaamisen jälkeen vuorossa lounas ja lapset saivat puuhailla hetken jotakin isän huokaistessa kahvikupin äärellä. Iltapäivällä puuhailtiin kotona tai kodin lähellä vähän aikaa. Välipalan jälkeen oli hetki aikaa ruuduille, kun isä teki jotakin kodin toimia. Jääkaapin oveen kertyi jatkuvasti pitenevä lista kesän aikana hoidettavista töistä. Sen lisäksi tietenkin pyörivät kaikki perusarjen asiat. Päivällinen piti tietenkin aina saada valmiiksi niin, että töistä palaava pääsi suoraan syömään. Samaan aikaan kodin oli oltava siisti. Kesän kuumuudesta huolimatta tuli suosittua usein yksinkertaisia uuniruokia. Niiden aktiivinen valmistusaika ei yleensä ole suuri ja samaan aikaan tulee siivottua… ainakin keittiö. Ne ovat yleensä myös ihan maistuvia seuraavan päivän lounaalla lämmittäessä. Paras osa rutiinista oli käytäntö, jossa joku toinen siivosi päivällisen jälkeen pöydän ja isä vetäytyi hetkeksi kirjan tai päiväunien ääreen. Sen jälkeen olikin aika taas joko lasten kanssa puuhaamiselle, kotiprojektille tai vaikka kauppareissulle. 

Onneksi lapset välillä tykkäävät pyykin käärimisestä.

Kesän aikana en voinut olla ajattelematta niitä monia yksinhuoltajia, joita hoitoalalla on. Ei ole helppoa, kun päivällisajankaan jälkeen ei ole paikalla ketään, joka päästää hetkeksi huilaamaan. Puhumattakaan kaikista muista hankalista kuvioista. Kesälomaan ei tarvinnut edes yrittää sotkea töiden tekoa. Se olisi ollut vähintään ylivoimainen tehtävä.

Nyt syksyn alettua voi taas huokaista. Koulu ja päiväkoti pelastavat paljon. On taas sellainen olo, että voi kaivaa jostakin hieman enemmän omaa aikaa. Sitä ei kesällä totisesti ollut. Kuitenkin jäi iloinen mieli yhdessä vietetystä ajasta. Samalla on hauska huomata, että rutiini hoitaa kaiken ohella monia kodin asioita, on ainakin vielä säilynyt. Vähemmän työllistetty vaimo on usein onnellinen vaimo. Ärsyttävällä tavalla sitä vain huomaa alkavansa kaivata sitä enemmän kiitosta, mitä enemmän kuvittelee tekevänsä. Ehkä täytyy alkaa laiskottelemaan sillä kissathan ne kiitoksella elävät. 

Samalla täytyy myöntää, että nyt lukujärjestyksen alkaessa taas pyöriä, tuntuu hieman surulliselta ehkä viimeisen vapauden kesän loppuminen. Se oli rankka – mutta oli se hieno!

Tällaiset hetket olivat kesällä hienoimmasta päästä. Lapset pääsivät monella tapaa vauhtiin uimarannalla.