153# Vauvojen hyllyllä

Syksyn ensimmäisessä taitopajassa nousivat mieleeni kauheat muistot. Toinen oli yliopistovuosilta. Olin mukana opiskelijajärjestössä ja jossakin vaiheessa pääsimme käymään palkatun työntekijän kotona jossakin palaverissa. Kodissa yhtenä oli alle puolivuotias vauva. Jotenkin vauva lähti kiertämään pientä porukkaamme ja jossakin vaiheessa pieni päätyi myös minulle. Varmaan vanhempia mahtoi naurattaa. Sen verran jäykkä olo oli siinä pudottamista pelätessä. Onneksi joku opiskelijaneito kohta otti vauvan itselleen ihmeteltäväksi. 

Vuosia sen jälkeen olin edellisten töiden merkeissä ensimmäistä kertaa kastekodissa. Siinä valmistavan keskustelun aikana kohdehenkilö heräili kätköistään ja ylpeät vanhemmat halusivat tietenkin päästää pastorin tutustumaan uusimpaan seurakuntalaiseen. Taas oli suhteellisen jäykkää. Sanoja oli vaikea muodostaa viikon ikäinen pienokainen jalkojen päällä köllötellessä. Onneksi ei lähtenyt siitä suuremmin kuperkeikoin karkuun. Olisin saanut jonkinlaisen halvauksen.

Taitopajassa nämä muistot nousivat mieleen ja meinasivat jo nyt hymyilyttää. Lapsi- ja perhetyön kurssilla pääsimme harjoittelemaan vauvan perushoitoa. Ne perheelliset, jotka katsoivat asian hallitsevansa, saivat opettajan kanssa puhuttua itsensä vapaaksi näistä tunneista. Itse en pitänyt aikaani niin kalliina. Yleensä tuttujenkin asioiden äärellä tulee oivalluksia tai jotakin erilaista hoitotyön näkökulmaa.

Olisiko joku vauvaa vailla?

Kesän aikana taitopajaluokka oli uudistettu ja vauvat löytyivät kauniisti parilta hyllyltä meitä odottamassa. Ettei homma olisi mennyt aivan pelleilyksi, opasti opettaja meitä ensin perusteista ja motivoi kohtelemaan ukkeja kuin oikeita vauvoja. Onneksi vauvatehdas oli tehnyt asian suhteellisen helpoksi. Ensimmäiset nukkeja hakevat opiskelijat kauhistelivat ääneen vauvojemme painoa. Myös iho, hiukset ja silmät erosivat perus baby bornista. Kuitenkin hieman kankealta kuulosti ryhmän ääntely yrittäessämme muistaa opettajan neuvon vauvalle juttelusta. 

Kovin usein sairaanhoitaja ei joudu vauvojen kanssa tekemisiin. Kuitenkin vauvoja voi olla potilaana lastenosastolla, mukana koko perheen ollessa hoitotyön kohteena tai jos sairaanhoitaja tekee sijaisuutta synnärillä. Tietenkin akuuttipuolella vauvoja voi löytyä mitä yllättävimmistä tilanteista. Kuitenkin koko taitopajasta jäi hieman sellainen olo, että heräteltiin itse kunkin halua jatkaa kätilö- tai terveydenhoitajaopintoihin. 

Harjoitteina olivat erilaiset nostot, pito ja kantoasennot. Hieman kanssaoppijoista paistoi se, että kaikki meni kovin nopeasti ja hankalasti. Lihasmuistia ei välttämättä ehtinyt syntyä. Itsekin olin aivan pihalla yrittäessäni seurata opettajan käsistä, sanallisista ohjeista ja näytölle heijastetuista kuvista, mitä missäkin siirrossa olisi pitänyt omilla raajoilla tehdä. Tästä tuskastuneena annoin mennä vain ja ryhdyin siirtelemään vauvaani, kuten milloinkin itsestäni sopivalta tuntui. Painavan pään vartena olevaa niskaa muistin kyllä tukea, eikä opettaja ainakaan katsonut tarpeelliseksi puuttua pystypainiini missään vaiheessa. Ei, vaikka oli aika aktiivisesti antamassa neuvoa itse kullekin. Yhtään kops-ääntä ei missään vaiheessa kuulunut lattian ja vaivojen kohdatessa, joten ilmeisesti olimme kaikki ihan päteviä oman pienokaisemme kanssa. Vähän jäi kuitenkin sellainen olo, että jos joku ei aihetta ole opetellut, jää se opeteltavaksi johonkin toiseen hetkeen. Ehkä jokaisen mieleen jäi opettajan eniten toistamat lauseet: nosta ja laske aina kyljen kautta (silloin vauvan pää ei roiku perässä ja niskan alue säästyy jännitystiloilta) ja mene aina itse lähelle (koska suorin käsin kaukana omasta vartalosta oleva lapsi on kovin epävakaalla alustalla ja kokee lisäksi itsensä yksinäiseksi).

Pienen käsittelyn jälkeen jatkoimme haastavammista toimista. Vaatteiden riisunta, vaipan kanssa operointi ja kylvetys näkymättömällä vedellä tuli kokeiltua. Sen jälkeen jatkettiin hyvinkin tyypillisillä neuvolaharjoitteilla. Pääsimme ensin arvuuttelemaan oman vauvamme painoa ja sitten toteamaan sen puntarilla. Vauvat olivat kaikki eri painoisia hieman yli kahdesta kilosta lähes neljään. Punnitseminen nuken kanssa oli melko helppoa verrattuna oikeaan vauvaan. Punnittava kun oli verrattain rauhallinen. Kuulemma vaaka reagoi melko helposti asiakkaan liikkeeseen ja todellisessa tilanteessa painon saaminen gramman tarkkuudella voi olla aika vaikeaa. Mutta jos punnitseminen oli nyt helpompaa, oli mittaaminen sitäkin vaikeampaa. Toki nytkin mitattava oli paljon paljon rauhallisempi kuin oikeat vastineensa. Kuitenkin oikeaoppinen mittaaminen ei millään onnistunut. Polvi kun olisi pitänyt saada suoraksi. Ei suoristunut. Ei sitten millään. Lopuksi testattiin ympyrämitalla pään ympärys ja siirryttiin kirjaamiseen.

Neuvolassa asioineet tietävät, miten tärkeitä käyrät ovat. Kasvukäyrien avulla seurataan lapsen kasvua ja käyrältä näkyy selvästi poikkeamat. Tavoitteena on mahdollisimman tasaisesti etenevä kasvu. Poikkeamiin käyrällä puututaan yleensä aika nopeasti. Sitä meidän ei tarvitse nykyisen koulutuksen perusteella tehdä mutta ilmeisesti siitä pitää jopa tietää. 

Meidän vauvamme olivat siinä mielessä huonoja, etteivät he missään tilanteessa reagoineet lelujen heilutteluun.

Syksyn ensimmäinen taitopaja oli rauhallinen. Mitään tarkkoja kättentaitoja ei tarvittu, eikä pitänyt ottaa vastaan pistoja tai niitä toimittaakaan. Kuitenkin vauvoja hyllylle palauttaessa saattoi aavistaa taas jotain siitä, ettei tässä opittava ihan heti lopu. Nähtäväksi vielä jää, aiheuttavatko nämä taitopajat opettajien aina silloin tällöin muistuttelemaa ilmiötä. Lasten hoitotyön jälkeen kun yleensä joku kuulemma jää äitiyslomalle. Saa nähdä. no, en minä ainakaan.

152# Sairaanhoitajan 3. vuoden opinnot

Tykkäätkö lapsista, äideistä, mielenterveyspotilaista, päihteiden käyttäjistä tai loistatko nopeita mutta varmoja päätöksiä vaativissa tilanteissa. Oletko kotonasi ongelmaratkaisujen äärellä tai salapoliisia leikkiessäsi? Tervetuloa sairaanhoitajan opintojen kolmanteen vuoteen.

Nykyisessä sairaanhoitajan tutkinnossa ei opintojen aikana varsinaisesti erikoistuta mihinkään erityisalaan. Vanhaan aikaan valmistuneet saattoivat olla kirurgisia sairaanhoitajia tai jotakin vastaavia. Nykyään kaikki valmistuvat ovat tasaisesti yleispäteviä. Erikoistumisopintoja on valmistumisen jälkeen tarjolla 30 opintopisteen paketeissa. Toki opintojen aikaisissa harjoitteluissa pientä erikoistumista voi itselleen kerätä sen mukaan, missä paikoissa on opiskelemassa. Kolmantena vuonna kurkistetaan syvemmälle erityisaloihin, joissa vaaditaan ehkä hieman erityisosaamista. Jokaisen kurssin avauksissa on korostettu, miten aiempien vuosien oppien tulee olla hallussa. Aika pelottavaa. 

Jälleen kerran vuosi alkaa ja tulee myös päättymään melko pitkien kurssien kanssa. Kuitenkin niitä on sisäisesti paloiteltu hieman lyhyempiin pätkiin niin että kokonaisuuksista tulee jotenkuten hahmotettavia. Tämä selkeä paloittelu vaikuttaa jo nyt tervetulleelta verrattuna edelliseen vuoteen. Kuitenkin pisteitä ja arvosanoja tippuu palkinnoksi vasta ennen kesälomia. 

Lapsen ja perheen hoitotyö on iso osa vuotta. Edellisvuoden sisätautien ja kirurgian taitoja tullaan soveltamaan ja syventämään lapsen ja nuoren kohdalla. Tutustutaan vastasyntyneeseen, raskausaikaan ja opetellaan alkeet kasvunseurannasta. Nimensä mukaisesti kurssilla syvennytään myös perheen elämän tukemiseen, kartoittamiseen ja myös havaittuihin ongelmatilanteisiin puuttumiseen. Samaan aikaan perehdytään myös yleisimpiin naistentauteihin. Näyttää ainakin etukäteen siltä, että Ilmeisesti miehiä käsiteltiin tarpeeksi hyvin viime vuonna. Nyt he ovat lähinnä lastensuojeluilmoituksen kuvitteellinen aihe. Jossakin vaiheessa tutustutaan kansalliseen rokotusohjelmaan ja rokottamisesta tulee olemaan koe. Taitopajoissa opetellaan vauvan perushoito, lapsen tutkimuksissa avustamista ja ainakin lapsen elvytyksen erityispiirteitä. Harjoitteluihin varataan paikkoja lastenosastolta, vastasyntyneiden valvontaosasto (saliin ei pääse), naistentaudeissa tai joltakin vastaavalta poliklinikalta. Vähemmän kliinisiä harjoittelupaikkoja voi löytää turvakodeista tai vaikka päiväkodista. Tutuksi tulee uuden elämän ilo mutta myös monet perheistä löytyvät syvät kuilut. 

Syviä kuiluja liittyy myös mielenterveys-, päihde- ja kriisityön kurssiin. Tulemme tutustumaan ihmiseen syvänä kokonaisuutena. Samalla joudumme tunnistamaan, että kaikki sairaudet altistavat ihmisiä mielenterveyden haasteille ja toisaalta mielenterveysongelmista kärsivät sairastavat enemmän somaattisia sairauksia kuin väestö keskimäärin. Näin on myös päihteiden ja päihteiden käyttäjien suhteen. Tulemme opiskelemaan toimenpiteitä sekä akuutin kriisin että pitkäaikaisen sairauden kohtaamisessa. Tärkeänä osana on sairaan oman osallistumisen tukeminen ja koko perheen huomioiminen sairauden sattuessa. Sairaanhoitajina tutkimme tietenkin myös käytössä olevaa lääkehoidon keinovalikoimaa. Myös hankalien potilaiden kohtaamiset ja pakkokeinojen käyttäminen on mukana sisällöissä. Johdantoluennon perusteella merkittävä osa kurssia on avoimen ja avaran asenteen istuttaminen meihin tulevina hoitoalan ammattilaisina. Sama koskee suhtautumista päihteiden käyttäjiin ja heidän ongelmiinsa. Kurssin aikana opettelemme päihteidenkäytön ehkäisytyötä ja puheeksi ottamista. Opetuksessa on mukana paljon potilastapauksia ja simulaatioissa esimerkiksi haastattelutilanteiden harjoittelemista. Harjoittelut on mahdollista suorittaa mielenterveyden yksiköissä avo-, nuorten- tai lasten puolella. Päihdepuolelle paikkoina voivat olla selviämisasemat, vieroitusyksiköt tai erilaiset tukipalveluiden paikat. Todennäköisesti harjoitteluissa kliinisiä taitoja tarvitaan tavallista vähemmän mutta puhe- ja ehkä muutakin judoa saattaa päästä harrastamaan.

Akuuttihoitotyö tulee pitämään sisällään kiirettä. Tämä ei ole vain opiskelin näkökulma kaikkiin tehtäviin vaan se on mukana myös toiminnan luonteessa. Luultavasti tällä kurssilla korostuu sairaanhoitajan tehtävässä muutenkin tarpeellinen taito tehdä päätöksiä. Opintojaksoon sisältyy Ensihoitotyötä, päivystystyöskentelyä ja tehohoitotyötä. Kurssin lopuksi perehdytään myös leikkaussalitoimintaan. Kurssilla on paljon ulkopuolisia asiantuntijoita esittelemässä menetelmiä ja toimintatapoja oikeasta maailmasta. Jossakin vaiheessa luokkamme pääsee myös osallistumaan suuronnettomuusharjoitukseen potilaiden näkökulmasta. Taitopajoissa harjoitellaan akuuttitilanteita sekä ainakin injektiot ihonsisäisesti ja pakaralihakseen. Harjoittelupaikkoina tulevat olemaan erilaiset poliklinikat, päivystys- ja diagnostiikkaosastot sekä ambulanssi. Myös vähän vauhdikkaammat osastot, kuten sydänosasto on mahdollinen harjoittelupaikka. Tässä harjoittelussa on mahdollista päästä kokeilemaan myös kirurgian ja anestesiologian puolta.

Jossakin vaiheessa vuotta suoritettavaksi tulevat Johtaminen hoitotyössä ja Hyvinvointiyrittäjyyden perusteet. Nämä kurssit ovat varsin pieniä ja niiden tarkoitus on ilmeisesti kurkottaa hieman kauemmaksi työelämään. Kuitenkin tutuksi tulevat ainakin tiimitaidot, jos niin ei ole vielä päässyt käymään. 

Ja tietenkin tämän vuoden aikana opinnäytetyö pyörii tavalla tai toisella jokaisen mielessä.

Johdantoluentojen äärellä mielen valtaa helposti synkkyys. Tehtäviä, kokeita ja kaikenlaisia verkkosuorituksia löytyy joka aineesta pitkät listat. Kuitenkin vanhalla kokemuksella kolmannen vuoden opiskelija tietää, että kurssit jatkuvat aivan kevääseen asti. Tehtäville on aikaa ja niitä täytyy vain alkaa rytmikkäästi etenemään syksyn alusta alkaen. Opintojen lähestyessä jo tietyllä tavallaan loppuaan, tämän vuoden harjoittelupaikoista mietitään jo ihan tosissaan mahdollisia työpaikkoja. Se lisää jännittävää kutinaa itse kullekin.

Tästä se taas lähtee. Kun lapsia täytyy kuitenkin kuskailla, voi yhteisen matkan jutella mutta toinen suunta kannattaa käyttää verkko-opintojen kuunteluun.

151# Analyysi 2. opiskeluvuodesta

Kaivoin tänään hoitotyön paidan esiin kaapista. Siis sen, jota käytetään simulaatioissa ja taitopajoissa. Ei se suorastaan kuolemalta haissut mutta olisi ehkä voinut herkemmän tappaa. Keväällä koulu lopetettiin suoraan etäopetuksesta eikä minkään tunnin lopussa edes todettu tämän olleen nyt tässä. Viimeiset tehtävät tehtiin vielä täysin ilman opetusta ja henkisesti homma jäi vähän päättämättä. tai ainakin jotenkin niin voisin perustella pesemättä jäänyttä koulupaitaa. Mutta nyt vanhoissa tuoksuissa on osuvaa katsoa vähän taaksepäin. Miten voisi kuvata opintojen toista vuotta? 

Se oli kiinnostava. Mutta oli se myös vähän rankka. Kuten vuoden alussa luvattiin, keskityttiin toisena lukuvuonna ammatillisiin opintoihin. Takana oli ensimmäisen vuoden perusopintojen uutuus ja nyt oletettiin toistuvasti, että halussa on taitoja, joita suurin osa ihmisistä ei koskaan voisi kuvitella suorittavansa. Sama koski tietenkin myös tietoja. Vuosi koostui pääasiassa syksystä kevääseen kirurgian ja sisätautien kursseista. Ne olivat valtavan laajoja kun läpikäytävänä oli melkoinen sairauksien kirjo.

Tämä pahuksen koe uhkasi siirtää osan suorituksista kolmanteen vuoteen. Kaikki muut nettikokeet olen onnistunut suorittamaan kerralla mutta sisätaudit eivät menneet läpi ennen kuin neljännellä yrittämällä.

Toisena vuotena ja sen harjoitteluissa saimme käsitystä siitä, millaista sairaanhoitajan työ todellisuudessa voisi olla. Tässä auttoi tietenkin myös se, että vuoteen ehti mahtua 15 viikkoa harjoitteluita. Harjoitteluissa ehkä tutustuttiin hieman lähihoitajankin työnkuvaan yksikössä mutta ainakin itselläni se jäi jo vähän enemmän pintaraapaisuksi. Työyksiköissä alkaa entistä enemmän hahmottumaan eri osaajien roolit. Toki sairaanhoitajan täytyy osata lähihoitajan tehtäviä ja usein hän niitä tekeekin. Mutta selvää oli, että me opiskelemme jo asioita joihin lähihoitaja ei saa puuttua. Lääkehuoneessa vietettiin aikaa ja moni pääsi avustamaan lääkäriä erilaisissa tutkimuksissa. 

Samalla tuli myös selväksi, ettei tämän tutkinnon aikana ehdi tutustua kaikkea eikä oppia kaikkea. Ensimmäisen vuoden perushoidon harjoittelu suoritettiin aika lailla samankaltaisissa yksiköissä ja tehtiin hyvin samanlaisia tehtäviä koko luokan kesken. Nyt saman harjoittelukokonaisuuden sisälle saattoi mahtua monta erilaista osastoa tai päivätyön haluisille myös poliklinikkaa. Niissä kohdattavat potilaat, sairaudet ja tehtäväkuvat vaihtelivat paljon. Kotihoitoonkin moni oli löytänyt hyvin poikkeavaa arkea. Totuus selvästikin on, että lopullinen oppiminen alkaa vasta työyksiköissä.

Paljon oli kuitenkin tarjolla kokemuksia. Itse olin ensimmäistä kertaa leikkaussalissa, osallistuin pahoinpidellyn tai kolaripotilaan hoitoon. Näin hyvin läheltä mitä tuhoja syöpä tekee opin jotakin siitä, miten kukin ihminen tai perhe yrittää selvitä pahimmista uutisista. Välillä suoritin kuolevan ja myös vainajan hoitotyötä ja kohtasin ensimmäistä kertaa omanikäisiä ja itseäni nuorempia potilaita. Potilastiedoissa tuli ensimmäistä kertaa vastaan määritelmä perusterve. Samoin ensimmäistä kertaa olin käyttämässä lääkärin määräämiä pakko- tai rajoituskeinoja potilaalle. Vaikka hoitotyössä tarvitaan herkkyyttä ja lempeyttä, tarvitaan välillä myös harkinnallista kovuutta. Muuten asiat jäävät tekemättä. Pääsin myös näkemään ihmisten sisään monenlaisten kuvantamisten ja tähystysten kautta. Vuoden aikana oli ihmeteltävää. 

Itselläni vuoden pelottavin kokemus oli lääkärin avustaminen toisella osastoharjoitteluistani. Oli potilas, jolle oli määrätty nestehoitoa ja suonensisäistä lääkitystä. Useampi sairaanhoitaja oli yrittänyt kanyloida häntä tuloksetta. Suonet olivat muistaakseni huonot ja hoitoa vaativa tilanne aiheutti jo huomattavaa levottomuutta potilaassa. Apuun kutsuttiin siis anestesialääkäri. Jotenkin siinä kävi niin, että monta asiaa oli menossa yhtä aikaa ja ohjaajan kanssa päätimme, että minä menen yksin avustamaan lääkäriä. Yhdistelmä oli hieman ongelmallinen. Itse olin tuossa vaiheessa pari kertaa nähnyt kanyloitavan ihan oikeaa potilasta ja en kertaakaan edes katsonut tuohon huoneeseen tullutta välinekärryä. Ei ollut aivan selvää mitä, mistä ja milloin. Lisäksi kävi niin, että lääkäri puhui suomea hieman murtaen ja välillä muutenkin taitamattoman oli vaikea ymmärtää puolesta sanasta, mitä hän kulloinkin halusi.

Pakko kuitenkin kehua, että onnistuimme. Lääkäri totesi tilanteen jo etukäteen niin hankalaksi, että hän päätyi tunkeutumaan suoneen potilaan jalasta. Vaikka olin ehkä huono muistamaan silloin, mitä tavaraa tarvitsee milloinkin ojentaa, saatikka mistä kärryn hyllyltä se löytyy, olin kuitenkin erinomainen pitämään potilaan jalkaa paikallaan. Sillä se todella oli heiluvainen jalka. Tämän lääkäri selvästi tunnisti ja kaiken valmiiksi saatuaan kiitti kauniisti avusta. Niin, tiimityö ja improvisointi tarvittaessa. Siitä sairaanhoitajat on tehty. Ja vahvoista käsistä ja nilkkojen ympärille määrätietoisen hellästi puristuvista sormista. 

Luulen, että jollakin tavalla toteutui opettajien lupaus syksyltä. Hehän lupasivat meidän kasvavan toisena vuotena nimenomaan sairaanhoitajana.

Ehkä sairaanhoitajaksi kasvava muistaisi pestä paitansa ennen seuraavaa käyttöä.

150# Yksinhuoltajan kesä

Eilen se alkoi taas. Laukku piti pakata ja kotoa piti lähteä ihan aikataulun kanssa. Syksyn ensimmäinen koulupäivä. Sen myötä julistan myös Mursen kesätauon päättyneeksi.

Kesätaukoa en varsinaisesti julistanut. Kuitenkin kesäkuussa sellaiselle jäin ikään kuin itsestään. Nuorimmainen lopetti päiväkodissa kesäkuussa. Muut olivat jääneet kotiin jo vähän aikaisemmin. Oli alkamassa kaikkien aikojen kesäloma. Olimme alkuvuodesta päättäneet, etten hae kesäksi mitään töitä. Totesimme, että töitä maailmassa ehtii vielä tehdä mutta yhtä vapaita kesiä tuskin koskaan enää tulee. Taloudellisesti tuo tuntui haasteelta mutta toisin kuin aikaa, maailmassa on aina jokin keino saada lisää rahaa. 

Kuitenkin kävi niin, että perheen toinen aikuinen soitettiin jo keväällä töihin. Vaikka yhteisestä lomasta luopuminen oli aavistuksen katkeraa, on tuollaisiin kotoa soittoihin hyvä vastata. Mahdollisuuksia ei liikaa tule. 

Niinpä kesästä tulikin (puolikkaan) yksinhuoltajan kesä. Kesäisten päiväkotiviikkojen päätyttyä istuin muuan päivä koneen ääreen kirjoittaakseni yhteenvedon toisen vuoden opinnoista. Siinä itse kunkin hyrrätessä ympärillä päätin lopulta sulkea koneen kannen ja palata asiaan myöhemmin. Oli aika perheelle.

Pitkä kesäloma. Mikä ihana ajatus. Kovin montaa viikkoa ei tarvinnut kulua, kun aloin haaveilla jo syksystä ja lasten arkisten toimien aktivoitumisesta. Keskikokoisen perheen arjen pyörittäminen oli melkoinen työ. Väitän, että en ole ollut täysin tietämätön ja osaamaton tästä arjesta ennekään. Kuitenkin menneen talven etäopiskelujen aikana totuimme tehokkaasta siihen, että kotona on suunnilleen aina saatavilla kaksi aikuista. Pitkän kesän kuluessa oli selvää se, ettei kaikkia toisen aikuisemme yleensä hoitamia kodin asioita voinut jättää odottamaan tai sälyttämään työn raskauttaman yksin hoidettavaksi. Niinpä sain aktivoitua useammankin kodin asian suhteen. Kun siihen vielä lisää ne monet tehtävät, joita juuri kesäisin on kodin ympäristössä tehtävä, oli melkoinen monitaituruuden kesä hahmottumassa.

Näin aktiivisesti en olekaan pessyt pyykkiä yliopistovuosien jälkeen. Piti välillä katsella googlesta neuvoa koska eihän mies vaimolta kysy.

Piti viihdyttää, pelata, leikkiä, retkeillä ja uittaa. Samaan aikaan piti varmistaa, että jokainen syö aikanaan ja ruokaa on valmiina myös seuraavaan kokkailuun. Kovin suurta kaaosta tai pyykkivuorta ei uskaltanut jättää töistä palaavan vaivoiksi. Jossakin välissä piti vielä leikata ruohoa, hoitaa kukkia, maalata ja kaivaa. Joinakin päivinä meni paremmin. Aina ei niin hyvin. Onneksi perusasiat meillä jo hoituvat: ketään ei pidä syöttää, lattialla ei ole kovin usein ruokaa, vessassa käydään ihan itse ja varsinkin isommat saattavat välillä huoltaa itseään ja auttaa vaikka lakanoiden vetämisessä.

Rutiini auttoi paljon. Ja säät suosivat. Yleensä aamupalan jälkeen lähdettiin jonnekin ulos ennen keskipäivän kuuminta porotusta. Siletä palaamisen jälkeen vuorossa lounas ja lapset saivat puuhailla hetken jotakin isän huokaistessa kahvikupin äärellä. Iltapäivällä puuhailtiin kotona tai kodin lähellä vähän aikaa. Välipalan jälkeen oli hetki aikaa ruuduille, kun isä teki jotakin kodin toimia. Jääkaapin oveen kertyi jatkuvasti pitenevä lista kesän aikana hoidettavista töistä. Sen lisäksi tietenkin pyörivät kaikki perusarjen asiat. Päivällinen piti tietenkin aina saada valmiiksi niin, että töistä palaava pääsi suoraan syömään. Samaan aikaan kodin oli oltava siisti. Kesän kuumuudesta huolimatta tuli suosittua usein yksinkertaisia uuniruokia. Niiden aktiivinen valmistusaika ei yleensä ole suuri ja samaan aikaan tulee siivottua… ainakin keittiö. Ne ovat yleensä myös ihan maistuvia seuraavan päivän lounaalla lämmittäessä. Paras osa rutiinista oli käytäntö, jossa joku toinen siivosi päivällisen jälkeen pöydän ja isä vetäytyi hetkeksi kirjan tai päiväunien ääreen. Sen jälkeen olikin aika taas joko lasten kanssa puuhaamiselle, kotiprojektille tai vaikka kauppareissulle. 

Onneksi lapset välillä tykkäävät pyykin käärimisestä.

Kesän aikana en voinut olla ajattelematta niitä monia yksinhuoltajia, joita hoitoalalla on. Ei ole helppoa, kun päivällisajankaan jälkeen ei ole paikalla ketään, joka päästää hetkeksi huilaamaan. Puhumattakaan kaikista muista hankalista kuvioista. Kesälomaan ei tarvinnut edes yrittää sotkea töiden tekoa. Se olisi ollut vähintään ylivoimainen tehtävä.

Nyt syksyn alettua voi taas huokaista. Koulu ja päiväkoti pelastavat paljon. On taas sellainen olo, että voi kaivaa jostakin hieman enemmän omaa aikaa. Sitä ei kesällä totisesti ollut. Kuitenkin jäi iloinen mieli yhdessä vietetystä ajasta. Samalla on hauska huomata, että rutiini hoitaa kaiken ohella monia kodin asioita, on ainakin vielä säilynyt. Vähemmän työllistetty vaimo on usein onnellinen vaimo. Ärsyttävällä tavalla sitä vain huomaa alkavansa kaivata sitä enemmän kiitosta, mitä enemmän kuvittelee tekevänsä. Ehkä täytyy alkaa laiskottelemaan sillä kissathan ne kiitoksella elävät. 

Samalla täytyy myöntää, että nyt lukujärjestyksen alkaessa taas pyöriä, tuntuu hieman surulliselta ehkä viimeisen vapauden kesän loppuminen. Se oli rankka – mutta oli se hieno!

Tällaiset hetket olivat kesällä hienoimmasta päästä. Lapset pääsivät monella tapaa vauhtiin uimarannalla.

149# Totuus koronarokotteesta

Näistä millin ruiskuista on ollut tämän kevään aikana pulaa, kun ne varattiin ensisijaisesti koronarokotuksiin.

Joudun kirjoittamaan varovasti. Kärkkäimpien lähteiden ja kuulopuheiden mukaan olen juuri vastaanottanut mikrosirun käteeni. Nyt Koronan varjolla olen menettänyt yksityisyyteni ehkä myös oman tahtoni ja varmasti jossakin vaiheessa sitten myös vapauteni. Luultavasti siru tunnistaa nytkin jokaisen kirjoittamani sanan ja ilmoittaa oikealle viranomaiselle, jos erehdyn kirjoittamaan jotakin hyväksytyn totuuden vastaista. Tai sitten jostain kohtaa alkaa kasvamaan pian esiin kolmas käsi.

Ajatus kolmannesta kädestä oli toive, joka kotihoidon harjoittelun aikana heräsi yksikön sairaanhoitajien kesken. Pääsin talven harjoittelussa haistelemaan sitä jännittynyttä tunnelmaa, jossa rokotukset oli aloitettu ja niitä oltiin juuri laajentamassa kotihoidon asiakkaisiin. Silloin kartoitimme asiakkaiden halua ottaa rokote ja lopulta alettiin suunnittelemaan ajoreittejä ja rokotusaikatauluja. Muistaakseni yksikkö oli saamassa 50 annosta viikossa. Hitaasti asia lähti liikkeelle. Henkilökuntaa ei tuon aikaisen tiedon mukaan oltu rokottamassa. Osa oli asiasta hyvillään ja osa pahoillaan. Jotkut pelkäsivät ihan tosissaan rokotteen sivuvaikutuksia. Osa taasen toivoi sen kasvattavan sen kolmannen käden, joka hoitotyössä olisi niin usein tarpeen. 

Joskus aikaisemmin kirjoitin, etten osaa henkilökohtaisesti pelätä koronaa. Eikä ilmeisesti moni muukaan. Rokotepisteessä oli hiljaista ja aikoja on usean viikon ajan saanut niin hyvin, että kutsuttavia ikäluokkia on voitu koko ajan lisätä. Edelleen paikalla oli paljon iäkkäämpiä työikäisiä, joten ensimmäisen mahdollisen tilaisuuden tullen eivät rokotusajat ole täyttyneet.

Miksi menin ottamaan rokotuksen? Haluan osallistua siihen toiveikkaaseen prosessiin, että maailma voisi olla pian taas vähän normaalimpi. Viime vuoden keväällä, kun maailma meni kovin kiinni, itkin sisäisesti lasten tuskaa näkemättömistä ihmisistä ja tekemättömistä asioista. Tänä vuonnakin on jouduttu seuraamaan tarkasti tiedotuksia henkilörajoituksista ja suljetuista paikoista. Käsiä on hinkattu kyllästymiseen asti ja monta kertaa on täytynyt palata kotipihasta sisään hakemaan sitä turkasen maskia. Sivusta olen kuunnellut, miten hoitoalalla on oltu tiukilla sekä itse taudin, että sen varjolla tehtyjen poikkeusjärjestelyjen kanssa. Moni pelkää tosissaan, että koronan jälkeen hoitoalalta leikataan ja myös lähdetään tosissaan. Taloudelliset, sosiaaliset ja psykologiset haitat ovat olleet suuria. Niille, joille henkilökohtaisen terveyden, tilanteen tai muun syyn takia aika on tuonut myös todellisia pelkoja, aika on ollut kovin raskas. Jos voin olla edistämässä asioiden muuttumista paremmaksi ihan vain kättä ojentamalla, teen sen mielelläni.

Mieleisyyttä lisää asian helppous. Sähköinen ajanvaraus toimi hyvin ja valittavaksi tuli useilta päiviltä kymmeniä ja kymmeniä aikoja vaikka en rynnännyt asialle heti uusien aikojen päivityttyä kalenteriin. Jaossa oli viiden minuutin aikoja keskustassa olevaan väliaikaiseen toimipaikkaan. Saavuttaessa sinne tehokkuus paljastui jo aulassa. Odottamassa tuoleilla ei ollut ketään. Muutama jonossa edellä ollut ihminen huudettiin sisään heti ilmoittautumisen jälkeen. Samoin huudettiin itseni. Lastulevystä oli rakennettu reilu puolenkymmentä koppia, joista jokaisessa työskenteli rokotuspari. Jo talvella lukemani ohjeen mukaisesti toinen kirjasi ja toinen tuikkasi. Nopeasti kerrottiin ohjeita, kyseltiin mahdollisista yliherkkyyksistä ja vähän yritettiin kysellä kuulumisiakin. Ihan ei tainnut olla mielenkiintoa kuunnella kuulumisia. Ei ollut kyllä tarvetta kertoakaan. Piikin otin vastaan influenssarokotteista kertyneellä rutiinilla. Niitä kun on hoitoalalle siirtymisen myötä joutunut ottamaan jo useamman. Voihan olla, että koronapiikistä tulee hoitoalalla myös säännöllisesti otettava. 

Tuikkauksen jälkeen poistuin ohjeen mukaisesti takaovesta ja siirryin seuranta-aulaan. Koska suurin osa rokotteiden vakavista haittavaikutuksista tulee lähes välittömästi piikin jälkeen, oli erittäin ankara suositus jäädä odottelemaan viideksitoista minuutiksi valvottuun tilaan. Siellä aulassa odottelijoita olikin enemmän. Tuloaulan tyhjyys ei ollut pelkästään laiskaa rokotusten ottamisintoa. Tasaisin välein aulaan tuli väkeä ja samoin väkeä poistui. Kukaan ei näyttänyt kuukahtelevan. Se tietenkin on harvinaista. Itsekin olen ollut sairaanhoitajan kanssa muutaman kerran juttelemassa vielä niitä näitä, kun olemme koittaneet viipyä tuon vaaditun vartin verran seuraamassa rokotetun vointia. Säädetyn ajan perästä hyppäsin pyörälle ja polkaisin kotiin. Päivän urheilut suoritin varalta jo aamulla. Eihän koskaan tiedä, josko käsi ihan oikeasti kipeytyy.

Mutta entä rokotteen muut haitat? Tämän vuoden ajan eri paikoista on rummutettu kilpaa sekä koronan, että koronarokotteen haittoja. Molemmat ovat todellisia. Väittäisin kuitenkin, että väestötasolla sairauden haitat ovat suuremmat kuin rokotteen. Huomattavastikin. Hoitoalalla joudutaan tunnustamaan, että ihmiset ovat yksilöitä ja huolimatta hyvin laajoista yleisistä lainalaisuuksista, jotkut voivat reagoida täysin eri tavalla johonkin lääkeaineeseen. Joskus syy voidaan jälkeen päin todentaa ja joskus ei. Lääkkeet ja niin myös rokotteet tehdään massatuotteina. Siinä on niiden vahvuus ja kenties sitten tietystä näkökulmasta heikkous. Jos jokaiselle ihmiselle järjestettäisiin oma tuotantoprosessi, jossa hänen yksilölliset muuttujansa otettaisiin huomioon, olisivat rokotteiden ja kaikkien lääkkeiden haittavaikutukset luultavasti pienemmät. Kaikkia haittoja tietenkään sekään ei voisi poistaa. Jotkut lääkkeet aiheuttavat aina haittoja. Siksi niitä tulee ottaa vain tarpeeseen ja lääkärin ohjeen mukaan. Kuitenkin jokainen voi koittaa päätellä miten kallista ja logistisesti vaikeaa tuollainen jokaiselle räätälöity prosessi olisi. 

Siksi kaikilla rokotteilla on aina mahdollisia haittavaikutuksia. Joillekin ihmisille. Osalle ne voivat olla hyvinkin vakavia ja osa selviää lyhytaikaisilla lihas- tai nivelkivuilla. Osa ei huomaa saaneensa piikkiä ja joku voi saada henkeä uhkaavan reaktion tai pitkäkestoisen vaivan. Kenties hyvä yleissääntö voisi olla, että jos joku rokote on joskus aiheuttanut vakavia vaivoja, keskustele seuraavan ottamisesta lääkärin kanssa. Mainitse pienistäkin haitoista rokotetta ottaessasi. Väestötasolla rokotukset ovat kuitenkin turvallisia.

Mutta entä kun nyt kyseessä on kokeellinen rokote? On totta, että nyt koronaa vastaan pistettävät rokotteet on tuotu käyttöön nopeutetulla aikataululla. Osasta on löydetty haittoja. Joskin aika pienellä ilmaantuvuudella. Suomessa tiedot rokotehaitoista ovat julkista tietoa. Luultavasti monilla on ollut halu nostaa ongelmia tikun nokkaan. Vaikka kaikki haitat eivät välttämättä raportoidu eteenpäin, vakavien ja yleisten haittojen uskoisi tulevan esiin. Käytettävissä oleva aika ei tietenkään ole antanut mahdollisuutta pitkäaikaiseen seurantaan. Olisiko pitänyt odottaa kymmenen vai viisikymmentä vuotta? Ainakin näidenkin rokotteiden vaikutuksia ja haittoja jatkuvasti seurataan ja tutkitaan. Arjessamme altistumme jatkuvasti kemikaaleille, joiden yhteis- ja pitkäaikaishaittoja kukaan ei tutki. Se on pelottavaa. Rokotukset eivät ole enää samanlaista arpapeliä kuin silloin, kun Suomessa tehtiin ensimmäiset laajat rokotukset isorokkoa vastaan 1800-luvun alussa. 

Mutta jos rokote on tarpeeton? Koronan vaikutuksista, vaaroista ja sitä myötä rajoitustoimien laajuudesta voidaan olla monta mieltä. Enkä aio luetella mitä mieltä olen mistäkin. Kuitenkin varmaa on, että rokotekattavuus on yksi mittari, jonka mukaan päättäjät arvioivat mahdollisuuksia rajoitustoimien purkamiselle. Siinä mielessä rokote on hyvin tarpeellinen. Kuten sanottu, sen ottaminen on osallistumista tästä piinasta pääsemiseen. 

Itseäni välillä harmittaa länsimaissa esiintyvä kriittisyys rokotteita vastaan. Se tuntuu typerältä ensimmäisen maailman ihmisten luomalta problematisoinnilta. Samaan aikaan laajat ihmisjoukot elävät tilanteessa, jossa länsimaista hävitetyt sairaudet aiheuttavat kärsimystä ja kuolemaa koska ei ole riittävästi resursseja niiden rokotusten antamiseen, jotka meillä jaetaan ilman, että kukaan ymmärtää olla kiitollinen niistä. Afrikassa ei ole varaa olla rokotekriittinen, kun ei ole varaa niihin.

Tässä asiassa huomaan olevani kansalainen menneestä maailmasta. Kun postmoderni ihminen kysyy hyötyä ja haittaa itselleen, näen itse asian yhteisön ja yhteisen osallistumisen näkökulmasta. Olen valmis kantamaan henkilökohtaisen riskin mahdollisista rokotushaitoista, jos niin voin osallistua yhteisen elämän palauttamiseen kohti normaalia. 

Tai ehkä se on vain siru, joka nytkin kirjoittaa.

Mikä siis on totuus koronarokotteesta? Se, että jokaisella on siitä mielipide. Todennäköisesti se on muodostunut hyvin nopeasti ja vaistonvaraisesti. Hyvin harva on myöskään valmis muuttamaan mielipidettään keskustelun ja faktojen myötä. Päinvastoin me olemme aina taipuvaisia etsimään vain oman mielipiteemme vahvistamiseen sopivia tietoja. Niin mielipiteet yleensä toimivat. Minullakin. 

PS. Pari päivää lakuperäisen tekstin jälkeen lisään, että selvisin piikityksestä tavanomaisilla i.m. injektion seurauksilla. Olkavarsi oli parina seuraavana päivänä kipeä.

148# Och samma på svenska, igen.

– Mokomat ruotsalaiset pyllyt. Näin meillä esikoinen kun ehdottelimme kaksikielisiin urheiluharjoituksiin menemistä nyt alkavan kesän aikana. Ehkä ajatus pelotti. Ketäpä ei. Toisen opiskeluvuoden sisältöihin on kuulunut kaikkea pelottavaa. Moni on nähnyt tai käsitellyt vainajaa ensimmäistä kertaa. Joku on joutunut seuraajaksi tai osallistujaksi elvytystilanteeseen. On menty siään monelaisiin koteihin ja nähty vaikka ja minkälaisia potilastilanteita. Uskon, että eräät kylmimmät hiet kuitenkin vuodatettiin ruotsin kurssilla.

Toisen vuoden toisen kotimaisen opinnot olivat luonteeltaan suullisen kielitaidon opintoja. Keväällä MTV uutisoi sairaanhoitajaopiskelijoiden kurjista kokemuksista Vaasassa. Jutusta nousee esille monia ongelmia mutta luulen yhteisenä kokemuksena olevan sen, ettei ruotsi ole aina ihan hallussa. Vuoden aikana osastoilla hoidin muutaman potilaskohtaamisen mielestäni ihan sujuvasti ruotsiksi. Ja muutaman vähemmän sujuvasti. Olen koittanut noudattaa ruotsin opettajan neuvoa koittaa saada asian hoidettua vaikka kielioppi hajoaisikin matkalla. Luulen, että tulevassa työelämässä taitoja täytyy vielä terästää.

Suullisen kurssin suorittaminen etopetuksessa oli lievästi haastavaa. Luokka jaettiin aina keskustelutuokioita varten pieniin ryhmiin. Näissä ryhmissä motivaatio oli ainakin yhtä vaihtelevaa kuin taidot. Ja aina välillä opettajan kasvot sitten ilmestyivät tietokoneen näytölle merkiksi siitä, että hän saapui kuuntelemaan pienryhmän tai parin puhetta. 

Kurssiin kuului arvioitavina suoritteina viiden minuutin esitelmä alaan liittyvästä aiheesta. Lisäksi tehtiin oppimispäiväkirjaa kevään viimeisestä harjoittelusta ja äänitettiin muutamia keskusteluja tai raportteja. Erityisesti esitelmät taisivat hikoiluttaa arkista hoitotilannetta enemmän. 

Hieman jo naureskellen muistelin nyt esitelmään valmistautuessani kultaisia yliopistoaikoja. Silloin olin voimani tunnossa huomannut, että selviän erilaisista puhetilanteista varsin helposti. Siksi en vaivautunut suuremmin valmistelemaan ruotsin suullista esitelmääkään. Hiki oli vähintään kylmää, kun totesin ettei esiintymistaitoja voi siirtää suoraan toiselle kotimaiselle. Oli aika kauheaa aloittaa lauseita osaamatta sanoa niitä loppuun. Pienelle lisäkeskustelulla opettajan kanssa sain senkin armosto läpi. Nyt tietokoneen ääressä pidettyyn esitelmään ymmärsin valmistautua. Sitä ne vuodet tekevät. Opettavat arvioimaan omat taidot oikein ja valmistautumaan riittävällä tavalla. Esitelmään en taltioinut mutta tässä jokaiselle kielikylvyn tapaiseksi oppimispäiväkirjani kirurgian harjoitteluun liittyen.

Inlärningsdagbok

Första dagen. 

En kirurgisk avdelning. Man säger det är omväxlande avdelningen. Här man vårdar ortopediska patienter men också många annorlunda. På första dagen sjukskötare orienterade oss studerande om avdelningen, platserna och rytmen. Vi fick mycket pappret för att läse hemma före första arbetsdag. Det var bättre mottagning än i varje praktik för. Jag känner mig ivrig. 

Efter första veckan 

Väldigt mycket variation. Varje dag har vi tagit emot patienter som har kommit till den planerade operationen. Vanligtvis är det protes för knä eller höft. Med dessa patienter går det vanligtvis samma väg. Komplikationer är sällsynta. Ändå måste sjukskötarna vägleda dem med rörelse efter operationen. Ibland krävs det mycket smärtstillande medicin. Men många patienter kommer på grund av olyckan. Med dem kan det vara väldigt annorlunda. 

I operationssalen

Jag fick komma in i operationssalen med patienten. Frakturen i benet fixerades med metallplattor. Det var intressant. Men samtidigt ganska tråkigt. Det var ingen kontakt med patienten som var under tung medicinering. Mycket teknisk. Inte varför jag vill bli sjukskötare.

Det första nattskiftet

På natten är avdelningen tyst. Åtminstone på normal natt. Rekordet för ankommande akuta patienter under en natt är åtta. Inte så många patienter behöver hjälp under natten. Fortfarande ganska ofta någon frågar om smärtmedicin. Det finns två sjuksköterskor och en närvårdare i tjänst. 

Den nya upplevelsen

Patienterna förändras ganska snabbt. Vissa stannar bara några nätter. Sällan stannar någon över fyra. Här kan du se många olika saker. Idag träffade jag en med amputerad lem. Patienten hade varit på intensivvård under lång tid. Fortfarande under riktigt tung medicinering. Förstår förmodligen inte riktigt vad som har hänt.

En vanlig dag

Jag var med min instruktör med i läkarrunden. Efter vi såg till att alla läkarens bestämmelser skulle göras. Vi bokade också alla nya undersökningar och förändrade medicinering för många patienter. Om man är med läkaren menar det mycket jobb på dator.  

En bra lunch

En studerande kan lämna avdelningen under lunchen. Det är trevligt att gå till restaurangen och ta en riktig paus. Nu är det ännu trevligare. För första gången finns det studeranden från min klass med på samma avdelning. Det är riktigt bra att prata om vad som händer.

Sista natten

Praktiken är nästan slutet. Jag vet att avdelningen fungerar, jag kan ge råd för många olika typer av patienter, jag har lärt mig mycket om medicinering och gjorde många olika saker. Kateter, dropp eller ekg-elektroderna har blivit bekant. Men framför allt är jag bra med människor. På natten kom en akut patient. Hade cancer spridit sig genom ben och vävnader. Igår visste han inte om cancern. På kvällen berättade läkare till honom att han skulle dö. Mycket smärta. Han vaknade varannan timme och efter att ha gett medicin fick vi hålla i handen tills han somnade. Och igen efter två timmar. Han skulle få bättre medicinering på nästa läkarrund.

De var det

Praktiker är trevlig. Samtidigt är de ganska hårda. Det beror på att hela familjen måste handla med mina arbetstiden. Det var finnt att få positiv gensvar. De frågad mig att ta kontakt under hösten. Jag kanske bara gör det. Avdelningen var en trevlig upplevelse. Personalen var trevlig och stödjande

Tällä yrittämisellä sain tehtävästä nelosen. Suullinen esitelmä ei mennyt ihan yhtä hienosti.

147# Miten kukistaa kevätväsy?

Toukokuun aikana iski taas tuttu kevätväsy. Jo vuosien ajan olen huomannut sen hiipivän aina samoihin aikoihin. Siinä kohtaa vuoteen liittyvät projektiluontoiset työt alkavat olla loppusuoralla ja jäljellä on enää himmailu kohti kesälomaa tai ainakin sen odotusta. Nuo viimeiset projektit onkin sitten ollut joskus vaikea pusertaa valmiiksi. Varsinkin kun rutiinityötkin on täytynyt hoitaa aina siinä samalla.

Opiskellessa vuodenkierto näkyy vielä selvemmin. Viime vuonna pääsimme käytännössä suoraan harjoittelusta kesälomalle. Se oli suurenmoista. Kevätväsy kun vaikuttaa itselläni pahiten juuri silloin kun kaivataan itseohjautumista ja oman aikataulun hallintaa. Harjoittelussahan sitä ei tietenkään vaadittu. Tänä keväänä viimeisestä harjoittelusta päästiin pois jo huhtikuussa ja pian sen perään oli suuri määrä palautettavia tehtäviä. Kun paukut oli käytetty niihin, ei paljoa jäänytkään jäljelle. Eikä tilannetta auta se, että koko kevät on opiskeltu pelkästään etäyhteyksiä käyttäen. Virettä on laskenut myös se, että viimeiset pakolliset läsnäolot tietokoneella ovat olleet ryhmätöiden ja muiden esitelmien seuraamista. Pitkiä päiviä passiivista kuuntelua.

Lisäksi meille ilmestyi ohjelmaan vielä kahden opintopisteen kurssi kolmannen vuoden sisällöistä. Sen olisi voinut jättää ensi vuoteen mutta viisas aina ahnehtii.  Se suoritetaan täysin verkko-opetuksena omaan tahtiin. Kuuden viikon ajalle venytetty kurssi olisi ollut mahdollista raapia kasaan kenties viikossa. Mutta niin hitaasti se edistyy, että melkein välillä itkettää. Ärsyttävintä on, että pienen kurssin ilmestyminen sekoitti suunnitelmat reippaasta opinnäytetyön tekemisestä. Siitä raportti lähiaikoina. 

Opinnäytetyön mainitseminen kertoo opintojen etenevän. Tänä keväänä opinnoissa kulki ohi merkittävä rajapyykki. Rekisteriin ilmestyi 105 opintopistettä. Puoliväli saavutettu. Sen jälkeen pitkin toukokuuta on suoritusten valmistuessa tipahdellut vielä vähän lisää pisteitä. Kunhan nämä viimeiset kaksi pistettä valmistuvat, on kasassa 125 pistettä. Jotain on tullut tehtyä. 

Olen huomannut, ettei ihmisillä aina ole kovin tarkkaa käsitystä sairaanhoitajan tutkinnosta (eikä ehkä sitä myötä myöskään osaamisesta, ammattitaidosta, vastuusta tai perusteista aina joskus julkisuudessa käytäviin palkkauskeskusteluihin). Jo vuosi sitten moni kyseli, josko pian valmistuisin. Sama on toistunut tänä keväänä. Tietenkään ei voi olettaa jokaisen seuraavan aktiivisesti, kuinka kauan olen opintoja puurtanut mutta ehkä kysymykset johtuvat myös siitä, ettei aina muisteta kyseessä olevan ammattikorkeakoulututkinto. Opintoja on paljon ja aika kuluu hitaasti.

Toisaalta olen edelleen huvittunut siitä, miten aika ja opintojen sujuminen ovat niin suorassa yhteydessä. Nyt opintojen toisena vuonna on ollut ajoittain sellainen ole, että asioiden hoitamiseen joutuu näkemään jopa vaivaa. Kuitenkaan vaivan näkemistä ei palkita ylimääräisillä opintopisteillä vaan suoritukset tulevat rekisteriin tasaista tahtia. Vauhti on hyvinkin tarkasti 60 pistettä vuodessa. Nuo viisi pistettä, jotka roikkuvat itselläni ovat viime vuonna tehtyjä ylimääräisiä opintoja. Hyvin harvat ovat onnistuneet tekemään aikataulua enemmän.

Tiedän, että yksi luokaltamme saavutti omalla ahkeruudellaan ja onnistuneella aikataulutuksella jo tänä keväänä 140 opintopisteen rajan. Se raja alkaa varmasti häämöttää itse kunkin mielessä. Sen jälkeen on mahdollisuus alkaa hakea sairaanhoitajan sijaisuuksia. Suuressa viisaudessa joku on päättänyt, että silloin opiskelija on tarpeeksi pätevä. Varmasti se on jollakin tavalla tottakin. Toisen opiskeluvuoden aikana saatiin päätökseen sairaanhoitajan perusopinnot. Hyvällä perehdytyksellä moni on varmasti valmis työskentelemään erilaisilla vuodeosastoilla, kotihoidossa tai palveluasumisessa. Kolmantena vuonna sitten perehdytään lisää erikoisaloihin ja samalla levennetään osaamista kaikesta. Kokemuksen ja rutiinien puute saattaa toki vielä syksyllä haitata sijaisuuksia hakevien itsevarmuutta. Ehkä syksyllä jaksaa taas.

Miten yritän kukistaa kevätväsyn:

  1. Laske rimaa.

Kun väsy hiipii, on raskasta koittaa painaa täydellä teholla. Kovempaa pusertaminen voi toimia hetken: päivän, kaksi tai jokaisella jonkin verran. Sitten voi tulla kovempi raja vastaan. Laskemalla vaatimustason lopputuloksen osalta tai päivittäisen työn määrässä, voi päästä paljon helpommalla ihan riittävän hyvään tulokseen. Itse olen pyrkinyt ylipäätään tekemään opintoja korkeintaan 75% teholla. Uskon, että viimeiset 25% lisäisivät kuormitusta suhteettomasti lopputulokseen verrattuna. Nyt kesän kynnyksellä olen antanut itselleni luvan mennä 50% teholla. Kunhan paperit tulevat palautettua.

  • Ajattele kauemmaksi.

Kun tehtävä ei nappaa, koitan miettiä miksi se tehdään, mitä siitä voi oppia tai edes mitä sen jälkeen on luvassa. Jos muuta ei keksi, ainakin voi todeta tekemisen olevan tapa päästä jostakin työstä eroon. Kiireisinä aikoina koitan aina hahmotella sen päivämäärän, johon mennessä kaikki on tavalla tai toisella ohi. Se auttaa muistamaan, ettei kiireinen tai ahdistava aika välttämättä kestä loputtomiin.

  • Aikatauluta

Mikä on tavoite huomiselle päivälle tai tälle viikolle. Milloin teen tuon asian ja mitä voin siirtää myöhemmäksi. Kiitän itseäni, jos pysyn aikataulussa mutta en ole liian ankara, kun välillä lipsahdan. Koitan asettaa tavoitteita kulloisenkin vireystilan ja elämän muiden asioiden mukaan. On ihan turhaa yrittää piiskata itseään eteenpäin liian mahtavilla vaatimuksilla. Sen sijaan pienen maalin saavuttaminen voi innostaa yrittämään lisää.

  • Pysy tekemässä.

Tärkeintä on pysyä asiassa kiinni. Näin silloinkin, kun tekeminen ei innosta. Tekeminen on ainoa keino lopulta päästä eteenpäin. Jos ei jaksa puurtaa pitkää päivää, on hyvä käydä edes pieni hetki työn äärellä. Jos ei jaksa käydä työn äärellä, on hyvä uhrata sille edes pieni ajatus. Jos kyllästyessään siirtää asiat x-mappiin, on niihin todella vaikea palata myöhemmin.

  • Unohda hetkeksi. 

Tämä on äärimmäisen tärkeä muistaa kohdan 4 kanssa. Jos vaarana on vallan kyllästyä ja siirtää asiat x-mappiin, on parempi pitää työ näpeissä unohtamalla se hetkeksi. Silloin sitä ei tarvitse hylätä kokonaan. Koko opintojen ajan olen pitänyt sääntönä, ettei viikonloppuisin opiskella. Silloin ollaan kotona. Nyt olen kuulostellut itseäni ja välillä päättänyt, ettei jonakin muunakaan päivänä ole pakko avata oppimisympäristöä tai muita työkaluja. Jos työn ääressä oleminen ei saa hommaa liikkeelle, voi vauhtia hakea jostakin mielekkäästä ja mukavasta. Se ei kuitenkaan saa olla pakopaikka vaan nimenomaan vauhdin hakemisen ja virkistymisen paikka. Sitten seuraavana päivänä tai myöhemmin samana päivänä voi yrittää uudestaan palata toimeen.

Miten sinä pysyt vireessä?

146# Yllin kyllin Koronaa

– Onko nyt ollut vaikeaa olla harjoittelussa, kun on tämä Korona? 

Tältä näyttää kun mitta alkaa olla täynnä.

Näin meiltä kysyttiin edellisen harjoittelun ensimmäisenä päivänä, kun nautimme perehdytyspäivästä. Siinä me istuimme maskit naamalla, tuolit niin kaukana toisistamme kuin pienessä huoneessa oli mahdollista ja hygieniahoitaja oli jakanut käsihuuhdepullot. 

Niin. Totesimme, ettemme koskaan olleet kokeneet harjoittelua ilman Koronaa. Viime vuoden keväästä asti ovat olleet läsnä ainainen uhka harjoittelujen perumisesta kuin myös taukotilojen henkilöstörajoitukset. Kaikkialla on taisteltu omaisten vierailuhalun ja rajoitusten ristipaineessa ja yhtään potilastilannetta ei ole hoidettu vapaasti hengittäen. Maskin käytöstä on tullut alusta asti hyvin keskeinen osa hoitajan identiteettiä. Jos joskus koittaa aika, jolloin on mahdollista työskennellä ilman maskipakkoa voi se tuntua aivan kummalliselta. Luultavasti aluksi hieman alastomalta. Tietenkin aika surullista, että niiden melkein puolen vuoden aikana, jotka olen eri yksiköissä ollut, ei yksikään potilas/asiakas/asukas ole nähnyt kasvojani. Luultavasti jokainen on odottanut pitkin kevättä maailman palaamista kohti runsaampaa normaalia.

Täällä maaseudulla elämän palautuminen normaaliksi näytti jo erittäin hyvältä. Saimme valtakunnallista julkisuutta eurooppalaisittain pienestä Koronan ilmaatuvuusluvusta. Siinä riemussa meilläkin tehtiin jo suunnitelmia kesäksi ja esimerkiksi lapsia alettiin ilmoittaa kesäleireille tapaamaan. Tuntui hyvältä ajatella vapautuvia harrastuksia ja rientoja.

Vaan ei ihan onnistunut. Vielä. Koska menestys menee helposti päähän, lähdimme paikallisesti havittelemaan eurooppalaisen menestyksen lisäksi myös suomenennätystä. Kahdessa viikossa ilmaantuvuusluku hyppäsi satakertaiseksi ja avautuvana odottava kesä alkoi nopeasti sulkeutua edessäpäin. 

Ärsyyntyminen on suunnaton. Eniten harmittaa se, että lasten elämän palaaminen normaaliksi viivästyy taas. Tällä viikolla juttelin vakavasti lasten kesäleiristä vastaavan entisen työkaverin kanssa. Pidimme hyvin todennäköisenä, ettei lievästi maakunnan ja sairaanhoitopiirin rajan toisella puolella olevalle leirille ole menemistä, jos oman alueen koronakartta huutaa mustaa. 

14 kuukautta Korona on ollut täällä maaseudulla lähinnä teoreettinen tai ulkopuolelta seurattava uhka. Viimevuotisten alkuvaiheiden jälkeen herättiin siihen, ettei tauti ole salakavalasti edennyt kaikkialle. Ei ainakaan pahasti sairastettavana muotona, testaushan oli pitkään hyvin vähäistä. Tuon alkuvaiheen jälkeen täällä sairastuneita on ollut tasaisen vähän ja sairaalahoidossa joku vain satunnaisesti. Nyt kahden viikon aikana tartuntoja on havaittu melkein puolet koko 14 kuukauden määrästä. Testauksen on ilmoitettu ruuhkautuneen ja jäljitys on alkanut laahata.

Tämä on aiheuttanut reagointia, jonka lapsetkin ovat huomanneet. Eivät vielä tiedäkään leirijakson peruuntumista. Kuitenkin elämä nousee tajuntaan monelta suunnalta. Alakoulussa on keskusradiosta kuulutettu useampaan kertaan muistutellen, että aikuisia koskee todella maskipakko. Samoin päiväkodin ja iltapäiväkerhon ohjaajat ovat alkaneet pitää maskia ulkotiloissa eikä päiväkodissa pääse enää edes eteiseen asti. Loppukevään urheiluharrastukset on julistettu taukotilaan. Kaikki kaupungin hallinnassa olevat paikat ovat toistaiseksi kiinni. Ensimmäistä kertaa noudatetaan kuuden hengen rajoituksia. Ensimmäistä kertaa on käynyt myös niin, että meidän luokkamme harjoitteluja on keskeytetty. Erityisen harmillisia nämä keskeytykset ovat olleet, koska tässä vaiheessa harjoitteluja on ollut menossa lähinnä niillä, joilla aiemmat harjoittelut ovat jostakin syystä siirtyneet.  

Monelle vastaavat ja muunlaiset rajoitukset ovat olleet arkea ennenkin. Kuitenkin niiden äkillinen ilmestyminen juuri vapauden valon jo loistaessa maistuu vähintäänkin katkeralta. Nyt taas hetki odotellaan.

Tilanteen pahentuessa täytyi alkaa hamstraamaan. Kirjastot, uimahallit ja vastaavat kaupungin laitokset menivät yllätyspäätöksellä kiinni. Puoli tuntia ennen sulkemista kävin keräämässä kassillisen.

Ajattelen, että kyseessä on nimenomaan viivytys. Aika on näyttänyt, että maailma ei kehittyneissä yhteiskunnissa helpolla kaadu ärhäkkäästikään leviävän taudin edessä. Nyt toki liikkeellä on runsaana täällä tuo Intiassa kasvanut variantti. Yrittämättä esiintyä alan asiantuntijana on mielestäni mielenkiintoista, miten tauti kulki ensimmäisessä vaiheessaan melko rauhallisesti läpi kehittyvän maailman. Silloin vaarassa olivat me pehmoista elämää viettäneet ja puhtauden kautta vastustuskykyämme heikentäneet länsimaalaiset. Ja meidänkin keskuudestamme enemmän selkeisiin riskiryhmiin kuuluvat. Kierrellessään virukset kuitenkin aina muuntuvat ja voisin kuvitella, että suuri osa intialaisista elää oloissa, jotka ovat kasvattaneet vastustuskykyä vähän sitä sun tätä vastaan. Luultavasti kukaan ei vielä ihan tiedä, millainen tämä ns. intialainen lopulta on mutta luultavasti Intian maaseudulla tai suurkaupungin kujilla jalostunut virus on kohdannut itseäni paljon vahvempia potilasehdokkaita. 

Kuitenkin aika on näyttänyt, että toimenpiteet aina laskevat tartuntojen määrää. Näin, oli variantti mikä tahansa. Tunnistan kuitenkin kaksi hyvin häiritsevää asiaa. Ensinnäkin tunnistan sen, että olen itse paitsi hyvin sopeutuvainen ja siksi myös verrattain kuuliaisesti erilaisia ohjeita noudattava. Olen yleensä hyvin valmis tinkimään henkilökohtaisesti edusta tai mukavuudesta, jos ymmärrän siitä olevan hyötyä. Kuitenkin nyt huomaan, että turnausväsymys sekä tämä äkillisesti muuttunut tilanne syövät motivaatiota. On selvästi työlästä rakentaa tahtotilaa uudestaan, kun kaikki oli jo menossa ohi. Lisäksi tunnistan, että olen VERRATTAIN sopeutuvainen. Eli on paljon niitä, joita eri syistä kiinnostaa paljon vähemmän jatkaa tai palata varotoimien noudattamiseen. Mitä se sitten vaikuttaakaan?

Odottavan ajasta voi tulla taas kerran pitkä.

Onko sinulla vaikeuksia motivoitua koronarajoituksiin?

View Results

Loading ... Loading ...
Onneksi näitä saa harrastaa ilman rajoituksia.

145# Kirurgisen osaston vuorokausi

Kirurgian päivät ovat jääneet ohitse ja kevät rullaa kohti loppuaan hurjaa vauhtia. Kuitenkin perinteiseen tapaan haluan vielä esitellä osaston päivärytmin. Olkaat hyvät.

Klo 7. Aamuvuoro saapuu. Osastolla oli käytössä itselleni uusi hiljaisen raportin tapa. Tämä tarkoittaa, että vuoron saapuessa töihin jokainen hiljentyy tietokoneen äärelle. Sieltä tarkistetaan omat potilaat, uusien taustatiedot ja kaikilta tuorein tilanne. Edellisen vuoron hoitajat ovat vielä puoli tuntia vuorossa. Näin uudet tulijat saavat rauhassa keskittyä raporttiin, eivätkä joudu hyppäämään kellonsoittojen tai saapuvien potilaiden asioilla. Osastolla jossa potilaat vaihtuvat usein ja hoito on tavoitteellista, on ymmärrettävä kirjaaminen ja sen hyvä lukeminen ensiarvoisen tärkeää. Kyse ei ole vain potilaan kuulumisista vaan sisältää tietoja tilanteesta, toimintakyvystä ja myös päivittäisistä hoitotoimista. Puolen tunnin jälkeen yövuoro saapuu ja vaihdetaan suullisesti mahdolliset täsmennykset ja kysymykset. Yövuoro poistuu.

Klo 7.30. Jokainen lähtee omiin töihinsä. Osasto oli jaettu kahteen puoliskoon. Jokaisella puoliskolla oli ihanne tilanteessa kaksi sairaanhoitajaa ja perushoitaja. Toinen sairaanhoitaja alkaa valmistautua lääkärinkiertoon ja toinen valmistautuu aamun lääkkeiden jakamiseen. Tarpeen mukaan potilaita autetaan aamiaisella.

Klo 8. Autetaan aamupesuissa, haavoja hoidetaan ohjeiden mukaan, iv, sc ja im lääkkeiden anto. Lääkärit ilmestyvät kierrolle kukin oman aikataulunsa mukaan. Toinen sairaanhoitaja seuraa heitä tiiviisti. Koska osastolla on monen erityisalan potilaita, joutuu hoitaja odottamaan monia lääkäreitä saapuvaksi ja välillä varmistamaan, että lääkärille on mennyt tieto osastolla olevasta erikoisalan potilaasta. Osaston omien kirurgien kanssa kierto on helppo ja tarvittaessa asiaan voi palata näiden työhuoneissa. Viisas hoitaja ehtii juoda nopean kahvin ennen kiertoa, koska sen jälkeen kiirettä voi olla yllättävällä tavalla. 

Kierron jälkeen siitä vastannut hoitaja informoi puoliskonsa muut hoitajat mahdollisista muutoksista, kirjaa lääkärin määräykset koneelle, tilaa tutkimukset ja kokeet, valmistelee kotiutuvien potilaiden asioita ja varmistaa että määrätyt toimenpiteet osastolla suoritetaan potilaalle. Lääkkeissä aloittanut sairaanhoitaja auttaa.

Klo 11. Potilaslounas. Lääkkeistä vastaava vie lounasajan lääkkeet. Potilaita autetaan tarvittaessa ruokailussa. Perushoitaja mittaa ennen ruokailua verensokerit. Jossakin näillä main hoitajat pitävät ruokatauon. Opiskelijat karkaavat sairaalan ruokalaan mutta henkilökunta syö taukohuoneessa soittokellojen ulottuvissa.

Samaan aikaan osaston erikoisuus eli X-vuoro saapuu töihin. X-vuoron hoitaja jakaa loppupäivän ja seuraavan alkupäivän tablettilääkkeet lääkehuoneessa. Sen jälkeen hän hoitaa potilaiden noutamista heräämöstä, heidän leikkausasioittensa ja jatkohoitopäätöstensä kirjaamista koneelle ja tekee leikkauksen jälkeistä valvontaa tarvittaessa. Tilanteesta riippuen tässä vuorossa autetaan myös muissa osaston töissä. Heräämä oli kaukana ja askelia tuli paljon. Heräämön ollessa kiinni, x-vuorolaisen aikaa menee lisäksi hyvin paljon välittömään leikkauksen jälkeiseen seurantaan.

Klo 12. Mittauskierto. Verenpaineita, sykkeitä, saturaatioita tarpeen mukaan tai ainakin lämpö. Kirurgisella osastolla ollaan kiinnostuneita lämmöstä sillä se kertoo paljon leikkauksen jälkeisestä tilanteesta.

klo 14. Luokittelu. Jokainen vuorokauden aikana osastolla ollut tai käynyt potilas luokitellaan neliasteisella janalla muutamassa eri luokassa. Kovin suurta käytännön sovellusta osaston elämään tällä ei ole mutta ilmeisesti jossakin ylempänä ollaan hyvin kiinnostuneita potilasaineksesta. Osaston hoitajille se on merkki työvuoron liukumisesta kohti loppua. Luokittelu pyritään yleensä tekemään viimeisenä. Sitä ennen aamuvuoro on viimeistellyt kaikki kirjaamiset, toteuttanut lääkärinkierron määräykset ja päivittäiset toimet sekä kotiuttanut lähtevät potilaat. Luokittelun jälkeen on aika käväistä kahvilla juttelemassa iltavuoroon tulleiden kanssa. 

Klo 13.30 Iltavuoro. Iltavuorolaiset saapuvat. He aloittavat päivän myös hiljaisen raportin merkeissä. Hyvänä päivänä aamuvuoro löytyy sen jälkeen kahvihuoneesta ja on mahdollista selvittää päivän tapahtumat ja illaksi odotettavat. Joskus tieto liikkuu ripein askelin käytävällä. Iltavuorossa osaston puolikkaassa on sairaanhoitaja ja perushoitaja. 

Klo 15. Aamuvuoro poistuu ja iltavuoron hoitajat käyvät kiertämässä potilashuoneet esittäytyen potilaille. Samalla jaetaan kellonaikaan kuuluvat lääkkeet. 

Klo 16. Potilaiden päivällinen. Autetaan ruokailussa tarvittaessa. Potilaiden ruokailun jälkeen hoitajat käyvät itse syömässä. 

Klo 18. Nestelistat tarkistetaan, nestetasapaino lasketaan ja nollataan jos potilaalla sellainen on. Illan vierastunti alkaa ja varsinkin tähän ilta-aikaan hoitaja saa usein vastailla paljon kysymyksiin. Lääkäri ei nimittäin enää ole paikalla kuin päivystystapauksissa.

Päivällisen ja iltapalan välillä potilaita kuntoutetaan. Monet leikkauspotilaat käytetään ylhäällä jo leikkauspäivänä.

Klo 19. Potilaiden iltapala hoitajien antamana (muulloin ruuan jako tapahtuu sairaala-apulaisten toimesta.) Sairaanhoitaja jakaa iltalääkkeet potilaille. X-vuoro poistuu ja tämän jälkeen heräämöstä haettavat potilaat tai koko heräämäseuranta on iltavuoron vastuulla. Suunnitelluista leikkauksista tähän aikaan potilaita ei yleensä tule mutta päivystyksellisiä kyllä.

Klo 21 mennessä on tehty iltakierto, kontrolloitu ne mittaukset, joissa päivällä on ollut aihetta. Vastaillaan yövuoroon tulevien kysymyksiin.

Yövuoro. Yö kirurgisella osastolla on luultavasti hyvin samanlainen kuin muillakin osastoilla. Kenties erona on potilaiden runsas kipulääkitys. Se teettää työtä alkuyöstä, kun potilaat ovat alkamassa nukkumaan ja myöskin aamulla, kun lääkkeiden vaikutukset alkavat haihtua. Välillä potilaat ovat erityisen kipeitä ja hoitajat valvojat heidän kanssaan käyttäen myös lääkkeettömiä kivunhoidon keinoja. Myös jotkut vahvat lääkitykset edellyttävät potilaan aktiivisempaa seurantaa. Pahimmillaan potilas herätetään kahden tunnin. Toki tällaisessa lääkityksessä ja tilanteessa nukkuminen on muutenkin vähän mitä sattuu.

klo 20.30. Yövuoro saapuu ja lukee raportin. Yövuorossa koko osastolla kaksi sairaanhoitajaa ja yksi perushoitaja. Sairaanhoitajat jakavat keskenään osaston puoliksi mutta öisin rajat eivät ole ihan niin tarkkoja.

Klo 21 kuulustellaan iltavuoron hoitajat ja kierretään potilashuoneet. Myös niihin huoneisiin kannattaa kurkata, jotka on merkitty tyhjiksi. Kerrankin kuulemma…

Klo 22. Valmistellaan yöllä annettavat iv-lääkkeet. Usein kello 22 tippuu antibioottia. Samalla varmistellaan, että virtsarakon huuhtelussa olevilla riittää nestettä huutelussa. Viedään vaihtopusseja yötä varten valmiiksi telineisiin.

Yön aikana jokaisen potilaan tilanne kartoitetaan kahden tunnin välein. Yleensä tämä tarkoittaa oven raosta kurkkaamista sen verran, että voidaan olla varmoja potilaan nukkumisesta.

Kiireisenä yönä otetaan päivystyspotilaita vastaan ja kuljetaan melkein jokaisessa huoneessa. Hiljaisena yönä kamppaillaan kiertojen välissä unta vastaan taukohuoneessa. Joka kierrosta kirjataan erikseen koneelle. Samoin kaikista erikseen annetuista kipulääkkeistä. 

Klo 6. Nestelistat ja tasapainot päivitetään. Dreenit ja virtsapussit tyhjennetään.

Klo 7. Aamuvuoro saapuu. Yövuoro vastailee heräilevien potilaiden kellonsoittoihin, jotta aamuvuoro saa lukea raportit rauhassa.

Klo 7.30 vaihdetaan sanallisesti tarvittavat tiedot. Yövuoro lähtee kotiin. Vuorokausi on menty eteenpäin.

144# Sairaanhoitaja onkin joskus koneenkäyttäjä

Ajan kuluessa taidot kasvavat. Mutta samalla tulee selvemmäksi, että tämä on myös välineurheilua. Valitsin hoitotyön juuri sen inhimillisen elementin vuoksi. Nytkään en voisi kuvitella viihtyväni vaikkapa leikkaussalissa, sillä siellä potilas jää osittain tiedottomana steriilien liinojen taakse. Ihmisten kanssa työtä tehneenä kaipaan ja arvostan mahdollisuutta olla kasvokkain ja siinä olen myös hyvä

Kuitenkaan sairaanhoitajan elämä ei ole pelkkää kädestä pitämistä ja kohtaamista. Se ei ole edes pelkkiä kättentaitoja tai varmaa lääkeosaamista. Hoitoalalla täytyy osata myös ajaa konetta. Nyt viimeisimmällä kirurgian jaksolla tämä on tullut yhä selvemmäksi. Jo muissa harjoitteluissa erilaisia laitteita on tullut vastaan ja muutamien käyttöä on harjoiteltu myös koululla. Kirjo on kuitenkin suuri eikä opintojen puitteissa kannata käyttää aikaa kaikkien mahdollisten laitteiden käytön opettelemiseen. Käytännön hoitotyössä täytyy osata, osata kysyä ja ottaa selvää. Asiaan tietenkin kuuluu, että kaikkia mahdollisia vempeleitä on hyvin monia eri malleja iän ja valmistajan mukaan. 

Jotkin laitteet ovat sellaisia, että niitä joko osaa käyttää tai ei. Tai ainakin niitä joko osaa käyttää tai sitten aiheuttaa niin suurta haittaa, että epävarmuuden iskiessä menee helposti kysymään neuvoa toiselta. Kuitenkin mitä yksinkertaisempi laite, vaikkapa päivittäisiin mittauksiin käytetyt, sitä helpompi sitä on myös käyttää väärin. Vaikkapa mittaamalla verenpainetta, ei kenellekään saa aiheutettua vahinkoa. Kuitenkin huono mittaaminen teknisesti tai potilaan ohjauksen puolesta saattaa aiheuttaa huomattavaa mittausvirhettä ja jos tilanne jatkuu mittauksesta tai hoitajasta toiseen, alkaa saatava info menettää merkitystään. 

Nyt esittelen muutaman laitteen, joita kirurgian jaksolta nousee mieleen.

Tippalaskuri (Opeteltu koulussa)

Toppalaskuri on sairaalan perustyökalu. Myös sen äänimaailmassa. Jos olet viettänyt aikaa osastolla, olet voinut hyvinkin kuulla tämän laitteen piipitystä sen ilmoittaessa häiriöstä, tiputettavan kontentin loppumisesta tai päälle unohtuneesta keskeytystilasta. Nimensä mukaisesti laite laskee ja sitten myös säätelee iv-hoidon tiputusnopeutta. Sairaanhoitaja yhdistää tipustusletkun oikeaan pulloon tai pussiin ja sen jälkeen syöttää letkun laitteen läpi. Laitteeseen syötetään toivottu tiputusnopeus ja sen jälkeen se itse hoitaa pumppausta. Hyvässä laitteessa akku kestää niin kauan, että potilas pääsee välillä pois sähköpistokkeen luota esimerkiksi vessaan.

Infusomat® Space

Verenlämmitin

Verituotteet säilytetään kylmässä. Noin 30 astetta elimistön omaa lämpötilaa alhaisemmissa lämmöissä. Keväinen uimareissu kylmään järveen lienee aika lähellä. Jos tämän lämpöistä verta tiputetaan potilaaseen, alkaa lämpö pahasti laskea. Ennen kaikkea kylmän veren virtaaminen sydämen lävitse aiheuttaa vaarallisen tilanteen. Siksi verituotteet lämmitetään huonelämmössä ennen tiputusta. Aina se ei ole kuitenkaan mahdollista aikataulun puitteissa. Ja tietenkin huoneenlämpökin on elimistön lämpöä alhaisempi, eikä siksi aina toivottu vaihtoehto. Lisätään tilanteeseen verenlämmitin. Tiputusletkusto (joka on muuten sekin erilainen verituotteille) yhdistetään veripussiin ja kierretään sitten lämmittimen rullan ympäri. Mahdollisuudet todelliseen kuumaverisyyteenkin valinnoissa on mutta lähellä 37 on aika hyvä.

Biegler BW 685 S

Imu (opeteltu koulussa)

Vammapotilas, hengitystiepotilas, tai melkein mistä tahansa huonoon yleiskuntoon joutunut potilas saattaa erittää niin runsaasti limaa, että se on haitaksi tai suorastaan vaaraksi hengitykselle. Tragetomian kokeneilla potilailla putken sisäosat limottuvat helposti. Silloin hoitaja käynnistää huoneen seinältä imuletkun, joka on yhdistetty säiliöön ja seinässä oleva kierto tekee itse imutoiminnon. Tällä letkulla voidaan imeä suu, nielu, nenä ja tragen kautta alempiin hengitysteihin. Liian innokas hoitaja on vaarassa muuttaa potilas siniseksi liian intensiivisillä imuilla, sillä osa hengitysilmasta alkaa tietenkin virrata väärään suuntaan.

Seurantamonitori

Kirurgisella osastolla oli yksi huone, jossa potilaspaikat oli varustettu kiinteillä seurantalaitteilla. Niin sanotussa monitoriseurannassa potilaalle laitetaan verenpainemansetti käsivarteen, happitason seurantamittari sormeen ja rintaan kolme elektrodia. Näillä saadaan karkea kuva sydäntoiminnasta. Kaikki piirtyy sitten sairaalasarjoista tutulla tavalla monitoriin. Tiedot myös tallentuvat halutuin väliajoin. Samasta laitteesta on myös liikuteltava versio. Kirurgisella osastolla sitä käytetään erityisesti leikkauksen jälkeisiin tarkkailuihin, jos varsinainen heräämö on kiinni tai jostain syystä täynnä. 

Sydäniskuri (Opeteltu koulussa)

Ensiapukärryn vakiovaruste. Nykyään myös niin sanotun maallikkoelvytyksen koulutussisällöissä. Vanhan ajan sarjoissa sähkö annettiin ainakin Amerikoissa käsin pidettävillä lätkillä. Tämä laita kytketään kahdella anturilevyllä potilaaseen. Sen jälkeen laite alkaa itse analysoimaan rytmiä ja tarvittaessa kehottaa nappia painamalla antamaan sähköä. Hienotunteisesti laite ohjaa elvytystilannetta muutenkin

PCA-pumppu

Raskaan kipulääkityksen vakiolaite. Hieman kuin tippalaskurin pienempi serkku. Voidaan yhdistää suoneen tai kudokseen. Lääkärin määräyksen mukaan valitaan oikea lääkesäiliö ja yhdistetään laitteeseen. Vaihtoehtoina kaksi kovan luokan kipulääkettä. Valitaan haluttu tiputusnopeus ja säädetään määrätty kerta-annos potilaan itse annosteltavaksi. Joka päivä laitteen tiedot tarkistetaan.

Ruiskupumppu (Opeteltu koulussa)

Tippalaskurin veli tai sisko. Hyvin läheinen sukulainen myös PCA-pumpulle. Sen sijaan, että laitteeseen yhdistettäisiin pelkkä tiputusletkusto, yhdistetään tähän kokonainen ruisku. Sitten syötettyjen arvojen mukaan laitteen mäntä painaa tasaisesti lääkettä letkustoa pitkin suoneen. Nappia painamalla lisäannos on myös mahdollinen.

Happi

Aina ei saa henkeä. Silloin täytyy saada lisää happea. Sairaalassa jokaiselle potilaspaikalle on vedetty seinää pitkin happiputki. Ethän siis koskaan tupakoi tai harrasta mitään tuleen viittaavaa potilashuoneessa! Tästä voidaan nopeutta säätämällä ja oikealla lisälaitteella annostella potilaalle oikea määrä lisähappea kulloiseenkin tarpeeseen.

Lisäksi 

Tietenkin on hallittava aivan peruslaitteet kuten verenpainemittarit, hapetusmittarit, verensokerimittarit, kuumemittarit, lukemattomien erilaisten sänkymallien käyttö, pyörätuolit, potilasnosturit, rollaattorit säätöineen, Eva-tuet sekä lukemattomat tietokone- ja puhelinsovellukset. 

Tietenkin hyvä on, että useimmiten valmista on ajatellut käyttäjää ja tehnyt laitteesta hyvä ja vaistonvaraisen käyttää. tai ainakin yrittänyt…